Uskomaton vapaus

Toisaalta: Ensimmäisen päivän ensimmäinen koulussa oppimani asia oli, että aina pitää olla puhdas nenäliina mukana. Mysteeriksi jäi, miten se voi pysyä puhtaana, kun siihen niistetään.

Ensimmäisen päivän ensimmäinen koulussa oppimani asia oli, että aina pitää olla puhdas nenäliina mukana. Mysteeriksi jäi, miten se voi pysyä puhtaana, kun siihen niistetään. Aika oli aikaa ennen paperinenäliinojen yleistymistä. Toinen oppi oli ruokailun yhteydessä kuorossa lausutut ”siunaa Jeesus ruokamme, aamen ” ja ”kiitos Jeesus ruoasta, aamen”.

Tultuani kotiin koulusta isoisäni kysyi mitä olin oppinut. Nenäliinajutun olin jo unohtanut, mutta ruokarukouksen laskettelin sujuvasti. Pappa kuunteli esitystäni ja totesi, että ruoan maksaa kunta. Ei siitä Jeesusta tarvitse kiitellä.

Auktoriteettini oikaisemana menin seuraavana päivänä kouluun. Ruokarukouksen aika tuli. Päätin oikaista opettajaa ja ohessa kerätä ensimmäiset pisteeni. Ehkei ope tiennyt miten asia oikeasti oli. Se lounastauko kuluikin sitten nurkassa.

Ensimmäinen läksy oli virsiläksy. Ystäväsälapsien tai joku vastaava. Virsirepertuaarini on edelleenkin lavea, joskin pääasiassa käyttöä vailla. Joutukaasielut, onaarremeilläverraton avajaporttisovesi ja vastaavat vetelen vieläkin, vaikka unesta herätettäisiin.

Säveleltään virret olivat ikävystyttäviä ja sanoitukseltaan tuskassa piehtaroivia. Oli sentään yksi hauskakin hengellinen laulu: Hoosianna. Koskaan en ollut ihan varma kuinka monta kertaa hoosi-a-a-anna, hoosia-a-a-anna toistetaan. Laulussa oli svengiäkin.

Koulurutiineihin kuului aamuhartaus, joka ikinen aamu kaikki kaksitoista kouluvuottani. Sanaa olen siis tässä muodossa kuullut laskujeni mukaan noin 160 tuntia.

Opettajat vahtivat, että kaikilla oli virsikirja kädessä. Hartaudet olivat pitkiä: alkuvirsi, jonka jälkeen uskonnonopettaja kertoi jotain päivänpolttavaa Raamatusta tai ihan omasta päästään. Synti eri muodoissaan oli aiheena varma nakki. Syntimme olivat kuulemma veriruskeat. Sitten rukoiltiin ja taas veisattiin.

Musiikinopettaja tai koulun mallioppilas vongutti laahaavaa sävelmää harmonilla parvelta. Rivit olivat tiukat, tilaa vähän, ilma huonoa ja jutut puuduttavia.

Puhumisesta aamuhartauden aikana sai vähintään nuhtelun, mutta usein myös päiväkirjamuistutuksen. Rituaali käytiin läpi saman kaavan mukaan aamusta aamuun, kuutena päivänä viikossa.

Luokalla oli muutama kirkkoon kuulumatonkin, mutta joka iikka marssi aamuhartauteen. Ani harvan uskonnottoman huoltaja vaati lapselleen hartauksista vapautusta, saati sitten uskonnonopetuksesta. Erilaisuus oli raskasta ja sosiaalinen paine kova. Silmätikuksi ei ollut kiva joutua.

Poikkeuksen tekivät vain koulun ainoa muslimi ja juutalainen sekä muutama ortodoksi, joilla oli oma uskonnonopetuksensa.

Uskonnonopetuksen korvaavaa siveysoppia oli periaatteessa tarjolla, mutta sen järjestäminen oli varmuuden vuoksi tehty hankalaksi.

Todellisesta uskonnonvapaudesta ei ollut tietoakaan, vaikka laki oli tullut voimaan jo vuosikymmeniä aiemmin. Uskonnonpetusta nautin laskujeni mukaan 450 tuntia. Kun tähän ynnätään aamuhartaudet sekä läksyt ja kokeisiin luku, voin surutta ylpeillä noin 1 000 tunnin teologisella koulutuksella.

Oppiaineena uskonnolla oli myös aivan oma erityinen asemansa.

Keskikoulussa opettaja kysyi meiltä, tiedämmekö miksi uskonnonnumero on aina ensimmäisenä todistuksessa? Emme tienneet. Juttuhan oli selvä: uskonto on kaikista tärkein aine, siksi tämä symbolinen paalupaikka.

Uskonnonopetus oli reilusti tunnustuksellista, ei piilotunnustuksellisen teko-moniarvoista niin kuin nykyään. Parempi ehkä niin. Ei ainakaan jäänyt epäselväksi, mitä tarjottiin ja millä tavoitteella. Ainoan oikean totuuden kultajyvien annettiin langeta päällemme. Joittenkin kohdalla ne putosivat vastaanottavaiseen maaperään, joittenkin kohdalla eivät. Kuulun jälkimmäisiin.

Huvittaa, kun tämän päivän Suomessa taivastellaan koraanikouluja ja islamilaista fundamentalismia. Kyllä meilläkin osattiin.

Kirjoittaja kävi koulunsa 1950- ja 1960-luvuilla Espoossa & Helsingissä. Tilat olivat ahtaat niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Otto Favén

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Sellosalin syksy 2018