Valkoisen auton tarina

Mitä intialainen palvelija miettii pimeässä herran kutsua odottaessaan?

Kun vierailin kymmenen vuotta sitten Delhissä, käytössäni oli autokuski, joka kuskasi minua valkoisella autollaan ympäri Delhin ruuhkaisia teitä. 

Autonkuljettaja ei osannut juurikaan englantia, käyttää karttaa tai lukea. Intialaiseen tapaan hän vastasi kysymyksiin pyörittelemällä päätään tavalla, joka tarkoittaa samaan aikaan kyllä ja ei.

Autonkuljettaja oli kuin Valkoisen tiikerin kuski. Kuten muutkin palvelijat, kuski hävisi iltaisin nukkumaan pimeyteen, missä palvelijat nukkuvat ja odottavat kutsua.

Kun herra kutsui, hän ilmestyi valkoisen auton luokse kuin tyhjästä.

Länsimaisessa ajattelussa pidetään kiinni periaatteesta, että toista ihmistä pitää kohdella päämääränä itsenään eikä pelkkänä välineenä. Olla oman itsensä herra eikä toisen palvelija on vapauden lähtökohta. Myös omistaminen on vapauden ehto puhumattakaan vapauden symbolista – autosta.

Yhdet pelaavat vapauden ja omistamisen peliä pistämällä rahat hienoon ja kalliiseen. Toiset hankkivat halvan auton tahallaan osoittaakseen, että ovat vapaita symbolistatuksista. Kolmannet eivät omista autoa, koska ovat vapaita omistamisesta.

He kaikki kuitenkin tietävät, mitä on olla vapaa eikä pelkkä väline.

Mitä on, jos itse pelkkä väline ja palvelija? Vuoden 2008 Booker-kirjallisuuspalkinnon voittanut intialainen toimittaja Aravind Adiga vastaa kysymykseen esikoisromaanillaan Valkoinen tiikeri. Adiga on kirjoittanut Financial Timesiin, Money– ja Time-lehtiin. Tyypillinen intialainen kosmopoliitti siis. 

Romaani on tyypillinen intialaisen kosmopoliitin erinomaisesti kerrottu tarina köyhästä autokuskista. Hieman epätyypillisemmin se keskittyy palvelijan ja herran suhteeseen. Se kertoo valkoisen Honda Cityn kuljettajasta, josta kasvaa yksityisyrittäjä.

Tarina kiertyy spiraalimaisesti yhä syvemmälle siihen, mitä on olla palvelija Intiassa. 

Intia on demokraattisesta perinteestään huolimatta äärimmäisen hierarkkinen yhteiskunta, josta puuttuu lähes kokonaan ajatus väkivaltaisesta vallankumouksesta. Orja ja palvelija eivät uhkaa hallitsevaa eliittiä. Adiga ei kuitenkaan mystifioi Intian pasifismia.

Sen sijaan yksityisyrittämis-ideologian onttouden hän paljataa. Kirja on autonkuljettajan pitkä kirje Kiinan pääministerille, joka on saapumassa vieraaksi yksityisyrittämisen Intiaan. ”Hän haluaa kuulla totuuden Bangaloresta.”

”Ja meidän maallamme, vaikka meiltä puuttuvat juomavesi, sähkö, viemäröinti, julkinen liikenne, taju hygieniasta, kurista ja järjestyksestä, kohteliaisuudesta tai täsmällisyydestä, on yksityisyrittäjiä.”

Päähenkilö ihailee kiinalaisia, koska ”englantilaiset yrittivät tehdä teistä [kiinalaisista] palvelijoitanne, mutta te ette sallineet sellaista”, kirjeessä pääministerille sanotaan: ”On vain kolme valtiota, jotka eivät ole koskaan päästäneet ulkomaalaisia valtaan ja ne ovat Kiina, Afganistan ja Abessinia.”

Intian vastakohta ”vapautta rakastava” Kiina on köyhälle parempi maa kuin Intia. Lapset hoidetaan, naiset kuolevat harvemmin synnytykseen ja köyhät elävät pidempään. 

Adiga murskaa myös kaunistelevan myytin Intiasta maailman suurimpana demokratiana. Korruption jokapäiväisyys ja köyhien aseman muuttumattomuus tekee demokratiasta keskeneräistä: ”Minä ja tuhannet muut kaltaiseni tässä maassa olemme keskeneräisiä, koska emme ole saaneet käydä kouluamme loppuun.”

Valkoinen tiikeri on nykyaikainen Rikos ja rangaistus, jossa ei ole syyllisyyttä ja varsinaista rangaistusta. Se piirtää tarkan kaaren kehityksestä köyhästä oppilaasta palvelijaksi ja sitten oman elämänsä herraksi, yksityisyrittäjäksi, joka asuu ”teknologian ja ulkoistamisen pääkaupungissa” Bangaloressa. 

Ainoa tapa irtautua palvelijan roolista on katkaista kaikki siteet traditioon. Päähenkilö irtisanoo intialaisen keskeneräisyytensä murhaamalla isäntänsä. 

Tosin samalla tulee tuomituksi yksityisyrittäjän skitsofreniaan: ”Minun maassani kannattaa pelata varman päälle: intialaisen yksityisyrittäjän pitää olla kiero ja suoraselkäinen, rienaava ja uskova, viekas ja vilpitön, kaikkia yhtä aikaa.”

Adigan kirjaa on kiitelty siitä, että se luo Intiasta realistisemman kuvan kuin muut oxfordintialaisten kirjoittamat romaanit. Intiassa tämä on kiistetty närkästyneesti. Englannissa ja Suomessa taas kirjaa on kiitetty huumoristaan. 

Minä samastuin niin syvästi autonkuljettajan asemaan, että en nähnyt kirjassa juuri mitään positiivista huumoria tai edes ironiaa, ainoastaan makaaberia kuvausta siitä, mitä on, kun ei ole muuta kuin toisen palvelija. 

Aravind Adiga, Valkoinen tiikeri. BTJ Kustannus 2009. 345 s.

Lue lisää Fifistä.

Kimmo Jylhämö

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu