Vaikenemisen jälkeen

Menin liike-elämän palvelukseen yli 20 vuodeksi. Se ilmapiiri ei juuri kannustanut runoilemaan.

Tamperelainen Kullervo Järvinen julkaisi esikoisrunokokoelmansa Mukulakiviä vuonna 1964, ja toinen runoteos Elementit ilmestyi kaksi vuotta myöhemmin. Sonnikorven blues ilmestyi Liken kustantamana viime syksynä ja valittiin Runeberg-palkintoehdokkaaksi.

Vaikenin kultaa. / Hitaita hiiriä kulki pääni läpi.

Miksi vaikenit runoilijana 36 vuotta?

”Elämässäni tuli vaihe, jolloin asunto oli maksettava, lapset ruokittava, apurahoja ei ollut. Menin liike-elämän palvelukseen yli 20 vuodeksi. Se ilmapiiri ei juuri kannustanut runoilemaan. Kun sitten siirryin liike-elämästä kirjallisen opetustyön pariin, olin vuonna 1989 perustamassa Viita-akatemiaa ja tein töitä kirjallisuuden läänintaiteilijana. Silloinkaan ei ollut tarvetta julkaista, vaikka kirjoitinkin pöytälaatikkoon. ”

”Sitten sekin säkki vähitellen täyttyi, ja kun uuden säkin pohjalla oli jo jotain, kirjoitin lisää. Lähetin kokoelman WSOY:lle, jossa se makasi vuoden, ennen palauttamista. Viime elokuussa lähetin kokoelman Likelle, josta ilmoitettiin syyskuussa, että laitetaan painoon. Sitten tuli marraskuussa tämä Runeberg-ehdokkuus, joten Sonnikorven blues -kokoelma sai sitä kautta yllättävää julkisuutta.”

Olet syntynyt Pispalassa. Millaisia muistoja sinulla on Lauri Viidasta?

”Olin pikkupoika, kun pyörimme Pispalan urheilukentällä, missä kaikkitietävä Viita antoi ohjeita lähes kaikissa urheilulajeissa. Tapasin Viidan myös vuonna 1964 esikoiskokoelmani ilmestymisen aikoihin Viidan ollessa lomilla Kellokosken sairaalasta. ’Toisessa taskussani on hullunpillereitä, toisessa pöytäviinaa, kumpaa otat?’ Viita kysyi.”

”Annoin hänelle esikoiseni omistuskirjoituksella, johon kirjoitin jotenkin ylevästi että ’suurelle oppi-isälleni…’ Seuraavalla kerralla kysyin, mitäs pidit. ’Etusivu oli helvetin hyvä, loppupää pelkkää paskaa’, Viita totesi. Ei hän kenellekään toiselle tunnustusta koskaan antanut. Seuraavana vuonna Viita kuoli.”

Toista ei voi pakottaa kuuntelemaan itseään niin, että toinen tulkitsisi sanomani juuri niin kuin yritän sen hänelle kertoa. Vaivaako sama ongelma myös kirjoittamisen opettamisessa?

”Ei kukaan voi antaa toiselle sanoja suuhun eikä ajatuksia päähän.”

Voiko kirjoittamista edes opiskella?

”Opettaja voi nopeuttaa kirjoittamisen teknistä oppimista sekä auttaa tuomaan esiin kirjoittajan oman äänen. Viita-akatemiassa opetin 11 vuotta. Edelleenkin ihmettelen sitä, miten vähän kirjoittajakursseille tulevat ihmiset ovat vaivautuneet lukemaan kirjallisuutta. Usein kirjallisuushistorian tiedot ovat lähes olemattomat. Olen sanonutkin, että ellei ole koskaan nähnyt tiettyä laitetta, miten sen voisi osata ilman mallia rakentaa? Hyvän kirjoittamisen edellytys on hyvä kirjallisuuden tuntemus.”

Kullervo Järvinen: Sonnikorven blues. Like.

Juha Drufva

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu