Vapaa, ei heitteillä

Lukuaika: < 1 minuutti

Vapaa, ei heitteillä

Kollaasiesitys vaatii katsojaa valitsemaan.

Se, mikä päivisin on taidetta, voi iltaisin olla lavastusta.

Nuori kollektiivi eri taiteenalojen tekijöitä on valmistanut helsinkiläiseen galleriatilaan noin kuukauden mittaisen näyttelyn ja 12 esitystä tai konserttia. Kollektiivin ensimmäisessä esityksessä Isolation eri osat, esimerkiksi musiikki, tekstit, videoprojisoinnit ja valokuvat, ovat keskenään samanarvoisia.

”Tavallisesti kaikki muu, musiikki esimerkiksi, on tehty teatterikerronnan ehdoilla”, kollektiivin jäsen Willehard Korander perustelee.

Esitykset alkavat kello 19, mutta teatterikonventiot päättyvät siihen. Galleriassa ei ole katsomoa, ja tilassa ja sen ulkopuolella voi liikkua vapaasti.

”Me halusimme sellaiseen tilaan, jossa ihmiset liikkuvat. Galleria oli lähtökohtaisesti toisenlainen kuin teatteritila”, Korander jatkaa.

Esityksessä on mukana on yksitoista kollektiivin jäsentä, muutama konsultoitava taho ja viisi esseistiä, esimerkiksi Antti Nylén ja Tuomas Timonen, joilta on tilattu tekstejä Suomesta, eristäytymisestä ja vieraan pelosta.

Katsoja voi itse valita esityksen eri elementeistä ne, joihin haluaa keskittyä. Yksittäisiä elementtejä, eri taidemuotoja, kuvia, tekstejä ja videoita, saattaa olla niin paljon, ettei kaikkea edes voi seurata.

Isolation on kollaasinomainen teos, jossa tapahtuu paljon koko ajan. Katsoja saa itse valita, mitä seuraa ja kuinka kauan”, esityksen dramaturgi Anni Ojanen kertoo.

De Kristalklaran esityksessä katsoja on vapaa, mutta ei heitteillä.

De Kristalklaran avajaiset/ensi-ilta 28.4. kello 19, näyttely avoinna 29.4.–20.5. ti–su 11-17 Helsingin galleria Sinnessä.

Sanna Uuttu

  • 30.4.2012