UnIteD sTaTes of CacoPHonY

Viime vuosikymmenen puolessa välissä punk-impressaario Chicken John sai päähänsä perustaa kiertävän taitelijaseurueen, Circus Redickulessin.

Viime vuosikymmenen puolessa välissä punk-impressaario Chicken John sai päähänsä perustaa kiertävän taitelijaseurueen, Circus Redickulessin. Herra tunnetaan parhaiten kitaristin urastaan pahamaineisen punkkarin GG Allinin taustabändissä, The Murder Junkiesissa.

Sirkukseen oli kiinnitetty sellaiset esiintyjät kuin Uskomaton Jarico Reese – lahjaton taikuri, Speed metal -steppaajat, Uskomaton Dammit-ihmekoira, joka ei osannut hypätä renkaan läpi, Nörttivegaani, Pitkä jätkä (jonka uskomaton taito oli olla pitkä) sekä Puhuva miimikko.

Tämänkin kulttuurisen riitasoinnun ilmoille töräyttämisestä vastasi, Chicken Johnin toimiessa kapellimestarina, yhdysvaltalainen omituisten ihmisten kollektiivi, The Cacophony Society. Mistä on kyse?

Lähetän sähköpostia Sebastian Melmothille San Franciscoon. Melmoth on The Cacophony Societyn perustajahahmoja. Hänen analyysinsa mukaan Circus Redickuless oli “ryhmä pystyyn mätäneviä, valehtelevia rikollisia ja henkisesti vajaita, sisäsiittoisia klovneja.”

”Kun noilta tyypeiltä loppuu ruoka, on paras varoa − he syövät kissasi. Ainoa järkevä ja semi-lahjakas jäsen tässä sekopäisten hulttioiden joukossa oli se maaninen australiankarjakoira.”

Jonnekin sosiaalisten tilanteiden terroristien ja ylivilkkaiden katutaiteilijoiden välimaastoon sijoittuvat kakofonistit aiheuttavat hilpeyttä ja paheksuntaa siellä missä heitä esiintyy, pääsääntöisesti eri puolilla Yhdysvaltoja.

Toiminta juontaa juurensa levottomalle 1970-luvulle. Melmoth oli perustamassa vuonna 1977 San Franciscoon ”salaseuraa”, jonka nimi kuului The San Francisco Suicide Club. Melmoth kertoo, että seuran jäsenten päämääränä oli elää ”jokainen päivä niin kuin se olisi viimeisemme”.

Aktiviteetteihin kuului muun muassa hylättyjen kiinteistöjen ja tunneleiden tutkiminen, katuteatteri sekä kuokkavierailu orgioissa. Itsariklubin toiminta päättyi vuonna 1982.

Neljä vuotta myöhemmin kuusi tyyppiä kaipasi vanhoja aikoja ja päätti uuden seuran perustamisesta. The Cacophony Society syntyi. Sebastian Melmoth ehti liittyä kakofonisteihin vasta kuukausi sen perustamisen jälkeen, palattuaan pakomatkaltaan:

”Dumppaamani tyttöystävä metsästi minua aikomuksenaan tehdä minusta selvää pyssyllä − tiedän, että se on barbaarista ja ah niin amerikkalaista, mutta pyssy on paljon tehokkaampi kuin fileerausveitsi tai puunuija tai mitä te pohjoiseurooppalaiset sitten käytättekin.”

Toiminta laajeni länsirannikolta koko maahan, mutta myös Pohjois-Amerikan ulkopuolelta voi löytää seuroja. Kakofoniaan on helppo yhtyä: johtajia, organisaatiota tai sääntöjä ei ole. Niin kuin mottokin kuuluu: “You may already be a member”, saatat olla jo jäsen. Jokainen urbaanista jokamiehen performanssitaiteesta kiinnostunut voi pistää pystyyn oman seuran.

“Kyllä, kuka vain, riippumatta siitä, kuinka dorka, haiseva, ärsyttävä, kyseenalainen tai ymmärryskyvyltään vajaa on, voi aloittaa oman seuran. Viestini ihmisille on, että hankkikaa elämä − oman Cacophony-seuran perustaminen on yksi tapa hankkia se. Minä tein niin, ja se on ainoa syy, miksi kukaan puhuu minulle!”

The Cacophony Society leikkii yhteiskunnan arvoilla ja totutuilla merkityksillä, mutta kieltäytyy sitoutumasta mihinkään päämääriin. Oman luonnehdintansa mukaan kakofonistit on satunnaisesti koottu verkosto vapaita sieluja, joita yhdistää pyrkimys etsiä kokemuksia valtavirtakulttuurin tuolta puolen.

Niitä onkin metsästetty esimerkiksi ristiinaulitsemalla pääsiäispupu, pelaamalla bingoa lemmikkieläinten hautausmaalla ja tekemällä eväsretki Golden Gate -sillalle. Tempauksiin saa ottaa osaa kuka tahansa, jos vain on tarpeeksi hullu osallistuakseen.

Kyynikolle The Cacophony Society on yhteiskuntaa vieroksuvien hylkiöiden kerho, jonka jäsenillä tuntuu olevan liikaa aikaa ja liian vähän oikeita huolia. Mutta voiko meuhkaamisesta löytää dadaistista taidetta lähestyviä sävyjä, jotka saavuttaisivat korkeakulttuurikonkin?

”Ei”, vastaa Sebastian Melmoth. ”Dadaismi edellyttää älyllistä ponnistelua. Yritimme kyllä aikoinaan pyrkiä samaan, mutta lopputulokseksi jäi viheliäinen innostumattomuus. Lähimmäksi taidetta pääsimme PottyCon-tempauksessa, jossa tuhrimme näyttelytilan seiniä ulosteella muiden koprofiilisten rientojen ohessa.”

Mikä on jäänyt kaiken nähneen Sebastian Melmothin (joka sattumoisin oli myös Oscar Wilden pseudonyymi) mielestä hänen merkittävimmäksi kulttuurihäirinnälliseksi saavutuksekseen?

”Vanhempieni vakuuttaminen siitä, että olen vastuuntuntoisesti toimiva yhteiskunnan jäsen. Huh, se oli vaikeaa!”

http://cacophony.org, http://la.cacophony.org/CS_museum.html, http://circusredickless.com

Veli Koskinen

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu