Uralin kansojen mailla

Lukuaika: 6 minuuttia

Uralin kansojen mailla

Komit, nenetsit ja hantit harjoittavat tundralla vanhoja elinkeinojaan. Kaupunkeihin muuttavat loitontuvat kulttuurin ja perinnetapojen lisäksi äidinkielestään.

VENÄJÄ ON YHDEKSÄN aikavyöhykkeen maa, jota täplittävät venäläisten lisäksi monenkirjavat vähemmistöt. Maassa asuu pari sataa vähemmistökansaa. Ne muodostavat 20 prosenttia 150-miljoonaisen federaation asukkaista. Lähes 15 Venäjän vähemmistön kieli on sukua suomelle.

Suomalais-ugrilaisten kansojen asema on viime aikoina noussut usein julkisuuteen. Marissa tilanne on kärjistynyt mariopposition poliittiseksi sorroksi. Venäjän lehdistössä on lähikuukausina myös viljelty salaliittoteorioita, joiden mukaan suomalais-ugrilaisilla alueilla on meneillään Suomen, Viron ja Unkarin tukema ”Suur-Fenno-Ugrian” rakennusprojekti.

Kirjoitteluun on osallistunut hallituksen virallinen lehti Rossiiskaja Gazeta. Kommunistien Zavtra-lehden mukaan uralilaiset kansat muodostavat Venäjän yhtenäisyydellä suuremman uhan kuin Kaukaasian kansat.

Siispä matkaan katsomaan, miten Fenno-Ugrian kielialueen asiat makaavat! 40 päivän matkalla ympäri Uralin vastaan käveli niin kansalaisyhteiskunnan kukintoja kuin autoritäärisiä elkeitä. Reissu eteni junalla, jokilaivalla, helikopterilla ja miliisiautossa. Matkalla kuvataiteilija JP Kaljonen kuvasi suomalaisugrilaisia käsissään kylttejä, joihin oli painettu sitaatteja Venäjän viime vuosien vähemmistöille epäedullisista lakimuutoksista.

AURINKO SAA TALOT läähättämään elokuisessa Syktyvkarissa, Komin pääkaupungissa, jossa komin kieltä tosin ei juuri kuule. Valtaosa komilaisesta asustelee maaseudulla. Huilailemme kaduilla junaväsymystä pois, sillä emme viihdy hotellissamme. Se sijaitsee sattumoisin vastapäätä turvallisuuspalvelu FSB:n haarakonttoria. Taiteilija Pavel Mikušev tulee onneksi hätiin.

Maistelemme grillattua taimenta Mikuševin kotona Maksokovkan vanhassa metsätyökylässä. Mikušev esittelee maalauksiaan, joihin hän on ammentanut aiheita komilaisesta mytologiasta. Maalauksissa on poroja, karhuja ja suuria kaloja. ”Vahva suhde luontoon elää edelleen Komissa, esimerkiksi metsästysperinteet kulkevat sukupolvesta toiseen. Haluan tuoda maaseutua esiin, sitä tuetaan aivan liian vähän. Tämä on kriittinen näkökulmani nykypolitiikkaan”, Mikušev painottaa.

Maaseutu tarkoittaa Komissa korpikyliä ja osin metsäteollisuuttakin. Taiga eli komiksi parma vilistää karkuun junan ikkunassa, kun jatkamme pohjoiseen. Saavumme Ižman piiriin. Siellä on hiljattain tapahtunut vihreä vallankumous. Paikallisten toiminta ajoi öljy-yhtiöt pois suojelualuetta saastuttamasta, ja Venäjällä harvinainen kansalaisyhteiskunta tuntuu kukoistavan. Harvaan asutun piirin eläjistä suurin osa on komilaisia ja paikalliskulttuuri vahvaa, mekin pääsemme kuuntelemaan perinnelaulujen konserttia.

MONET IžMALAISISTA ovat poronhoitajia ja karjankasvattajia. Vuonna 2000 heidän elinkeinonsa joutui uhatuksi venäläis-yhdysvaltalaisbrittiläisen öljy-yhtiön aloittaessa koeporaukset Sebysin suojelualueella. Ižmassa syntyi kansanliike. Kansalaisjärjestö Izvatas nosti oikeuskanteita, keräsi nimikirjoituksia adresseihin, järjesti mielenosoituksia ja tiedotustilaisuuksia.

”Voitimme kaksi oikeudenkäyntiä öljy-yhtiötä vastaan. Oikeudenkäynteihin saimme apua ihmisoikeusjärjestö Memorialilta ja Venäjän Greenpeacelta. Öljy-yhtiöt määrättiin poistumaan suojelualueelta”, kertoo Izvatasin johtaja Valentina Anufrijeva.

Vuonna 2003 paikallisvalta vaihtui Ižman piirissä. Aiemmin valtaa pitänyt bisneseliitti joutui väistymään Izvatasin ja paikallisten tukeman ryhmän tieltä.

Öljy-yhtiö Lukoilin kanssa saatiin aikaan sopimus, jonka nojalla yhtiö luovuttaa osan öljytuloistaan piirin käyttöön.

”Tänä vuonna olemme saaneet Lukoililta 140 000 euroa sosiaalisiin ohjelmiimme. Rahoilla on tuettu esimerkiksi alueen maidontuottajia ja ostettu sairaalalle välineitä. Päätämme piirin neuvostossa kollektiivisesti mihin rahat käytetään”, piirin varajohtaja Nikolai Rotšev tähdentää.

Izvatasilla on nyt edessään uusi koitos. Venäläisen oligarkin Viktor Vekselbergin Sual-yhtiö on kaavaillut rakentavansa alumiinioksiditehtaan läheisen Izvajoen varteen. Sual louhii Komissa alumiinin valmistamiseen käytettävää bauksiittia. Yhtiö ja Komin johto eivät ota huomioon tehtaan ympäristövaikutuksia, joten Izvatas on vienyt asian oikeuteen. Keväällä kansalaisjärjestö pisti pystyyn myös Moskovassa mielenosoituksen hanketta rahoittavan Maailmanpankin toimitilojen edessä.

Ižmasta joudumme poistumaan vauhdikkaasti paikallisten venäläisten äidyttyä ärtyisiksi. Neljä reippaasti vodkaa nappaillutta nuorukaista tiukkaa vierailumme syytä, viides heiluttelee kääntöveistä vähämielisesti virnistellen.

USINSKIN TEOLLISUUSKAUPUNGISTA jatkamme autolla Nenetsiaan. Vastaan tulee öljykenttiä, poraustorneja ja telaketjullisten miehistönkuljetusautoa muistuttavien vesdehodien mylläämää maastoa. Ylitämme napapiirin. Harjagassa on Nenetsian öljyn kokoamisasema, öljyputkia on kokonainen ryteikkö. Lampeen on valunut mustaa ja tundralla on teollisuusromua. Tärisevä helikopteri nousee pohjoiseen, ja maisema lavenee suoksi, jonka väritys vaihtelee kelta-ruskeasta punaiseen. Sitten koittaa taas tundra.

SeverTek-yhtiön Šapkinon öljykentällä asiat näyttävät ympäristön kannalta olevan paremmin. Ehkä se johtuu siitä, että Lukoilin ja Neste Oilin yhteiskenttä on uusi, avattu vuonna 2003. Isot ja rumat miehet tekevät kaikkensa selittäessään, ettei johtaja anna käyttää vesdehodia kuin talvella. Öljykentälle on ostettu ”ekoauto”, jonka kumipyörät eivät särje tundraa kuten vesdehodin telaketjut. Puhdistusprikaati harjoittelee öljytuhon varalta ja putkien painetta valvotaan tarkasti. Ilmanja vedenlaatua seurataan. SeverTek pyrkii huolehtimaan, ettei öljynporaus haittaa seudun poronhoitoa, yhtiö voitelee poronhoitajia ostamalla moottorikelkkoja ja järjestämällä helikopterikuljetuksia. ”SeverTekin maksamista veroista noin 70 prosenttia menee Moskovaan ja 30 prosenttia Nenetsian piirikunnalle”, kertoo tuotantojohtaja Vladimir Laipin.

Pieni lumikasa on unohtunut Narjan-Marin lentokentälle. Puukaupunki värjöttelee ytimiin käyvässä tuulessa Pechora-joen kaltaalla. Keskustassa on joitakin kivitaloja, joukossa Lukoilin palatsi. Nenetsejä on kaupungissa kymmenesosa, enemmistö nenetseistä asuu tundralla.

NENETSIJÄRJESTÖ JASAVEIN entisen johtajan Valentina Ardeejevan mukaan tundralla asuu nyt paljon nuoria ihmisiä, syntyvyys on nousussa, mutta poronhoidon avuksi pitäisi saada modernia tekniikkaa, jotta nuoret pysyisivät tundralla. Federaation lakien tulisi myös enemmän tukea alkuperäiskansoja. Nenetsien ongelmana on myös venäläistyminen.

”Nykynuoret eivät tiedä kielestä ja kulttuurista juuri mitään”, Ardeejeva toteaa. Hänen mukaansa nenetsien taloudellinen tilanne on kuitenkin kohentunut.

mainos

Jasavein toiminnanjohtajan Aleksandr Beluginin mielestä tilanne on parempi kuin kymmenen vuotta sitten. Nykyään poronhoitajat tajuavat olevansa hyödyllisiä yhteiskunnalle. Nenetseistä 60 prosenttia osaa omaa kieltään, suuri osa kielen puhujista on tundranenetsejä. Vuodesta 2001 lähtien Jasavei on järjestänyt tapaamisia, joissa sovitaan konflikteista poronkasvattajien ja öljy-yhtiöiden välillä. Yhteissopiminen on toimiva vaihtoehto, sillä paikallisilla sopimuksilla ei välttämättä ole lainvoimaa.

Nenetsien historian tutkija Aleksandr Tsuprov on kriittisempi. Hänen mukaansa Jasavei on menettänyt riippumattomuutensa öljy-yhtiöiden lisätessä järjestön rahallista tukemista

”Öljymiehet ostavat poronlihaa, mutta muuta hyötyä öljyteollisuudesta ei poronkasvattajille ole”, Tsuprov painottaa.

Poronhoitajien palkat ovat pieniä. Poromies saa kolhoosissa työskennellessään palkkaa keskimäärin 3 500 ruplaa kuukaudessa eli 100 euroa.

”Jeltsinin aikana 40 prosenttia öljytuloista jäi alueelle, nykyään jää enää viisi prosenttia eli suurin osa rahoista menee Moskovaan”, Tsuprov kritisoi.

JOTKUT NENETSIT ovat hyödyntäneet omaa kulttuuriaan, vaikka asuvatkin kaupungissa, kuten Filip Ardeejev. Hän tekee perinteisiä käsitöitä, kaulakoruja, pienoispatsaita ja šamaanirumpuja. Rumpuihin hän kuvailee maailman, keskellä on aurinko ja ympärillä šamaani, poroja, kaloja ja alinen ja ylinen.

Ardeejevin mukaan ihmiset heittävät pois paljon poronnahkaa ja luita, materiaalia käsitöihin saa siis ilmaiseksi.

”Öljymiehet ja paikallisduuman jäsenet ostavat šamaanirumpuja. Moskovan kaupunginjohtajalla ja Venäjän oikeusministerillä on rumpu. Olen myynyt rumpuja myös ulkomaille”, Ardeejev toteaa ja tarjoaa Kolgujevin saarelta kerättyjä lakkoja.

Filip Ardeejev surkuttelee, etteivät nuoret enää osaa tehdä perinteisiä käsitöitä. Jos hänellä olisi rahoitusta ja työpaja, hän voisi opettaa taitoa, mutta piirikunta ei ole kiinnostunut rahoituksesta.

”Nyt työpajani on keittiö, rappukäytävä ja tundra.”

Samantyyppisiä kokemuksia on kirjailija, nenetsiaktivisti Prokopij Javtyseilla. 1990-luvun puolivälissä hän yritti viritellä nenetsinkielistä kirjoitusopetusta nuorille, mutta sai tarpeekseen, kun piirikunta ei tullut vastaan.

”Nyt nuoret nenetsikirjailijat, joita on muutenkin vähän, kirjoittavat kaikki venäjäksi”, Javtysei puuskahtaa.

YLITÄMME URAL-VUORET leirivankien rakentamaa rautatietä pitkin. Tuulee hyhmäistä vettä. Uralin huiput kohoavat 2 500 metrin korkeuteen. Kaasurahalla vaurastunut Jamalin Nenetsian pääkaupunki Salehard yllättää. Keskusta on täynnä uutuuttaan kiiltäviä kivitaloja. Paikalliset kertovat, että kymmenen vuotta sitten melkein kaikki talot olivat puuta. Kaasuyhtiö Gazpromin seinän kokoiset mainokset loikkaavat silmään. Jamalin Nenetsiassa porataan 90 prosenttia Venäjän kaasusta. Jäkälää alueella nyhtää yli 800 000 poroa, eniten maailmassa.

Poronhoitajat joutuvat täälläkin väistymään kaasunporauksen tieltä, vaikka piirikunnassa on määrätty tiettyjä alueita alkuperäiskansojen käyttöön. Jamal potomkam -järjestön johtaja, nenetsi Aleksandr Jevaj toteaa ongelmana olevan se, että kaikki maa kuuluu valtiolle.

Jamalin Nenetsian tilanne on silti hyvä verrattuna muihin alueisiin, vaikka alkuperäiskansoja ei tuetakaan tarpeeksi, Jevaj vakuuttelee. Alkuperäiskansat ovat jotenkin säilyttäneet kielensä, kulttuurinsa ja perinteensä. Osuuskuntapohjainen kalastus ja poronhoito ovat säästyneet elinkeinoina. Vähemmistökielet elävät maaseudulla. Kaupunkeihin muuttavat siirtyvät käyttämään venäjää.

LÄHDEMME GORNOKNJAZEVSKIIN. Kylä on yksi harvoista, johon on Salehardista läpi vuoden kuljettava tie. Useimpiin kyliin pääsee kesäisin soiden takia vain helikopterilla tai jokilaivalla. Maan routaantuessa voidaan käyttää talviteitä, moottorikelkkoja ja porovaljakkoja.

Ympärillä laajenee tundra, jota koristaa käkkärämänty siellä täällä. Kalastaja Vladimir Kuibin kunnostaa venettä Obin rannalla. Kuibin on hanti. Perheensä kanssa hän puhuu vain äidinkieltään. Suurin osa kylän 200 asukkaista on hanteja, nenetsejä tai komeja.

”Verkoilla kalastetaan siikaa ja nelmaa”, Kuibin selittää. Saaliin hän toimittaa kylän kalaosuuskunnalle, jonka omistuksessa on jääkaappeja ja pakastimia. Varastot myydään Salehardiin. Piirikunta maksaa pientä tukea perinteisten elinkeinojen harjoittajille, mutta Kuibin on silti hankkinut talveksi toisen työn, kuten monet kyläläisistä, muuten ei elä. Kylässä pidetään myös poroja. Syksyisin metsästetään, kerätään sieniä ja marjoja ja nostetaan perunoita.

Gornoknjazevsk on valjastettu myös turismin tarpeisiin. Joitakin vuosia sitten avattu museo esittelee alkuperäiskansojen perinteitä, poroaitausta ja kotia. Museon kaupasta voi ostaa perinnekäsitöitä.

”Nuorista monet jäävät kylään jatkamaan perinteisiä elinkeinoja, koska ovat lapsesta asti tottuneet niihin”, painottaa museossa vaimoineen työskentelevä komi Aleksei Nikolajevits.

mainos

ŠAMANISMIN TUTKIJAN Leodin Larin mukaan Jamalin Nenetsiassa eletään nyt perinteisen kulttuurin renessanssia.

”Nuoret, korkeastikin koulutetut nenetsit ja hantit palaavat tundralle hoitamaan poroja. Enää ei ole pakko asua kylissä tai kaupungeissa kuten neuvostoaikoina. Tärkeä syy tundralle paluuseen on se, että nyt yksityiset ihmiset voivat omistaa poroja.”

Larin mukaan alkuperäiskansojen tulevaisuus riippuu kaasuntuotannon laajenemisnopeudesta. Jos Jamalin Nenetsia täyttyy kaasukentistä, saattaa olla, että 20 vuoden päästä alkuperäiskansoista on muistuttamassa enää ihmisten eurooppalaisista poikkeava ulkonäkö ja kieli ja kulttuuri ovat menneet.

Lar on silti toiveikas. Hän uskoo, että sadankin vuoden päästä on nenetsin ja hantin puhujia.

”Siihen asti, kun on poroja, kota ja perinteinen tapa elää, alkuperäiskansojen kieli ja kulttuuri säilyvät – mutta eivät tietenkään muuttumattomina.”

Kun laivamme Rodina lipuu Salehardin satamasta Obille, kaiuttimista kajahtaa musiikki kuin neuvostoelokuvassa. Rantatöyräälle on rakennettu samanlainen paaluvarustus, josta Salehard sai alkunsa venäläisvalloituksen aikoihin. Joki lainehtii leveänä kuin kaasuoligarkin ja kalastajan tuloero. Turhaan eivät hantit kutsu Obia mereksi.

ALKUPERÄISVÄESTÖT VÄHEMMISTÖNÄ

KOMIN TASAVALLASSA komeja on 260 000 eli 23 prosenttia väestöstä. Nenetsian piirikunnassa on nenetsejä 7 000 eli yhdeksän prosenttia väestöstä. Jamalin Nenetsian piirikunnassa nenetsejä, hanteja ja selkuppeja asuu 36 000 eli seitsemän prosenttia väestöstä.

VÄHEMMISTÖLIELET PURISTUKSESSA

VENÄJÄN SUOMALAIS-UGRILAISILLA ALUEILLA käynnistyi 1990-luvulla kansallisia liikkeitä, joiden ansiosta vähemmistöjen oikeudet paranivat. Vähemmistökielistä kirjallisuutta julkaistiin enemmän, ja traditioita alettiin esitellä monipuolisemmin. Vähemmistökieliset rohkaistuivat myös puhumaan aivan julkisesti omilla kielillään. Edelleen on toiminnassa vähemmistökielisiä radiokanavia ja televisiossa esitetään toisinaan vähemmistökielistä ohjelmaa. Vladimir Putinin presidenttikaudella on kuitenkin tapahtunut selkeä käänne huonompaan.

Vähemmistökielten opetus tuntuu olevan laskussa. Komissa on vähennetty radikaalisti komin opetusta. Nenetsiassa ja Jamalin Nenetsiassa alkuperäiskielten opetusta ei ole ollutkaan muuta kuin alaluokilla omana aineenaan pari tuntia viikossa.

VENÄJÄN VALTIOLLISEN TELEVISIO- JA RADIOYHTIÖSSÄ VGTRK:ssa tehdyn rakenneuudistuksen seurauksena Venäjän alueiden yli 80 itsenäistä julkisesti rahoitettua radio- ja televisioyhtiötä on lakkautettu ja liitetty osastoiksi VGTRK:hon. Uusien ohjelmakaavioiden myötä vähemmistökieliset ohjelmat ovat paljolti kadonneet valtionkanavilta.

Lainsäädännön kehitys on Putinin aikana ollut vähemmistöjen vastaista. Kansallisuusministeriö ja ympäristöministeriö on lakkautettu. Kyrillisten kirjaimien käyttö on vahvistettu lailla kaikissa federaation kielissä. Venäjän kieli on julistettu ainoaksi valtionkieleksi, jota on käytettävä muun muassa virallisissa yhteyksissä ja mainonnassa. Etninen kansallisuus on poistettu Venäjän passista. Uusi laki kieltää etniselle tai uskonnolliselle pohjalle perustetut puolueet ja tekee myös paikallispuolueet mahdottomiksi.

Vähemmistökansalliselta pohjalta muodostettujen alueiden ja tasavaltojen lakeja harmonisoidaan kovaa vauhtia vastaamaan Venäjän perustuslakeja. Vähemmistöjen kannalta ongelmallisia ovat myös suunnitelmat lakkauttaa alueet ja tasavallat yhdistämällä ne suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Ensimmäisenä on lakkautettu komilaisenemmistöinen Permin Komi liittämällä se Permin lääniin. Venäjän presidentti on lisäksi ottanut itselleen oikeuden erottaa ja nimittää tasavaltojen johtajat vaaleilla valitsemisen sijaan.

Ville Ropponen

  • 9.9.2009