Vaaleanpunainen aalto?

Toisaalta: Naisten lukumäärä Latinalaisen Amerikan maiden presidentteinä kaksinkertaistui, kun Cristina Fernández de Kirchner voitti Argentiinan presidentin vaalit. Mutta mikä vaikutus tällä on naisten elämään ja mahdollisuuksiin?

Maaliskuussa 2006 Michelle Bachelet aloitti työnsä Chilen presidenttinä. ”Lasikatto” on siis pamahtanut rikki jo kahdessa hiukan vasemmalle kallistuvassa Latinalaisen Amerikan maassa. Muuttaako vaaleanpunainen aalto myös naisten asemaa?

Vasemmistolaisten johtajien valinta Latinalaisen Amerikan monissa maissa on tuonut naisten aseman yhä useammin julkiseen keskusteluun. Hugo Chávez puhuu Venezuelan naisista ”vallankumouksellisina äiteinä”. Evo Morales esittelee Bolivian naiset taistelijoina.

Michelle Bachelet on sitoutunut edistämään sukupuolten tasa-arvoa Chilessä. Latinalaisen Amerikan naiset ovat julkisuuden valokeilassa enemmän kuin koskaan, kun myös Argentiina sai naispresidentin.

Naisten suhde vallankumouksellisiin liikkeisiin on nykyään erilainen kuin se oli Kuuban vallankumouksen jälkeen 1960-luvulla ja Nicaraguassa 1980-luvulla. Aikaisemmin poliittiset johtajat perustivat valtiollisia naisten joukkojärjestöjä edistääkseen naisten asemaa ja oikeuksia.

Kaikkien yhteiskuntaluokkien naiset osallistuivat näiden laajojen järjestöjen toimintaan. Mutta naisten edut ja tasa-arvo olivat usein toissijaisia järjestöjen toiminnassa suurempien päämäärien rinnalla.

Nykyisten vasemmistolaisten hallitusten aikana Latinalaisen Amerikan naiset eivät ole järjestäytyneet massamuotoisiin valtiollisiin järjestöihin. Brasilian presidentti Luiz Inácio Lula da Silva on muodostanut erityisen naispolitiikan sihteeristön, joka on konsultoiva elin, mutta ei pohjaudu joukko-organisaatioon.

Evo Morales ei kannata erillisten naisjärjestöjen perustamista Boliviassa,. Hän on perustanut Bolivian oikeusministeriöön osaston, joka käsittelee sekä sukupuoleen että sukupolviin liittyviä asioita.

Hugo Chávezin hallinto on perustanut vuonna 2000 Kansallisen naisten instituutin (INAMujer), mutta tällä organisaatiolla ei ole suuria joukkoja jäseninään. INAMujer johtaa naisten ryhmittymiä, kuten Bolivaariset Voimat (Fuerzas Bolivarianas) ja Kohtauspaikat (Puntos de Encuentro). Tähän mennessä kumpikaan näistä organisaatioista ei ole pystynyt kokoamaan naisia merkittävässä määrin.

Laadittaessa bolivaarista perustuslakia vuonna 1999 Venezuelan naiset järjestäytyivät valitsemaan perustuslakia säätävään konferenssiin naisasialle myönteisiä edustajia. He painostivat sisällyttämään perustuslakiin artikloita tasa-arvosta seksuaali- ja lisääntymisoikeusasioissa.

Mustien ja intiaaninaisten kuvien näkyminen Venezuelan tienvarsimainoksissa, joissa kerrotaan valtion uusista kampanjoista eli missioista, on radikaali muutos entiseen tienvarsinäkymään, jossa vähäpukeiset, pohjoismaisen vaaleahiuksiset naiset mainostivat olutta.

New Yorkin Queens Collegen sosiologian apulaisprofessori Sujatha Fernandezin mukaan feministinen liike saattaa olla osasyy eroihin naisten organisoitumisessa nykyisten ja aiempien vallankumouksellisten liikkeitten välillä.

Feminismi levisi Latinalaiseen Amerikkaan 1980- ja 90-luvuilla. Järjestäytyneet feministit ovat pääosin keskiluokkaisia, ammatissa toimivia naisia, joilla ei ole paljonkaan kontakteja tavallisiin kansannaisiin.

Monet feministit haluavat suojella omaa identiteettiään ja oman liikkeensä saavutuksia populististen johtajien holhoukselta. Feministit ovat kyllä lobanneet aktiivisesti tasa-arvoon liittyviä asioita uusille johtajille.

Köyhät, alkuperäisväestöön kuuluvat ja kaupunkien lähiöiden naiset työskentelevät miesten rinnalla paikallisten yhteisöjen järjestöissä mieluummin kuin liittoutuvat keskiluokkaisten feministien kanssa tai liittyvät valtiollisiin naisorganisaatioihin.

Köyhät naiset samaistuvat Chávezin ja Moralesin hallitusten johtamiin uudistusohjelmiin, koska nämä johtajat korostavat tavallisen kansan merkitystä ja johtajuutta yhteiskunnan muuttamisessa. Naiset osallistuvat ruohonjuuritason politiikkaan aktiivisesti.

Maltillisemman vaaleanpunaisen aallon puolella ei naisilla mene yhtä hyvin. Nicaraguan Daniel Ortega ja Chilen Michelle Bachelet voittivat vaalit laajan koalition avulla. Siihen kuului konservatiivisiakin voimia, tärkeimpänä niistä katolinen kirkko.

Tällä on ollut negatiivinen vaikutus naisten oikeuksiin, erityisesti lisääntymisoikeuteen liittyviin itsemääräämisasioihin.

Juuri ennen vaaleja marraskuussa 2006 Ortega antoi tukensa kirkon vaatimukselle, että terveydellisistä syistä tehtävä abortti kielletään. Viime elokuussa taantumuksellinen lakimuutos meni läpi Nicaraguan parlamentissa.

Naisten rooli Latinalaisen Amerikan vasemmistolaisten hallitusten maissa on merkittävä yhteisöperustaisissa järjestöissä, alkuperäiskansojen liikkeissä ja ammatillisessa järjestäytymisessä.

Näissä liikkeissä naiset ovat usein enemmistönä ja keskeisessä osassa toimijoina, mutta johtopaikoilla heitä ei ole.

Esimerkiksi Venezuelassa naiset ovat suurena enemmistönä kampanjoissa, terveydenhuoltokomiteoissa ja soppakeittiöissä, mutta johtajan paikka on usein edelleen yhden tai kahden miehen käsissä. Tosin asetelma on muuttumassa.

Sukupuolten tasa-arvo- ja johtajuusasiat nostetaan esille lakiasäätävissä kokouksissa, komiteoissa ja kunnallisissa neuvostoissa. Naiset pääsevät yhä useammin johtaville paikoille ja korkeammalle johdon portaikossa.

Mutta samaan aikaan tämän kehityksen kanssa täytyy pitää esillä sukupuolten työnjakoa, että naiset eivät päätyisi kantamaan kolminkertaista taakkaa kotityön ja palkkatyön tekijöinä sekä yhteiskunnallisen aktivismin keskeisenä voimana.

Lähde: Sujatha Fernandes: The Gender Agenda of the Pink Tide in Latin America

Marjaliisa Siira

Kommentoi Facebookissa
Helsinki liikkuu