Työ ei kannata

Lomalle!

1990-luvun alkupuolella, kun aloin olla kyllin vanha ymmärtääkseni politiikasta jotain, oli muodikasta puhua kannustinloukuista. Erityisesti oikeisto ja oikeistoa peesaavat demarit olivat syvästi huolissaan siitä, että joissakin tilanteissa työnteko ei kannattaisi.

Uhkakuvan muodosti useampaa tukea nauttiva ihminen, jonka tulotaso olisi laskenut työtä vastaanottaessa. Se, että taloustieteelliset mallit osoittivat useammankin moisen loisen potentiaalisen olemassaolon, oli syy puhua hysteerisesti kannustinloukuista noin vuosikymmenen ajan.

Tuloksena luotiin järjestelmä, jossa marginalisoitujen tulotaso on (kannustavaa kyllä) erittäin heikko. Siinä sivussa on toki ehditty tehdä kaikennäköistä muutakin, jonka ansiosta työ ei varmasti kannata, mutta eri syistä kuin mihin alkuperäinen huoli viittasi.

Keskeisin syy, miksi työ ei tänä päivänä kannata, on se että omistaminen on huomattavasti kannattavampaa. Niinpä, jos vain mahdollista, kannattaa siirtyä omistavaan luokkaan ja unohtaa työnteko.

Taloustieteilijät tuntevat ”palkkatulojen osuus bruttokansantuotteesta” -käyrän, jossa on ollut lehmän hännän piirteitä jo tuntuvan ajan. Tähän on syynä erityisesti se, että rahan liikkuessa vapaasti pääoma on saanut työhön verrattuna äärimmäisen hyvän neuvotteluaseman. Lisäksi pääomien verotus on sikäli matalaa, että jo verotusmielessä työn tekeminen on omistamisen rinnalla epäkiitollista puuhaa.

Asian perimmäisistä syistä kertoo tietysti paljonkin se, että sosiaaliturvan aiheuttamista kannustinloukuista ovat yleensä eniten huolissaan ne, jotka keskittyvät omistamiseen.

Työ voi toki olla huono valinta myös suhteessa etuuksiin. Tämä ei johdu etuuksien tasosta vaan työn joustavuudesta, eli työn ehtojen heikentymisestä. Tietysti jälleen juuri samat tahot, joiden mielestä työn tulisi aina kannattaa, ovat voimakkaimmin sitoutuneet työnantajavetoisiin joustoihin, jotka nimenomaan heikentävät työn ehtoja.

Nykyoikeisto joutuukin luottamaan siihen, että työllisyys ei parane liikaa. Jos täystyöllisyys alkaisi uhata, olisi valtiovarainministerillä selittelemistä EK:ssa oleville kavereilleen, jotka luonnollisesti tivaisivat kilpailukyvyn perään. Kilpailukyky kun vaatii työvoimareserviä, koska ilman sitä työn ehtoja on vaikea heikentää.

Vastaan tulee vielä järki. Kukaan järkevä ihminen ei nimittäin ota vastaan työtä millä ehdoilla hyvänsä. Jos työn ehdot ovat niin huonot ettei työtä kannata tehdä, eihän se työntekijän vika ole.

Lopuksi täysin politiikasta riippumatta on toki myös todettava, että työ ei kannata myöskään siksi, että parempaakin tekemistä on keksitty. Esimerkiksi nyt vaikkapa shakinpeluu.

Lomalle!

Teppo Eskelinen

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu