Vaarallinen iltapäivä

Voiman painetusta lehdessä tästä jutusta puuttui valitettavasti viisi viimeistä riviä. Tässä koko juttu.

1990-luvulla kasvattajat saivat päähänsä, että yksinäiset iltapäivät masentavat lapsemme, heikentävät heidän koulumenestystään ja ajavat päihteiden pariin. Asiaa kauhisteltiin julkisuudessa ja pian säädettiin laki, joka takaa eka- ja tokaluokkalaisille mahdollisuuden viettää iltapäiviä valvotusti.

Näin vanhemmat ovat tehokkaasti työelämän hyödynnettävissä. Työelämän joustoista lasten iltapäivien ratkaisemisessa on keskusteltu huomattavasti vähemmän.

Mitä valvotusta iltapäiväohjelmasta ajattelevat lapset?

Ala-asteella koulumatkat kestivät ikuisuuksia. Iltapäivä avautui vapaana vyöhykkeenä koulupäivän ja alkuillan arkirutiinien välillä. Syksyisin teimme sadevedelle patoja koulun mäkeen ja talvella laskimme samaa mäkeä pulkalla. Joskus tappelimme tai haimme karkkia kioskilta. Kotiin ei koskaan ollut kiire.

Koulumatkan jälkeen söimme kotona välipalaa ja teimme ehkä läksyjä.

Joskus 1990-luvun loppupuolella kaikki muuttui. Avainkaulaisia lapsia oli toki kauhisteltu aikaisemminkin, mutta varsinaiseksi ongelmaksi iltapäivät muodostuivat vasta tuolloin. Yksin tai vain kavereiden kanssa vietetyt iltapäivät muuttuivat julkisuudessa suorastaan vaarallisiksi lasten terveydelle. Vapaa vyöhyke muuttui keskusteluissa yksinäiseksi, tyhjäksi ja turvattomaksi.

Yksi keskustelun voimahahmoista oli psykologian professori Lea Pulkkinen. Hän kirjoitti Helsingin Sanomissa vuonna 1997 seuraavasti:

”Jos lapsi on koulun jälkeen yli 4 tuntia viikossa ilman aikuisen valvontaa, päihteiden käytön riski lisääntyy. Riski kaksinkertaistuu, jos valvomaton aika on yli 10 tuntia viikossa. Päihteiden käytön ohella lisääntyy lapsen depressiivisyys ja koulumenestys heikkenee.”

Pulkkisen huomiot osuivat otolliseen maaperään. Huolestuneet äidit ja muut kasvattajat kirjoittelivat yleisönosastoille. Iltapäivät oli saatettava turvallisen valvonnan piiriin ja pian. Into tarttui myös päättäjiin ja toissa vuonna tulikin voimaan laki, jonka mukaan kuntien on järjestettävä valvottua hoitoa kaikille halukkaille ensimmäisen ja toisen luokan oppilaille.

Ongelma oli ratkaistu: lapsilla oli ainakin mahdollisuus viettää turvallinen iltapäivä ja vanhemmat saattoivat käydä rauhallisin mielin töissä.

Tammelan koulun pihalla Tampereella lapset tungeksivat leikkipaikkojen luona keväisessä auringossa. Välituntivalvoja kävelee pihalla kirkkaassa liivissä. Osa lapsista on kerääntynyt hieman sivummalle kiipeilytelineistä. Kun kellot soittavat kello kahdentoista välitunnin päättyneeksi, muodostelmaan valuu pihalta lisää lapsia. Pian ohjaajat aloittavat nimenhuudon ja alkavat muodostaa lapsista parijonoa.

Pihalla kokoontuvat Tammelan koulun iltapäivätoimintaan osallistuvat lapset. Edessä on noin kilometrin mittainen marssi Saukkolan harrastus- ja kulttuurikeskukseen, jossa iltapäivätoiminta järjestetään.

Samalta pihalta jatkavat iltapäiväänsä myös lapset, jotka eivät osallistu iltapäivätoimintaan. Tampereella ohjattuun iltapäivätoimintaan osallistuu 52 prosenttia ekaluokkalaisista ja 25 prosenttia tokaluokkalaisista.

Ekaluokkalaisen Saara Saarijärven koulupäivä päättyy kello yksi. Saara ei liity parijonoon, vaan lähtee suunnistamaan kohti kotia vain muutaman korttelin päähän Tammelan koulusta. Aina näinkään lyhyt koulumatka ei suju suorinta reittiä. Lumikasat houkuttelevat viettämään aikaa kavereiden kanssa.

Tänään matka etenee vauhdikkaasti kaksikerroksisen puutalon ovelle. Saara kaivaa avaimen kaulastaan ja avaa oven. Kotona odottaa Veikko-kissa, jota ei saa päästää ulos.

”Ettei tule lintuinfluenssaa, jos Veikko pyydystää linnun”, Saara selittää.

Saaran äiti on tänään töissä ja tulee kotiin vasta neljän jälkeen. Tavallisesti Saara tekee iltapäivisin läksyjä, pelaa tietokonetta tai soittaa kavereilleen. Kavereiden kanssa on helppo leikkiä, sillä suurin osa heistä asuu aivan kodin lähistöllä.

Kovin kummoisia asioita ei Saaran ideaali-iltapäivään kuuluisikaan. ”Pelaisin vähän tietokoneella ja soittaisin kavereille.”

Kaverit kuluvatkin olennaisesti lasten iltapäiviin. Kavereita tavoitellaan puhelimella tai ovikellolla. Sitten pelataan tai leikitään jotain. Leikit muuttuvat notkeasti tilanteiden, osallistujien ja sään mukaan.

Julkisessa keskustelussa kavereiden kanssa oleilua ei juurikaan huomioida. Kasvattajien puheissa koti on tyhjä ja iltapäivä yksinäinen, vaikka tovereita olisi enemmän kuin kerhossa. Järjestäytymätön oleilu on epäilyttävää ja löysää ajanviettoa, joka johtaa vain pahoille teille.

Tilalle pitää saada hyödyllisiä ja lasta kehittäviä harrastuksia.

Saukkolan iltapäiväkerhossa ei ole tekemisen puutetta. Välipalan jälkeen osa lapsista osallistuu rauhalliseen satuhetkeen, osa tekee läksyjä tai piirtää ja osa potkii palloa liikuntasalissa. Iltapäivään kuuluvat myös erilaiset kerhot, joihin lapset osallistuvat, jos tahtovat. Tarjolla on eri päivinä ainakin kokkailua, sählyä, askartelua ja teatteria sekä musiikkia.

Mutta jaksavatko lapset jatkuvaa ohjelmavirtaa?

Ekaluokkalainen Leo Kaskenmäki on käynyt Saukkolan iltapäiväkerhossa koko koulu-uransa ajan. Hänen mielestään kerhossa on kivaa, vaikka siellä pitääkin tehdä läksyjä. Iltapäivisin hän osallistuu myös poikien puuhakerhoon ja askartelukerhoon.

Silti Leo ei epäröi kysyttäessä, mitä hän mieluiten tekisi iltapäivisin: “Menisin sotaa kavereiden kanssa.”

Leo ei ole mielipiteensä kanssa yksin. Helsingin Sanomat teki vuonna 2001 lapsille kyselyn, jossa tiedusteltiin muun muassa millä tavalla lapset haluaisivat iltapäivänsä viettää. Kyselyyn vastanneista 596:sta ala-asteen oppilaasta 70 prosenttia halusi viettää iltapäivänsä omin päin tai kavereiden kanssa ilman aikuisten valvontaa. Ohjelmoimaton aika vaikuttaa vetoavan lapsiin.

Äiti on jättänyt jääkaapin oveen Saaralle lapun, jossa on kirjattuna iltapäivän tapahtumia. Välipalaa, läksyjä ja lähtö mummolaan. Saara ei soita kavereilleen, koska isä tulee hakemaan isovanhempien luokse jo puoli neljältä.

Läksyjä on vähän: vain yksi lukutehtävä, jonka opettaja on Saaran mielestä antanut läksyksi jo aikaisemminkin. Sen jälkeen voi tehdä mitä huvittaa. Vaikka soittaa pianoa. Saara osaakin soittaa varsin hyvin, sillä yksi iltapäivä viikosta kuluu pianonsoitonopettajan kanssa.

Vapaasti vietetyt iltapäivät ovat usein tilkkutäkkimäisiä. Ainakin toinen lapsen vanhemmista saattaa olla kotona osan viikosta, vanhemmat sisarukset saattavat tulla koulusta kotiin tai mummola voi sijaita aivan naapurissa.

Myös satunnaiset harrastukset kuuluvat iltapäiviin. Toisaalta iltapäiviin kuuluvat myös yksin vietetyt hetket, tekemisen puute ja pitkästyminen. Sekin saattaa toimia vastapainona jatkuvalle ryhmässä toimimiselle.

Saaran iltapäivät saattavat kulua kuin huomaamatta, mutta joskus myös yksinäisyys hiipii mieleen.

“Riippuu siitä onko väsynyt vai pirteä.”

Väsyneenä iltapäivä saattaa helposti tuntua yksinäiseltä. Aina kaveritkaan eivät ole tavoitettavissa. Silloin Saara yrittää levätä, leikkii Veikon kanssa tai menee käymään samassa rapussa asuvien tuttujen luokse.

”Jos on tosi tylsää, soitan äidille ja valitan, että oon väsynyt ja on ikävää olla yksin kotona.”

Välipalan syöminen onkin unohtunut, vaikka äidin mielestä välipalaa pitäisi syödä heti koulun jälkeen. Jääkaapissa odottaa hampurilainen, jonka Saara lämmittää mikrossa. Syömisen jälkeen on taas keksittävä tekemistä. Tietokoneella voi pelata pasianssia, mutta sen käynnistäminen kestää iäisyyden. Sillä aikaa voi soittaa muutaman nuotin pianolla. Tai kuunnella PMMP:n levyä. Saaran suosikki on ”Matkalaulu”. Sen mukana on helppo laulaa.

”Perillä on tuolla edessämme jossain. Mennään, mutta ajetaan hiljempaa. Toivon, ettei matka loppuis ollenkaan…”

Lain mukaan aamu- ja iltapäivätoiminnan tulee tarjota lapsille mahdollisuudet ohjatun ja virkistävän toiminnan lisäksi lepoon rauhallisessa ympäristössä. Saukkolassa tilanne onkin kohtuullinen. Kerholla on käytössään liikuntasali ja lukuisia muita huoneita. Ohjaajiakin riittää kaitsemaan lapsia eri tiloihin.

Kaikkialla asiat eivät ole näin hyvin. Tampereella kaksi kolmasosaa iltapäivätoiminnasta järjestetään koulujen tiloissa. Käytännössä toimintaa järjestetään vapaissa luokissa. Hyvässä tapauksessa kerholla on edes jonkinlainen oma tila ja liikuntasali käytössä edes osan iltapäivästä. Huonommassa tapauksessa iltapäivää vietetään jopa koulun käytävillä tai auloissa.

Lea Pulkkinen pitää iltapäivätoiminnan järjestämistä Suomessa erinomaisena ja tärkeänä asiana mutta myöntää kuitenkin käytännön ongelmat. “Laki valmisteltiin nopeasti. Henkilökunnan koulutuksen ja tilojen suhteen on ongelmia.”

Periaate on kuitenkin Pulkkiselle tärkeä.”Kyse on lastensuojelusta.”

Pulkkisen mukaan lasten mielipide ohjatuista iltapäivistä saattaisi muuttua, jos toiminta olisi asianmukaisesti järjestettyä. “Tarvitaan päteviä, hyviä ohjaajia ja valinnaisia harrastusalueita. Säilöpaikoissa ei viihdy kukaan.”

Ohjatun toiminnan lisäksi tulisi iltapäivisin olla mahdollisuus lasten omaehtoiseen valvottuun toimintaan. Aina ohjaajan ei tarvitse kertoa mitä tehdään. Vapaan toiminnan lisäksi tarvitaan samanlaisia harrastusryhmiä, joissa lapset nykyään käyvät iltaisin.

Iltapäivätoiminta on Pulkkisen mielestä vain välivaihe matkalla kohti kokonaiskoulupäivää. Iltapäivät tulisi kytkeä entistä tiiviimmin koulun toimintaan. Opiskelun lisäksi koululla myös harrastettaisiin ja leikittäisiin ohjaajien valvonnassa varhaisesta aamusta myöhäiseen iltapäivään asti.

Näin vanhempien olisi mahdollista käydä vapaasti töissä.

Työelämän vaatimukset vaikuttavatkin merkittävältä tekijältä lasten iltapäivistä puhuttaessa. Lapsilla on oikeus iltapäivätoimintaan mutta myös vanhemmilla on oikeus tehdä lyhennettyä työpäivää aina lapsen toisen kouluvuoden loppuun asti. Tästä vaihtoehdosta ja sen tukemisesta on julkisuudessa keskusteltu huomattavasti vähemmän.

Työelämän kannalta on toki tehokkaampaa, että vanhemmat pysyvät kokopäivätöissä ja lapset kokopäiväkoulussa.

Työelämä näkyy iltapäivissä myös toisella tavalla. Ohjaamattomien iltapäivien tehottomasta ja järjestäytymättömästä ajankäytöstä on pyrittävä eroon. Ajalla on tehtävä jotakin, se on käytettävä hyödyllisesti ja tehokkaasti. Maleksiminen ja oleileminen ei ole sallittua.

Vastaavaa puhetta me aikuiset olemme saaneet kuunnella jo pidemmän aikaa.

Saukkolassa iltapäivä jatkuu tuttujen rutiinien mukaisesti. Harrastekerhot ovat alkaneet. Poikien puuhakerhossa rakennetaan vessapaperirullista robotteja, askartelukerhossa tehdään paperinukkeja, salissa potkitaan jalkapalloa sählymaaleihin ja keskustellaan rystylyönneistä. Joku tekee vielä läksyjäkin.

Pian ensimmäiset vanhemmat saapuvat hakemaan lapsiaan ja osa lapsista lähtee kävellen kohti kotia. Saara on jo varmasti saapunut mummolaan.

Vanhemmat ottavat lapsensa haltuun illaksi ja vaarallinen iltapäivä alkaa olla ohi.

Perhetutkimuksen päivät aiheesta Lapset, perhetutkimus ja perhepolitiikka Jyväskylän yliopistossa 6.–7.4. www.jyu.fi

Ville Kumpu

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu