splash_image.jpg

Vanhemmuus painekattilassa

Ekoäidit palauttavat meidät 1950-luvulle, Anu Silfverberg sanoo.

Jo esseekokoelmassaan Luonto pakastimessa (Teos 2011) Anu Silfverberg sovitteli onnistuneesti yhteen yksityistä ja yleistä. Myös uudessa kirjassa Äitikortti – kirjoituksia lisääntymisestä päiväkirjamainen omakohtaisuus ja yhteiskunnallisuus sulautuvat toisiinsa.

Henkilökohtaisimmalla tasolla kirjoittaja ihmettelee ihmisen lisääntymisen pohjimmiltaan biologisia, mutta salakavalasti myös sosiaalisia ja psykologisia ilmiöitä, kuten raskaaksi tulon vaikeutta ja hämmentäviä fyysisiä kokemuksia.

Yleisemmin taas pohditaan muun muassa tyttöjen seksivalitusta, trendikästä luomusynnytystä ja julkisilla paikoilla imettämistä.

Erityisen kirpeästi Silfverberg kirjoittaa keskiluokkaisissa piireissä muodikkaasta ekovanhemmuudesta, jonka hän näkee ohjaavan naisia takaisin 1950-luvun kotirouva-asetelmaan. Koko paketti kantoliinoineen, kestovaippoineen, rintaruokintoineen ja perhepeteineen nimittäin näyttää asettuvan nimenomaan äitien taakaksi.

Silfverberg kannustaakin miettimään, mitä seuraa esimerkiksi siitä, että vauvan ruokahuollosta on vastuussa vain äiti. Kysymys ei suinkaan ole ainoastaan äidin vapaa-ajasta tai sen puutteesta, vaan toisen vanhemman asemasta lapsensa elämässä. Kun lapsi on alusta asti saanut olla kummankin vanhemman sylissä ja ruokittavana, hän oppii, että molemmat vanhemmat ovat yhtä turvallisia.

Ensihetkistä lähtien tasapuolisesti jaettu vanhemmuus saattaisi vaikuttaa siihenkin, että miehet käyttäisivät vanhempainvapaita enemmän kuin nykyisen kuuden prosentin edestä. Silfverberg tivaa miehiltä vastuunkantoa.

Hänen mielestään luonnollista pitäisi olla se, että ”kaikki ne ihmiset, jotka hankkivat lapsia, myös hoitavat niitä”. Edes myyttinen ”omiva äiti” ei oikeasti voi olla esteenä, jos normaali aikuinen ihminen haluaa lapsiaan hoitaa.

Kirjaa lukiessa kokee monia tajuamisen hetkiä. Silfverberg osaa antaa sanat mielessä sekavina pyörineille havainnoille ja pohdinnoille. Kirkas ajattelu, siitä kumpuavat täsmälliset lauseet, sopivan humoristinen ote ja aivan aavistuksenomainen itseironia luovat nautittavan kokonaisuuden.

Tekstit ovat niin taitavasti rakennettuja, että luin hyvin innostuneena myös niitä pohdintoja, joissa omat valintani ja ajatusmallini kyseenalaistettiin.

Anu Silfverberg: Äitikortti – kirjoituksia lisääntymisestä. Teos 2013. 251 s. Viisi tähteä.

Äitienpäivä 12.5.

Marjo Jääskä

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu