Vanha rakki

Portugalilainen nobelisti kirjoittaa allegorioiden kautta henkisesti laiskasta nykyajasta.

”Ulvotaan, sanoi koira”, alkaa José Saramagon romaani Kertomus näkevistä.

Vanha koira käy mielessä, kun Saramago ontuu Kämpin baariin selkä kumarassa ja köhii kuin keuhkotautinen. Marraskuussa 85-vuotta täyttävän portugalilaisen mestarikirjailijan järjenjuoksu on kuitenkin veitsenterävä.

Nobelisti latoo silmää räpäyttämättä totuuksia länsimaisesta yhteiskunnasta. Se on mätä, eikä toivoa paremmasta tällä menolla taida olla.

“Demokratia on amputoitu, kaapattu. Vaikka aikakaudellamme voi puhua kaikesta, emme silti ole päättämässä juuri mistään. Teeskentelemme, että demokratiassamme olisi muutakin sisältöä kuin parin vuoden välein rituaalinen äänestäminen, jolla ei ole kuitenkaan mitään vaikutusta. Valta on jossain aivan muualla. Rikkaat käskevät – suuryhtiöt, kansainväliset rahoituslaitokset ja rahamarkkinat päättävät – ja kaikki puolueet tottelevat.”

Syysmarkkinoille ilmestynyt Saramagon kahdeksas suomennettu romaani on herkullinen allegoria nykydemokratiasta.

Erään pääkaupungin paikallisvaaleissa syntyy yllättävä tulos: 83 prosenttia äänestäjistä jättää tyhjän äänen, vaikka äänestysvilkkaus nousee lähelle sataa. Kyseessä on sama tuntematon kaupunki, jossa Saramagon vuonna 1995 ilmestyneessä romaanissa Kertomus sokeudesta kaikki asukkaat yllättäen sokeutuvat, näkevät valkoista, mistä seuraa traagista sekasortoa. Vallanpitäjät reagoivat poliisitoimin, kun asukkaat äänestävät tyhjää, portugaliksi brancoa, valkoista.

Saramago selittää avoimesti romaaniaan: “Äänestäjät alkavat yhtäkkiää äänestää tyhjää. He eivät anna protestiääniä, vaan nimenomaan tyhjiä ääniä, lippuja ilman merkintää, ilman provokaatioita. Nimittäin jos kansalainen äänestää rehellisesti tilanteessa, jossa yksikään puolue tai ohjelma ei ole tyydyttävä, ja monista kokemuksistaan hän tietää, ettei valinnalla puolueiden välillä ole mitään merkitystä, on luonnollista äänestää tyhjää.”

Romaanissa maan poliittinen eliitti ei ymmärrä, mistä on kysymys. Hallitus epäilee anarkistista salaliittoa tai ulkovaltojen juonia. Tyhjää äänestäminen tulkitaan kapinaksi ja demokratian halventamiseksi. “Tyhjää äänestäminen pakottaisi vallanpitäjät miettimään, siinä kaikki”, arvelee Saramago.

Toden totta, mitäpä jos äänestämättä jättäneet jakomäkeläiset äänestäisivät tyhjää – yhteensä Suomessa yli puolet äänioikeutetuista?

Vuonna 1922 köyhään maattomien maatyöläisten perheeseen Ribatejon provinssissa syntynyt José Saramago on ehtinyt toimia monessa ammatissa metallimiehestä päätoimittajaan, viimeiset 30 vuotta päätoimisena kirjailijana. 76-vuotiaana Saramago sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon.

Nobelin jälkeen romaaneja on syntynyt viisi, näytelmien ja muiden kirjoitusten ohessa. Saramagon omalaatuinen verkkainen kerronta venyy unenomaisiin allegorioihin. Puheliaan ironian mestari käyttää säästeliäästi pistettä, kappaleet venyvät hypnoottisesti kirjan mittaisiksi.

Portugalissa Kertomus näkevistä -romaanista nousi valtava skandaali. Saramagoa syytettiin demokratian viholliseksi.

“Aivan yhdentekevää mitä Portugalin media kirjoittaa. Portugalissa vallitsee apatia, portugalilaisilla ei ole unelmia. Minua ihmetyttää kuinka 30 vuoden takaisesta kapinoivasta kansasta on voinut tulla niin välinpitämätön”, maan suurin kirjailija tuhahtaa.

Saramago, vanha kommunisti, on usein ennenkin herättänyt kotimaassaan pahennusta. Suurin skandaali syntyi vuonna 1991 ilmestyneestä O Evangelho Segundo Jesus Cristo -romaanista (Jeesuksen Kristuksen evankeliumi). Saramago arvosteli siinä vuolaasti katolista kirkkoa ja paavia. Vatikaani puolestaan nimesi Saramagon “piintyneeksi kommunistiksi”.

Vatikaanin kritisointi oli liikaa silloiselle Cavaco Silvan, maan nykyisen presidentin, perikatoliselle oikeistohallitukselle, joka yritti poistaa Saramagon kirjan EU:n kirjallisuuspalkinnon ehdokaslistalta. Saramago muutti protestiksi pysyvästi Kanarian Lanzarotelle kolmannen vaimonsa, 28 vuotta nuoremman espanjalaisen toimittajan ja kirjojensa espantajan, Pilar del Río kanssa.

Viimeksi heinäkuussa Saramago lietsoi Portugalin oikeiston raivon partaalle ehdottamalla, että maa joutaisi liittää Espanjan osaksi. Maan ainoan nobelistin mukaan “portugalilaiset pelkästään hyötyisivät” maansa liittämisestä Espanjan puoliautonomiseksi maakunnaksi, Iberiaksi.

Pilar del Río ilmaantuu Kämppiin ilmoittamaan, että presidentti Halonen on tulossa iltapäivällä Akateemisen kohtaamispaikalle keskustelemaan Saramagon kanssa. Selitän, että Suomen nykyinen presidentti on tietääkseni sosialisti, siis ainakin sosiaalidemokratti. “Jaa? Kai sinne on sitten mentävä”, murahtaa Saramago.

Saramago on tavannut vuosien varrella monia muitakin sosialistisia valtionpäämiehiä ja kirjailija on herättänyt arvostelua monessa muussakin maassa kuin Portugalissa. Tavattuaan Fidel Castron Kuubassa hän esitti maasta tyylilleen uskollisia pessimistisiä arvioita, jotka ärsyttivät suuresti virallisen Kuuban ohella vanhoja tovereita Latinalaisen Amerikan vasemmistossa.

“Siitäkin nousi skandaali. Totuus on, että Kuuba ei ole voittanut mitään, saavuttanut mitään merkittävää maan rajojen ulkopuolella.”

Saramago kommentoi ahkerasti maailmanpolitiikkaa ja haukkuu mielellään terrorismin vastaisen sodan turhuutta ja Yhdysvaltojen hallinnon rappiota.

“Yhdysvallat on taantuva maailmanvalta, se menettää hegemoniaansa joka päivä. Terrorismin vastainen sota on absurdi fundamentalistinen sota, jota ei voi voittaa. Clinton tulee olemaan Yhdysvaltojen viimeinen demokraattisesti valittu presidentti.”

Saramago on jäänyt kiihkeimpien juutalaisjärjestöjen hampaisiin arvostelemalla Israelin miehityspolitiikkaa ja puolustamalla palestiinalaisten oikeutta maahansa.

Vuoden 2006 Libanonin sodan aikana hän syytti yhdessä Tariq Alin, John Bergerin, Noam Chomskyn, Eduardo Galeanon, Naomi Kleinin, Harold Pinterin, Arundhati Royn ja Howard Zinnin kanssa Israelia pitkän aikavälin sotilaallisesta ja taloudellisesta strategiasta, jonka pyrkimyksenä on hävittää koko Palestiinan kansakunta.

Saramago on yksi globalisaatiokriittisen kansalaisliikkeen suosikki-intellektuelleista. Seurasin Saramagon puhetilaisuutta Maailman sosiaalifoorumissa Porto Alegressa tammikuussa 2005, jossa hänen luentoaan seurasi hiirenhiljaa harras tuhatpäinen yleisö.

Eikö edes Sosiaalifoorumin into saa Saramagon toivoa syttymään?

“Sosiaalifoorumi on toki ihailtava hanke, merkittävä tapaaminen, mutta – ja voi olla että olen väärässä – sielläkään ei saada aikaiseksi mitään konkreettista. Foorumikäynnistä uhkaa tulla rituaali, Porto Alegresta uusi Mekka. Foorumin yli 2000 järjestöä ja liikettä eivät pysty päättämään edes yhdestä yhteisestä toimintaohjelmasta, jolla barbaarista maailmaa muutettaisiin. Nykykapitalismi sen sijaan on erittäin hyvin organisoitu, se pystyy vastaamaan kriitikoilleen ja ylittämään jatkuvat kriisinsä. Mutta me, vasemmisto, me olemme hajallaan. Meillä ei ole vaihtoehtoja”, toteaa Saramago lakonisesti.

“Me elämme yhden sivilisaation loppua, me eurooppalaiset: olemme henkisesti lopussa. Ranskan vallankumouksen ja valistuksen perinne on ollut 200 vuoden ajan sateenvarjonamme – vakaumus siitä, että järjellä voi käsitellä ja ratkaista ongelmia. Mutta nyt mentaliteetin ja arvojen muutos on johtanut siihen, että nyky-yhteiskunta on tuon perinnön varsinainen karikatyyri”, nobelisti läksyttää.

“Uusilla sukupolvilla ei näytä olevan juuri mitään tekemistä tuon hengen kanssa, tarkoitan ihmisoikeuksien kunnioittamista eettisenä hengen mahdollisuutena, en moralistisena hyveenä. Eurooppa hapuilee pimeässä. Erityisesti, jos katsotaan Kiinan, Intian ja Brasilian suurten nousevien taloudellisten valtojen näkökulmasta, Euroopan rooli on muuttunut karikatyyriksi siitä mikä se oli – siis malli hengen vapaudelle, ajattelutapa, joka yhdisti arvoja ja ideoita.”

Saramagoa moititaan pessimistiksi. ”Maailmankuvani ei ole sen enempää optimistinen kuin pessimistinenkään. Maailman tila on vain sellainen, että sitä ei voi rehellisesti optimistisena nähdä. Optimistit eivät maailmaa muuta paremmaksi, vaan pessimistit”.

Toisin kuin pessimistisissä poliittisissa lausunnoissa, kirjailijan tuotannossa on ominaista arkipäiväisen hyväntahtoinen seuranta ja myötätunto.

Saramagon kertoja on lempeän melankolinen inhimillisten omituisuuksien kuvaaja, tosin ironisen huumorin sävyttämä. Nobelistin hulvattomin teos on suomeksi vielä ilmestymätön As Intermitências da Morte -romaani, Saramagon itsensä mielestä hänen parhaansa, joka on hirtehinen kertomus maailmasta, jossa kuolleet eivät enää kuolekaan.

“Kuolema on paitsi inhimillinen välttämättömyys monessa mielessä, myös elintärkeää lukemattomille

instituutioille, kuten kirkolle, hautausurakoitsijoille, eläkevakuutusyhtiöille ja sen sellaisille.”

Saramagon toistuvia teemoja ovat urbaanin elämän eristyneisyys, ihmisen yhteisöllisyyden kaipuu ja taloudellisista ja poliittisista hierarkioista riippumattoman omanarvontunteen tavoittelu.

Elääkö sittenkin anarkistisen Saramagon sielussa nostalginen romantikko, utopisti?

“Poistaisin sanakirjoista sanan utopia, jos se olisi vallassani! Utopian käsite on vaarallinen, se on moneen kertaan nähty. On absurdia käyttää energiansa ja pyrkiä mahdottomaan utopiaan. Koko käsite on ristiriitainen. Utopia ei muuta maailmaa, vaan välttämättömyys. Utopia pitäisi korvata yksinkertaisesti sanalla ’huominen’. Utopian sijasta kannattaisi keskittyä siihen, mikä tehdään tänään ja tapahtuu huomenna, siihen mitä pystymme todella muuttamaan.”

Saramagon romaanien avaukset, epigrafit, kannattaa panna merkille. Ne ovat usein Saramagon itsensä keksimistä kirjoista, kuten Kertomus sokeudesta romaanin aloitus ”Neuvojen kirjasta”: “Jos pystyt katsomaan, näe. Jos pystyt näkemään, huomaa.”

Kertomus näkevistä alkaa ulvonta-kehotuksesta ja palaa koiraan toistuvasti.

”Ihminen on koira. Sen pitää ulvoa. Nyt on jo aika ulvoa, meidän on kaikkien aika korottaa äänemme, jos ei muuten niin silkasta älyllisestä uteliaisuudesta, nähdäksemme mitä seuraa. Kirjani on yksi ulvaisu.”

Kertomus näkevien lopuksi eräs sokea toteaa: “Koirien ulvonta on niin vastenmielistä kuultavaa.”

José Saramago: Kertomus näkevistä. Tammi 2007. 382 s.

Mika Rönkkö

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu