Tytöt soittaa rokkii, osa 2

Bändini on viisihenkinen tyttöbändi.

Bändini on viisihenkinen tyttöbändi. Peruste mukaan pääsemiselle oli, että soittajan piti olla yli 175 senttimetriä pitkä nainen. Sen voisi käsittää jonkilaiseksi syrjinnäksi, mutta taustalla on vahva kannanotto: tähän bändiin ei oteta mitään siroja ja söpöjä. Niillä on omat juttunsa.

Pituus- ja sukupuolivalinta vaikutti nimivalintaan. Me ollaan ylpeästi amatsooneja, eka ehdotus olikin The Amazons. Se tyrmättiin kuitenkin liian pelottavana nimenä. The Amazings sai jo enemmän kannatusta, vaikka englannin kielen vasta oppineelta huoltajalta tuli kommentti, että oikeaoppisesti amazing-sana tarvisi peräänsä sen mitä se määrittää: the amazing ones. Mutta se ei olisi yhtään rock’n’rollia.

Tosin bändin kosketinsoittaja oli pitkään sitä mieltä, että punkrokkia ei voi soittaa, jollei bändin nimi ole Mätämuna tai muuta vastaavaa.

Sarjassa seurataan The Amazings -yhtyeen tietä ekalle keikalle pitserian nurkkaan.

Hannele Huhtala

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu