Tyhjyyden ytimessä

Arvostelussa Don DeLillon kirja Omegapiste.

Don DeLilloa kuulee kehuttavan newyorkilaiskirjailijaksi, jota kannattaa lukea Paul Austerin sijaan. Tämä ei tosin kerro vielä paljoa, mutta esimerkiksi 9/11-romaanin Putoava mies perusteella alkaa jo jotenkin ymmärtää DeLilloon viittaamisen yhtenä pohjoisamerikkalaisen nykykirjallisuuden suurista.

Nyt DeLillo on siirtynyt siihen maailmaan, jonka 11.9.2001 synnytti. Omegapiste on tarina Finleystä, joka tahtoo tehdä dokumentin Elsteristä, joka on kaiketi toiminut jonkinlaisena ulkopuolisena konsulttina Pentagonissa. Finley saapuu tapaamaan erakoitunutta asiantuntijaa tämän erämaataloon. Tähän fyysinen toiminta pitkälti päättyy.

Omegapisteessä mikään ei etene. Kontaktit ulkomaailmaan pelkistyvät muistoiksi, ja olemisen sisällöksi muodostuu keskusteluiden ja hiljaisuuden vuorottelu.

Elsterin tehtävä – käsitteellistää jonkinlainen sotaa ohjaava ideologinen kartta – paljastuu prismaksi, johon romaanin eri tasot lopulta palautuvat. Etäännytetty väkivalta ja merkityksistä vapautuva puhdas vallanhimo ovat jossakin taustalla mutta samalla syvällä Elsterin ja Finleyn fiksoitumisessa omaan työhönsä.

Kun väkivalta lopulta kuroo etäisyyden umpeen, voi vain hämmästellä DeLillon taituruutta: miten läheltä voikaan absoluuttinen välinpitämättömyys löytyä.

Don DeLillo: Omegapiste. Tammi 2011, 136 s. Neljä tähteä.

Tapani Möttönen

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu