Vähähiilistä riistaa

Villiliha on sekasyöjän eettisin vaihtoehto.

Kaupungeissa ei metsästyskausi paljon elämää hetkauta. Asiat hoituvat normaaliin tapaan, ja kauden alkamisen huomaa lähinnä hirvenlihan ilmestymisestä kauppahallin lihakaupan tiskiin.

Toisin on muualla Suomessa, jossa metsästys on osa vuodenkiertoa. Tämän sain todeta Ivaloon muutettuani, kun koirani pureskeli kenkääni loven.

Kävelin paikallisen suutarin (ja kalastusvälinekauppiaan) liikkeeseen, jossa rouvasihminen katsoi minua ihmeissään ja sanoi: ”Seppo on metällä enkä mä aloita suutarina vasta kun kuukauden päästä.”

Olin siis väärässä paikassa väärään aikaan, eikä auttanut muu kuin kävellä kenkä kädessä takaisin kotiin odottamaan kuun loppua. Metsästys ajoi kenkäni ohi.

Riista ja villikala on vähäpäästöistä ruokaa, sillä ne kasvavat vesistöissämme ja metsissämme kuin itsestään. Riista saa elää elämänsä omassa ympäristössään ja lajilleen ominaiseen tapaan.

Hirven märehtimisestä syntyneet metaanipäästöt voi laskea nollaksi, koska sitä ei kasvateta varta vasten ruoaksi. CO2-päästöjä syntyy kuitenkin metsästäjien ja kalastajien ajamista matkoista sekä kuljetuksesta ja kylmävarastoinnista.

Näin pohjoisessa hirvi on poroa harvinaisempi herkku, mutta lintuja metsästetään sitäkin enemmän, ja kalaverkoilla käynti on arkipäivää. Suomessa hirviporukoita kuitenkin riittää, ja vuonna 2009 kaadettiin 62?000 hirveä.

Lisäksi metsästäjien patoihin päätyy yli 730?000 lintua sekä jäniksiä, peuroja ja villisikoja. Ihmeellisin riistaeläin Suomessa taitaa olla mufloni, alun perin Korsikan ja Sardinian saarten villilammas, jota metsästettiin 10 yksilöä viime vuonna.

Vaikka metsästys on yleisempää haja-asutusalueilla pääkaupunkiseudun ulkopuolella, voi myös stadilaishirveä päästä maistamaan, sillä sipoolaisen Immersby Jaktföreningenin metsästysalue ulottuu myös Helsingin puolelle.

Kaupunkilaisen seitanmureke

Aasiassa suosittu, vehnägluteenista valmistettu seitan muistuttaa koostumukseltaan lihaa. Se sisältää runsaasti proteiinia ja vähän rasvaa. Reilu maustaminen on hyvän seitanin salaisuus.

Ohjeesta tulee kaksi mureketta, joista osan voit pakastaa valmiina viipaleina.

1 l gluteenijauhoja

2 dl soijajauhoja

2 kpl kasvisliemikuutiota

2 tl (savu)paprikajauhetta

2 tl garam masalaa

1 tl jauhettua inkivääriä

2 tl valkosipulijauhetta

1 tl suolaa

1 dl soijakastiketta

1 dl rypsiöljyä

5 dl vettä

Marinadi

4 rkl rypsiöljyä

2 rkl soijakastiketta

2 rkl tomaattipyreetä

2 rkl omenaviinietikkaa

1 dl vettä

1. Tee murekkeet kahdessa erässä. Taikina on niin sitkoista ja sitä on niin paljon, että koko taikinan tekeminen yhdellä kertaa voi osoittautua työlääksi.

2. Sekoita puolet kuivista aineista hyvin keskenään. Sekoita puolet soijakastikkeesta, öljystä ja vedestä keskenään.

3. Lisää nesteseos jauhoseokseen. Sekoita nopeasti tasaiseksi ja vaivaa muutama minuutti. Muotoile taikinasta mureke.

4. Tee toinen mureke samaan tapaan. Voit maustaa sen halutessasi eri tavalla.

5. Sekoita marinadin ainekset. Pyöritä murekkeet marinadissa ja jätä maustumaan vähintään kahdeksi tunniksi, mieluiten yön yli kylmään. Kääntele murekkeita muutaman kerran maustumisen aikana.

6. Laita mureke kannelliseen uunipataan ja paista 175 asteessa noin tunti uunin keskitasolla.

7. Anna murekkeiden jäähtyä hetki ennen tarjoilua. Parhaimmillaan ne ovat seuraavana päivänä.

Vinkki: Käytä uunin lämpenemis- ja jäähtymislämpö hyväksi. Laita astia kylmään uuniin ja napsauta uuni pois päältä noin 10 minuuttia ennen kuin ruoka on kypsää.

Kirjoittaja on vastikään muuttanut Helsingistä Ivaloon.

Tuuli Kaskinen, Outi Kuittinen, Saija-Riitta Sadeoja ja Anna Talasniemi kirjoittavat ilmastoystävällistä keittokirjaa, jonka julkaisee Teos vuonna 2011.

Saija-Riitta Sadeoja

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu