Kirjoittanut Jari Tamminen

Vanhat jaksavat

Lukuaika: < 1 minuutti

Vanhat jaksavat

Arvostelussa Grace Jonesin levy Hurricane – Dub.

Taiteilijat jatkavat usein kuolleen hevosen piiskaamista tarpeettoman kauan. Kiusaus kopioida menestysreseptiä on ymmärrettävästi suuri, kun palkka tulee taiteesta. Mutta esimerkiksi Rolling Stonesin uusia levyjä ei enää viitsi edes kuunnella. Kunhan julkaisevat jonkun tekeleen, jotta pääsevät taas stadionille soittamaan Satisfactionia.

Onkin erityisen innostavaa, jos jo mittavan uran tehnyt taiteilija onnistuu yllättämään positiivisesti. Grace Jones onnistui tässä vuonna 2008 albumillaan Hurricane. Ja toistamiseen vuonna 2011 samaisen Hurricanen dub-miksauksella. Jones keräsi Hurricanelle joukon kokeneita muusikoita: Brian Eno, Tricky, Tony Allen, Sly & Robbie sun muita. Kaikki vanhoja tekijöitä, osa jopa eläkeiän ohittaneita. Tämä ei kuitenkaan tippaakaan vähennä tuotannon tuoreuskerrointa.

Varsinkin jamaikalaisen dubin elävät legendat Sly & Robie toivat muassaan soundin, joka toimi hyvänä pohjustuksena remixaukselle. Dub-levyllä soundi on riisuttu ja mukaan on heitetty asiaankuuluvasti runsaasti kaikuja. Bassonamikaa on väännetty urakalla ja kaksin käsin. Samalla tuli todistetuksi, että parhauttakin voi parantaa.

Grace Jones: Hurricane – Dub. Wall of Sound 2011. Viisi tähteä.

Jari Tamminen