Kirjoittanut Hannele Huhtala

Tytöt soittaa rokkii, osa 4

Lukuaika: < 1 minuutti

Tytöt soittaa rokkii, osa 4

The Amazingsin jäsenet ovat tyttöjä, pitkiä ja no, vanhoja.

The Amazingsin jäsenet ovat tyttöjä, pitkiä ja no, vanhoja. Kun bändi koostuu lähes ja vähän yli kolmikymppisistä työssäkäyvistä kiirekimpuista, spontaanit tai sovitun ajan yli venyvät treenit eivät kuulu meille.

Treenikämpälle ei mennä hengailemaan vaan ajankäyttö on vähintään hallittua. Vaikka kyllä me välillä juodaan pari olutta treenaillessa. Olen kuullut, että pojatkin tekee niin. Tila ei pursuile tölkeistä ja roskista vuoden treenien jälkeenkään, mutta eipä se ole täyttynyt suosikkibändien keikkajulisteistakaan. Eikä kukaan bändin jäsen tietääkseni ole viettänyt treeniksellä yötä pois kotoaan heitettynä.

Kun ennen ensimmäistä keikkaa treenitahti kiristyy, bändin läheiset joutuvat kärsimään. Kolme kertaa viikossa pari tuntia on harjoitusmaksimi, johon bändi venyy. Silloin treeneihin hoitajapulassa raahattu jälkikasvu alkaa protestoida nopeasti, kun ylimääräisiä rumpuja ei saakaan koko aikaa hakata täysillä.

Välillä iskee epävarmuus, voiko tätä aloittaa näin vanhana lainkaan? Vielä tuntuu, että haitat on järjesteltävissä ja tytöt jaksaa heilua!

Sarjassa seurataan The Amazings -yhtyeen tietä ekalle keikalle pitserian nurkkaan.

Hannele Huhtala