Umman verkoissa

Internet mullisti myös muslimien yhteisöt.

Tutkija Aini Linjakumpu arvioi kirjassaan islamilaisten liikkeiden kehittymistä verkostoteorian avulla. Tämä on hyvä lähtökohta, onhan islam yhteisöllisyyteen perustuva uskonto.

Ihmiset ovat aina kuuluneet toisiinsa yhteydessä oleviin yhteisöihin. Muslimit ovat vuosisatojen ajan luoneet verkostoja esimerkiksi pyhiinvaellusmatkoilla, mutta internetissä he voivat olla reaaliajassa paljon laajempien ryhmien jäseniä.

Linjakumpu käsittelee esimerkinomaisesti kahta täysin erityyppistä islamilaista verkostoa. Al-Qaida on hyvin tiivis verkosto. Sen vastakohta yhteydenpidon tiiviydessä ovat muslimien maailmanlaajuiset reaktiot Tanskassa julkaistuja profeetta Muhammadin pilakuvia vastaan.

Harva islamilainen maa voi ylpeillä vahvalla kansalaisyhteiskunnalla. Linjakummun esimerkit verkostoista, kuten ympäristöliike, zapatistit, Attac, rauhanliike ja ydinvoiman vastainen liike, ovat huonoja vertailukohteita islamilaisiin liikkeisiin.

Linjakumpu myöntääkin, että ”islamilainen toiminta eroaa muista ylikansallisista liikkeistä siinä, että se on pikemminkin identiteetti- ja emansipaatiopohjainen kuin yhden asian liike”.

Linjakumpu rajaa islamin käsittelyn verkostoteoriaan, eikä ota lainkaan huomioon poliittisia olosuhteita, jotka varsinkin Lähi-idässä vaikuttavat voimakkaasti ihmisten mielipiteisiin.

Linjakummun käsittelytapa on kliinisen analysoiva eikä moralisoiva. Hän toteaa al-Qaidan terroristien olevan asialleen syvästi omistautuneita toimijoita. Järjestön ”tiivis, solumainen yhteisö nivoutuu pitkälle abstrahoituun globaalin umman ajatukseen, ja konkreettiset paikat toimivat lähinnä metaforina”.

Paikoitellen akateeminen etäisyyden ottaminen aiheeseen menee kuitenkin liian pitkälle. Linjakumpu toteaa esimerkiksi, että tutkija Walid Pharesin mukaan arabialaistaminen puhdisti Lähi-idän ei-arabialaisista vähemmistöentiteeteistä.

Tämä puhdistaminen jatkuu edelleen Irakissa. Esimerkiksi Mosulin läänissä asialleen omistautuneet aktivistit puhdistivat aluetta lokakuussa sadan vähemmistöyksikön verran.

Terroristijärjestöjä on voitava analysoida siinä missä muitakin järjestöjä. Mutta tutkimuksen lähtökohdat olisi tuotava selkeämmin esille, vaikka ne toki välittyvät rivien välistä.

Luen kirjaa Irakissa, maassa, jossa wahhabilaisen sunnalaisuuden kannatus on kovassa nousussa ja jossa toimii al-Qaidan lisäksi monta muuta terroristiliikettä. Täällä al-Qaidan kohdealueella verkostoitumista arvioidaan paljon yksinkertaisemmin: terroristit verkostoituvat tehokkaasti esimerkiksi Ba’ath-puolueen kannattajien ja ulkomaalaisten tiedustelupalvelujen kanssa.

Linjakummun mukaan iskujen tekijät ottavat käyttöönsä laajan valikoiman islamiin liittyviä myyttisiä, kulttuurisia ja uskonnollisia viittauksia. Se voi olla emansipoiva ja valtaistava kokemus. Johtopäätökset ovat teoreettisesti hienoja, mutta tuntuvat kaukaisilta Irakin jokapäiväisessä todellisuudessa.

Uskonnollisiin metaforiin liittyvien narratiivien sijasta täällä kiinnostaa, kuka näitä verkostoja rahoittaa. Kirkukissa al-Qaida on verkostoitunut paikallisen mafian kanssa ja kerää suojelurajoja yrittäjiltä siitä, että lähettää itsemurhapommittajat muualle. Tässä on myös yksi vastaus rahoitukseen.

Verkostojen avulla pystytään kuvaamaan hyvin muutosta, joka muslimien keskuudessa tapahtuu siirtolaisuuden ja tiedonvälityksen nopean kehityksen seurauksena.

Yhdysvalloissa ja Euroopassa asuvat miljoonat muslimit muuttavat ummaa eli muslimien yhteisöä. Kappale vaihtoehtoisen islamin esittelystä on mielenkiintoinen. Esimerkiksi islamilaisten homo- ja lesboyhteisöjen toimintaa ei juurikaan tunneta Suomessa.

Aini Linjakumpu: Islamin globaalit verkostot. Vastapaino 2009. 213 s.

Kristiina Koivunen

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu