Turska

Poliittinen kala: Turska (Gadus morhua) on kaikkiruokainen pohjakala, jota kutsutaan myös meren pölynimuriksi.

Turska (Gadus morhua) on kaikkiruokainen pohjakala, jota kutsutaan myös meren pölynimuriksi. Turska on uinut monta kertaa maailmanpolitiikan keskiöön. Kirjailija Mark Kurlanskyn mukaan turska vaikutti keskeisesti siihen, että eurooppalaiset ylipäätään asuttivat Pohjois-Amerikan. Pitkät löytöretket eivät tuohon aikaan olisi olleet mahdollisia ilman suolattuna säilyvää turskaa.

Suolattu turska oli Euroopassa keskiajan suosikkiravintoa, ja kuivattu turska piti Islannin saagojen mukaan muinaiset viikingit elossa Grönlannissa. Turskan myöhemmän historian kummallisuuksia on kahden Nato-maan saattaminen sodan partaalle. 1958–76 turskan kansallisiin kalastusmääriin ja -alueisiin liittynyt kiista, ”turskasota”, repi Islannin ja Britannian välejä niin pahasti, että laivat törmäilivät, verkkoja revittiin ja Islanti uhkasi sulkea Naton Keflavikin tukikohdan.

Nykyisin turskakannat ovat romahtaneet aiemmin legendaarisista turskamääristä tunnetuilla alueilla, kuten Kanadan itärannikolla. Myös Itämeressä turska on ylikalastettu ja uhanalainen. Kansainvälinen merentutkimusneuvosto on suositellut Itämeren turskan pyyntiin nollakiintiötä, mutta eu on päättänyt sallia turskankalastuksen jatkumisen. Turskakannat ovat elinvoimaisia Barentsinmerellä, mutta sielläkin niitä vaivaa laiton ylikalastus. Turska aiheutti vuoden alussa poliittisen kriisin Ruotsissakin, kun tutkivat journalistit paljastivat suurten kalanjalostamoiden ostavan laittomasti kalastettua turskaa Barentsilta.

www.fimr.fi/fi/itamerikanta.html

Sini Harkki

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu