Valkokangas & kuvaruutu

Ärsykkeitä silmille.

Tautoun taika kestää

Audrey Tautou on ihana. Hän vei sydämeni esittäessään Amélie Poulainia. Söpöilyyn tuli särmää, kun hän sai parikseen Tom Hanksin ja lähti metsästämään Graalin maljaa. Pitkät kihlajaiset esitteli vakavamman Tautoun.

Pierre Salvadorin elokuvassa Hinnasta viis (Hors de Prix) on alusta alkaen keveä tunnelma. Ranskassa kuvattu filmi näyttää kauniilta. Kaiken glamourin alta paistaa kuitenkin elokuvan hatara juoni. Rahan ja rakkauden suhdetta pyörittävä teema ei löydä aiheeseen juurikaan uutta. Rikkaiden miesten viettelijätärtä esittävä Tautou muodostuu lopulta elokuvan pelastajaksi. Ilman hänen karismaansa Salvadorin filmi ei juurikaan erottuisi keskinkertaisesta romanttisesta komediasta.

Hinnasta viis on kuitenkin viihdyttävä kokonaisuus, jos jättää turhat analysoinnit pois. Lyhyehkön elokuvan jaksaa kyynisempikin katsoa, jaksaahan karkkeja syödä aika pitkään ennen kuin alkaa ällöttää.

Elokuva myös lohdullisesti näyttää, että jo eurolla saa vielä nykyäänkin aivan ihania asioita. (RS)

Pierre Salvador: Hinnasta viis. Ensi-ilta 6.7., KesäKino Engelissä 29.6. 5 tähteä.

_______________

Hyvä meininki on tärkeintä

KesäKino Engel on elokuvaelämys, jonka soisin jokaisen kokevan. Helsingissä, Senaatintorin kupeessa, Cafe Engelin sisäpihalla järjestettävät näytökset tarjoavat nykystandardeilla katsottuna mitättömältä valkokankaalta korkeintaan keskinkertaisen äänentoiston ryydittämän kokemuksen taivasalla. Mutta elämyksenä se pesee huipputeknisen muoviset multiplexit mennen tullen. (JT)

KesäKino Engel alkaen 1.6. 5 tähteä.

_______________

Tajunnan poukkoilua ajassa

Unkarilaisen runoilijan, Imre Madáchin vuonna 1861 julkaistu Ihmisen murhenäytelmä (WSOY 1943) muutti näkemykseni runoudesta ja teatterikäsikirjoituksista. Teoksessa Aatami ja Lucifer keskustelevat sen jälkeen kun Aatami on syönyt hyvän ja pahan tiedon puusta. Kirja ennakoi 1900-luvun tapahtumia hämmästyttävän osuvasti. Ajassa poukkoilun kautta se hahmotti ihmiskunnan historiaa menneisyydestä kommunistisen totalitarismin kautta kauas tulevaisuuteen.

Elokuvilla Pi ja Unelmien sielunmessu hämmentänyt ohjaaja Darren Aronofsky onnistui uudella The Fountain -teoksellaan herättämään varsin samankaltaisia tunteita kun unkarilainen tarinankertojakollegansa. Tällä kertaa tarinan keskiössä on hyvän ja pahan tiedon puun sijaan myös Eedenissä sijainnut elämänpuu, mutta tarinoiden kerronnassa on yhtäläisyyttä ajassa poukkoilun muodossa.

Elokuvan tarjoama kertomus ihmisyydestä, rakkaudesta sekä unelmista, niiden saavuttamisesta ja vääjäämättömästä pettymyksestä on hämmentävyydessään niin mahtava, että olisi oikeusmurha antaa sille vähempää kuin viisi tähteä. Varmasti osa katsojista antaisi niitä huomattavasti kitsaammin. (JT)

Darren Aronofsky: The Fountain. Kino Engelissä parhaillaan. 5 tähteä.

_______________

Kohta lakia rikotaan

Vuonna 1984 parivaljakko Eastman ja Laird julkaisivat omakustannesarjakuvana parodian supersankarisarjakuvista, Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat. Vastoin odotuksia tuosta hassuttelusta tulikin suosittu ja raha ainoastaan odotti tekijäänsä. Harvoin on näin täydellinen tuotteistamismahdollisuus syntynyt näin spontaanisti. Ninjakilpparit olivat niin soveltuvia lasten leluiksi ja krääsäksi, että tuotteistus alkoi lähes välittömästi. Alkuperäisen supersankariparodian, joka tarjosi mainion allegorian slumminsa ongelmia vastaan taistelevista ”mustista” nuorista, oli väistyttävä nuoremmille sopivan hössöttämisen alta.

Uusi TMNT-elokuva tarjoaa omituisen sekamelskan alkuperäistä ideaa ja lapsille soveltuvaa tarinankerrontaa. Ongelmaksi muodostuu se, että tarina ja erityisesti elokuvaa seuraavat lelut on osoitettu kohderyhmälle, joka ei ikänsä puolesta saa elokuvaa laillisesti katsoa (alle 11, mutsin tai fatsin kanssa yhdeksänvuotiaat). Väkivalta ja toiminta on puolestaan osoitettu hieman varttuneemmalle yleisölle.

Lienee selvää, että dvd-levityksen alkaessa myös lain rikkominen alkaa. Tämä on niin houkuttelevaa matskua, ettei kouluun, mahdollisesti edes tarhaan, ole asiaa ellei tätä ole nähnyt. Silloin ikärajat saanevat kyytiä kotiteattereissa.(JT)

Kevin Munroe: Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat. Ensi-ilta 22.6. 2 tähteä.

_______________

Voiman tv-liite

8.6. NELONEN: Natural Born Killers (USA, 1994).

Oliver Stonen hehkutus väkivallan kiihottavuudesta sai aikanaan osakseen asianmukaista paheksuntaa ja kiittelyä, mutta Tarantinon tekstin terävä ironia ja Stonen turhan alleviivaavasti paasaama mediakritiikki eivät ohjaajan hurjasta yrityksestä huolimatta oikein osu yhteen.

Tiistaista perjantaihin Subtv noin klo 22.30: Sinä.

Karaoken, irc-gallerioiden ja loputtoman tosi-tv-boomin jälkeen olikin vain ajan kysymys, koska joku keksii tarjota televisioaikaa katsojien omatoimisille minävideoille, jotka olisivat kyllä kaikille osapuolille armeliaampia edes puolet lyhyempinä ja niin, että samojen digiajan ITE-taiteilijoiden tuotoksia ei tarvitisisi seurata koko viikkoa.

10.6. YLE TV2: Eräs rakkaustarina (Ruotsi, 1970).

Arla-mainoksistaankin tunnetun ruotsalaisen mestariohjaaja Roy Anderssonin varhaistyössä kolaroivat herkän särmikkäästi nuoruuden viaton elämänenergia ja tekijän maalitauluksi jo tuolloin päätyvä sosiaalidemokraattis-porvarillinen tekopyhyys.

Tuomas Rantanen, Riina Stén & Jari Tamminen

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu