Valkolinnun musta maine

Veli-Matti Lehtikangas seuraa joutsenten jälkiä & löytää suojellun linnun, jota henkisesti nälkiintyneet vihaavat.

Olen seurannut ja kuvannut laulujoutsenten elämää yli kaksikymmentä vuotta. Olen kulkenut myös eläinlääkäri-kirjailija-luontokuvaaja Yrjö Kokon jäljillä Pohjois- ja Keski-Pohjanmaan rajamailla, Raahen karujen lampien seudulla, josta Kokon toinen joutsenkirja, syntymävuonnani 1955 ilmestynyt Ne tulevat takaisin kertoo.

Olen itsekin kasvanut ja ikääntynyt laulujoutsenten uudelleen leviämisen myötä. Raahen Latvalammelta saatiin ensimmäiset kuvat todisteeksi siitä, että joutsenet uskalsivat pesiä lammella, jonka rannalla asuttiin.

”Latvalammen joutsenet tuntevat Artun mökin asukkaat ja luottavat heihin”, Yrjö Kokko kirjoittaa. ”Laulujoutsen ei tahdo kuolla, vaan haluaa tulla takaisin ihmisen ystäväksi ja iloksi.”

Tänään monella metsästäjällä näyttää olevan kova hinku saada 76 vuotta suojeltuna ollut lintu takaisin metsästettävien lajien listalle. Laulujoutsenen mainetta mustataan toistamalla kuin mantraa, että joutsen ajaa muut vesilinnut reviiriltään.

Takavuosien maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja on ihan tosissaan kehottanut suomalaisia valmistumaan henkisesti joutsenen metsästykseen. Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Juha K. Kairikko on sanonut, että metsästyksen sallimisessa kyse olisi riistanhoidosta.

Professori Hannu Pöysän ja FT Jorma Sorjosen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselle tekemät tutkimukset vuosilta 1985–1997 kertovat, että  joutsenten asettuminen pesimään tietyille järville ei aiheuttanut muutoksia minkään vesilinnun pesimäkannassa.

Joutsenen metsästystä puoltavat eivät halua muistaa, että vaikka joutsenet kyllä rauhoittavat pesänsä ympäristön itselleen, näin tekevät myös nuo muut vesilinnut.

Kokemuksesta tiedän, että samoilla vesillä joutsenien kanssa pesivät telkät, tavit, heinäsorsat ja muut linnut.

Olen seurannut, miten joutsenet ja pienemmät vesilinnut ruokailevat usein yhdessä. Kun joutsen tonkii pitkällä kaulallaan pohjasta vesikasvien juuria, se samalla nostaa muillekin vesilinnuille ravintoa.

Siellä missä valkolinnut pesivät, ne jälkeläisiään suojelemalla suojelelevat muidenkin vesilintujen poikasia muun muassa minkiltä ja supikoiralta. 

Lintujen välisissä ja hyvin yleisissä, joskus rajuissakin kahnauksissa,  on kyse vain luonnollisesta lintujen välisestä elintilan etsimisestä. Reviirejä ja ravintoa riittää kaikille linnuille. Pyssynpiippua pitkin katsottu yksipuolinen totuus on vailla oikeaa totuuspohjaa.

Vuonna 1950 ilmestyneessä ensimmäisessä joutsenkirjassaan Laulujoutsen, Ultima thulen lintu Yrjö Kokko kertoo, miten hän 1940-luvulla kuuden vuoden aikana tekemillään etsintäretkillä Lapin erämaissa näki joutsenia vain neljä kertaa ja sai koko tuona aikana otettua pelkästään yhden kuvan ja senkin vastavaloon.

”Kuvassa joutsenet olivat pieniä ja mustia kuin kärpäset”, hän kirjoittaa. Hän arvioi kävelleensä erämaita noin 3?000 kilometriä kirjaa tehdessään.

Tuolta, vuosikymmenten takaa noista mustista kärpäsen kokoisista kuvista valkolinnun perspektiivi laajenee ja liihottaa nykyaikaan.

Kuinka henkisesti nälkiintyneitä ovatkaan nuo muuten yltäkylläiset metsästäjät, jotka mustaavat valkolinnun mainetta ja havittelevat sitä tähtäimeensä!

Veli-Matti Lehtikangas

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu