Tytöt soittaa rokkii, osa 6

Tuleeko tästä enää mitään?

Ensimmäisen keikan jälkeen kukaan ei käy treeneissä pariin kuukauteen. Minä herkeän miettimään, että tuleeko tästä enää mitään. Yksi keikka ja se oli siinä? Kaikki se vaiva ja sitten ei mitään?

Paluu soittotreeniarkeen tapahtuu hapuillen. Saako kaverille olla vihainen, jos hän on jatkuvasti myöhässä? Kuinka monta kertaa pitää treenata kotona, jotta olisi tarpeeksi hyvä ja voiko odottaa samaa treenimäärää muilta? Entä kun itse ei pääse paikalle, pitääkö pyytää muitakin perumaan vai yrittää treenata kotona enemmän?

Bändissä joutuu kohtaamaan pikkuasioista nillittävän puolensa ja kykynsä olla diplomaattinen. Joskus innokkuuden ja pettymyksen tunteen ohjailu onnistuu, aina ei.

Kun seuraava keikka lähestyy, huomaamme, ettei yksi bändinjäsen ole päässyt koko syksynä treeneihin (ymmärrettävistä syistä). Sitten yksi kolmesta kitaristista ilmoittaa, ettei päivämäärä käykään ja siihen päälle sairastuu vakavasti. Mitä silloin tehdään? Esiinnytäänkö vajaanaisituksella vai jätetäänkö väliin? Mikä on reilua?

Oikeudenmukaisuuden taju kohtaa kunnianhimon. Yritän ajatella, että kyllä minä ainakin haluaisin, että muut esiintyisivät ja pitäisivät lippua korkealla. Tuleehan niitä sitten taas seuraavia keikkoja!

Sarjassa seurataan The Amazings -yhtyeen tietä ekalle keikalle pitserian nurkkaan.

Hannele Huhtala

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *