Vallankumous tänään

Kuten tunnettua, nykyoikeisto kaappaa mielellään ”työväen” kaltaisia vasemmistolaisia käsitteitä, mitä vasemmisto luonnollisesti paheksuu.

Kuten tunnettua, nykyoikeisto kaappaa mielellään ”työväen” kaltaisia vasemmistolaisia käsitteitä, mitä vasemmisto luonnollisesti paheksuu. Tätä paheksuntaa ei, outoa kyllä, ole kohdistettu radikaalin vasemmiston rakkaimman idean kaappaukseen.

Tarkoitan tietysti vallankumousta.

Vallankumous, revoluutio, tarkoittaa ympärikääntämistä. Se on uskoa yhteiskunnan historialliseen hetkeen, jossa kaikki vanha, tai ainakin sen perusta, voidaan tuhota ja määritellä uudelleen. Kyse on ennen kaikkea tapahtuman yhtäkkisyydestä ja kertakaikkisuudesta. Astumme huomiseen, josta eilistä ei enää tunnista.

Mitä muuta ”sokkidoktriini” tai ”katastrofikapitalismi”, Naomi Kleinin kuuluisaksi tekemät käsitteet, tarkoittavat? Mullistusta käytetään vipuvartena totaalisen muutoksen luomiseen. Vallankumous kiihdyttää itseään.

Kleinin esimerkit liittyvät lähinnä luonnonkatastrofeihin, mutta se ei muuta perusideaa.

Niin sanotut siirtymätaloudet ovat kiinnostavia esimerkkejä. Kun tiedetään, että järjestelmää täytyy joka tapauksessa muuttaa, astuu esiin kaksi ihmisryhmää: hitaat uudistajat ja sokkiterapeutit. Jälkimmäiset ovat eräänlaisia vallankumouksellisia, kärsimättömiä miehiä joilla on suuri visio.

Kun Neuvostoliitto hajosi ja kaikille oli selvää, että valtion-omistuksia täytyy vähentää, olisi homma voitu tehdä maltillisesti. Sokkimiesten ratkaisu oli myydä kaikki sillä hinnalla mitä saa, pistää valuutta saman tien vapaaksi ja antaa pääomien virrata. Laskua maksetaan vielä tänäkin päivänä.

Etelämpänä vauras Zimbabwe oli kehittänyt paljon tuontia korvaavaa teollisuutta apartheid-boikottien aikaan. Kun tuonti oli mahdollista, kotimarkkinoita olisi voitu avata hitaasti. IMF:n sokkimiehet päättivät toisin: kaikki kauppa kerralla vapaaksi.

Tämä johti siihen, että presidentti Mugabe menetti työttömäksi jääneen teollisuusproletariaatin kannatuksen, keksi uudeksi kannatuspohjakseen maanvaltaajat, ja loppu on historiaa.

Näissä tilanteissa vasemmisto saa helposti talousrationaalisen roolin. Huomaan itsekin tavoittelevani vakaan kamreerin puhetapaa selittäessäni, miksi sokkiterapioiden tulokset ovat olleet karmaisevia.

Kyseessä on valtava kulttuurinen kaappaus. Vasemmisto on pakotettu käyttämään perinneoikeiston retoriikkaa. Sokkiterapian oloissa voi muistuttaa ihmisen psykologiasta, korostaa jatkuvuutta ja osoittaa kertaheitolla kuntoon -puheiden suhtautuvan sosiaaliseen todellisuuteen epärealistisesti. Tuleeko neuvostoihmisen kritiikki mieleen?

Ja ennen kaikkea: eikö vasemmistolla olekaan historiallista oikeutta vastuuttomuuteen?

Teppo Eskelinen

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu