splash_image.jpg

Vakava sopii nukeille

Nukketeattereissa nyt: turvapaikanhaku, Tiibetin miehitys sekä Shakespeare.

Näyttämö on pimeä. Pieni kohdevalo suuntautuu hahmoon verhon takana. Tihrustelun jälkeen hahmo pelkistyy nukeksi, joka esittää äidin sisällä liikkuvaa sikiötä.

Taustalla lapsen ääni kertoo miten kohtu oli pakko hylätä kun tila kävi ahtaaksi. Ääni jatkaa, että kymmenen vuotta myöhemmin seuraavakin koti oli pakko jättää, kun oli paettava sotaa.

Turun taideakatemian opiskelijoiden Teatteri Qo:n Kuin kala kuivalla maalla kertoo turvapaikan hakemisesta pienen pojan näkökulmasta.

Lapsen kokemus asetetaan rakenteita vastaan, kun näyttämölle marssitetaan kolme tarmokasta virkanaista. Näyttelijät nostelevat tutkittavien henkilöiden mappeja ongensiimoista ja esittävät miimisin ja musiikillisin keinoin maahanmuuttoviranomaisten vieraantunutta näkökulmaa.

Virkanaiset ohjaavat yhdessä 10-vuotiasta lasta esittävää nukkea samalla kun puuhastelevat huolehtien sen ympärillä. Syntyy vaikutelma, että todellista lasta kohdellaan kuin nukkea.

Toinen ajankohtainen esimerkki nukke- ja esineteatterin noususta on Kansallisteatterissa pyörivä Perhosia askelten alla.

Anne Rautiaisen ohjaama teos perustuu ranskalaisen Jean Cagnardin tarinaan, jossa tiibetiläinen poika ja mies pakenevat miehittäjävallan sortoa vuorten yli.

Matkalla he kohtaavat jakkihärän, muita pakenevia lapsia, kylmää ja uupumusta.

Palavien minitikkaiden, varjoteatterina kuvatun jakin ja muiden elementtien symboliikka on harkittua.

Poliittisesta lähtökohdastaan huolimatta esitys kokonaisuutena painottaa buddhalaista tulkintaa elämästä kärsimyksenä ja kuolemasta vapautuksena. Tarinassa ei voiteta vihollista, vaan lähinnä päästään piinasta.

Nuket soveltuvat erityisen hyvin vakavien ja tunnepitoisten aiheiden käsittelyyn. Herkkää, ei herkistelevää.

Teatteri Qo:n Kala kuivalla maalla keikkailee toukokuussa muun muassa Turussa & Imatralla. Lisätiedustelut & tilaukset teatteri.qo@gmail.com Neljä tähteä.

Perhosia askelten alla -näytelmä Suomen Kansallisteatterissa 15.5. asti. Neljä tähteä.

__________

Näe Myrsky ja rakastu

Turkulainen nukketeatteriohjaaja Merja Pöyhönen sai hiukan hullun idean: tehdä nukketeatteria klassikkonäytelmästä. William Shakespearen Myrsky voisi olla sopiva, hän pohti.

Turkulaisessa nukketeatteriskenessä oli jo vuosia pöhissyt mukavasti. Pienten ryhmien esityksiä oli säännöllisesti, mutta yleisö ei aina löytänyt niitä. Nyt laitettaisiin kaikki munat samaan koriin.

Syntyi 50 hengen katsomolle esitettävä Myrsky, jossa lavalla on kymmenen nukkehahmoa ja kymmenen ihmistä. Esitys kokosi yhteen alueen nukketeatteriväkeä.

”Minulle projektin tärkein asia on hulluus, överiys ja mieletön ryhmähenki. Meillä oli tarve näyttää kyntemme”, esityksen dramatisoinut ja ohjannut Pöyhönen kertoo.

Tarina on iätön. Se kertoo tytön kasvusta ja isän luopumisesta, kun tyttären on aika lähteä.
Kevään näytökset on myyty loppuun, mutta tekijät yrittävät järjestää lisänäytöksiä.

Pöyhönen valmistelee 2. toukokuuta ensi-iltaan tulevaa Müna-nimistä lastennäytelmää. Kesällä Kustavissa saa ensi-iltansa nukketeatterinäytelmä Volter Kilven teoksesta Alastalon salissa, jossa Pöyhönen esiintyy.

Pöhinä jatkuu.

Laura Rantanen

Turun Tehdas-teatterin Myrsky. 21.4. asti. Esityksen ikäräja 12 vuotta aikuisen seurassa.

Tuomas Rantanen

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu