Turkkilaisten kootut selitykset

Gaudeamuksen julkaisema kirja osoittaa turkkilaisten kyvyttömyyden käsitellä maansa ongelmia.

Euroopan unionin Turkki-raportin kanssa samaan aikaan ilmestyi Gaudeamuksen Turkki Euroopan rajalla? -kirja. Sen tavoitteena näyttää olevan Turkin EU-jäsenyyden lobbaus. Moni asia on kuitenkin muuttunut sinä aikana kun painokoneet pyörivät. Syksyn aikana Turkki on ajautunut entistäkin kauemmas EU:sta.

Viimeaikainen uutisointi Turkista on painottunut kolmeen asiaan: kurdikysymykseen, armenialaisten kansanmurhaan ja ihmisoikeuksiin.

Turkkilaiset ovat lamaantuneet näiden ongelmien edessä, vaikka niiden käsittely on välttämätöntä ennen kaikkea Turkin demokraattisen kehityksen ja turkkilaisen kansalaisyhteiskunnan kannalta.

Kurdit ja armenialaiset tutkivat historiaansa, Turkki ei pysty sitä enää estämään. Sen sijaan turkkilaiset pelkäävät omaa historiaansa, mikä näkyy tässäkin kirjassa.

Armenialaisista kertomaan ei ole löytynyt turkkilaista kirjoittajaa vaan suomalainen toimituskunta kertoo siitä anonyymisti kahden ja puolen sivun verran.

Kirja on koottu turkkilaisten tutkijoiden artikkeleista. Lukijoiden on hyvä tietää, että Turkissa yliopistot eivät toimi opetusministeriön valvonnassa, vaan Kenan Evrenin sotilasjuntta perusti niitä varten vuonna 1982 Korkeakoulutusneuvoston (Yüksekögretim Kurulu) eli YÖK-järjestelmän. Se valvoo edelleen kaikkea yliopistoissa tehtävää tutkimusta ja muuta toimintaa.

YÖK toimii kansallisen turvallisuusneuvoston alaisuudessa. Tämä neuvosto on myös osa juntan perintöä. Se on hallituksenkin yläpuolella oleva päätöksentekoelin, jossa valta on kenraaleilla. Ei siis ihme, että kirjassa ei käsitellä sotilasjunttaa eikä kansallista turvallisuusneuvostoa. Näkee, että kirjoittajat pelkäävät työpaikkojensa puolesta.

Tosin Syvä valtio mainitaan varovasti. Syvä valtio on armeijaa lähellä oleva salainen verkosto, joka puolustaa tasavallan kemalistista perustaa.

Ihmisoikeuksista kirjoittava kansainvälisen oikeuden lehtori Zeynep Kivilcim Forsman väittää, että Turkin ihmisoikeustilanne kohenee, joskin hitaasti ja horjuen. Forsman raportoi huolellisesti lakien parannuksia vuoden 2000 jälkeen.

Hän ei mainitse huononnuksia, joita tehtiin kesällä 2006 lain 3713 tiukennuksilla, jotka muun muassa kaventavat sananvapautta. Uusin esimerkki valtion linjan tiukentumisesta on marraskuun lopussa perustuslakituomioistuimessa aloitettu oikeudenkäynti kurdien dtp-puolueen lakkauttamiseksi.

Gaudeamus mainostaa kirjan sopivan yliopiston oppikirjaksi. Asenteellisuus ei ole kirjan pahin ongelma, koska kirjan tekijät eivät väitäkään sen tarjoavan luotettavaa tietoa Turkista vaan turkkilaisen näkökulman asioista. Mutta lukija huomaa nopeasti, että turkkilainen kirjoitustyyli on niin epämääräinen, että sellaista ei hyväksyttäisi tieteellisenä itseään pitävään julkaisuun missään muualla. Asioita hämärretään tietoisesti.

Kirjassa todetaan esimerkiksi, että marraskuussa 2005 Hakkarin Semdinlissä tehtiin pommi-isku, vaikka olisi voinut kertoa, että santarmien tiedustelupalvelun Jitemin agentit Ali Kaya ja Özcan Ildeniz tekivät pommi-iskun.

Kirjassa todetaan, että lukuisat ihmiset ovat joutuneet lähtemään kodeistaan, kun olisi voinut kertoa, että armeija tuhosi 3500 kylää ja kolme miljoonaa ihmistä joutui lähtemään maan sisäisiksi pakolaisiksi.

Kirjaa vaivaa sattumanvarainen lähteiden merkitseminen ja muiden kuin turkkilaisten lähteiden niukkuus. Esimerkiksi Ankaran yliopiston sosiologian professori Dogu Ergilin kirjoittamasta artikkelista ei tiedä milloin kyseessä ovat faktat, milloin Turkin armeijan propaganda ja milloin Ergilin mielipiteet. Hänen näkemystään aiheeseensa eli kurdeihin kuvaa se, että artikkelin yleisimmin käytetty adjektiivi on takapajuinen.

Kirjalla ei ole paljoa annettavaa muille kuin niille, jotka haluavat ymmärtää eristäytyvän ja ottomaanien aikoja haikailevan maan sulkeutunutta ajattelutapaa. Vähempikin sivumäärä olisi riittänyt osoittamaan, kuinka kyvytön turkkilainen älymystö on käsittelemään maansa ongelmia.

Entä se Turkin EU-jäsenyys? Monien tuttavieni mielestä se toteutuu aikaisintaan kahden sukupolven kuluttua. Olen pitänyt heitä pessimisteinä, mutta tämän kirjan luettuani pidän heitä realisteina. Tällä ajattelutavalla turkkilaiset käännytetään yhtä varmasti Brysselin porteilta kuin ottomaanit aikoinaan Wienin porteilta.

Turkki on ajautunut vaaralliseen kansalliskiihkoon. Toiveajattelun sijasta poliittisen päätöksenteon pohjaksi tarvittaisiin luotettavaa tutkimustietoa ongelmista ja niiden syistä. Tämä olisi ennen kaikkea turkkilaisten oma etu.

______________

Tiekkarii, blogii, raporttii & saittii

Objektiivista tietoa Turkista kannattaa etsiä internetistä. Hyviä lähteitä ovat esimerkiksi ihmisoikeusjärjestöt Amnesty, Human Rights Watch, IHD, Mazlum Der, Kurdish Human Rights Project, TIHV ja Tohav. Niiden lisäksi Turkki työllistää runsaasti myös sananvapausjärjestöjä, kuten PEN, Toimittajat ilman rajoja, Article 19, joten perusteellisia Turkki-raportteja löytyy niidenkin sivuilta. Suositeltava lähde on myös Yhdysvaltojen ulkoministeriön ihmisoikeusraportti www.state.gov/g/drl/rls/hrrpt/2006/78844.htm.

Belgiassa toimiva Info-Turk-järjestö on julkaissut vuoden 1980 sotilasvallankaappauksesta 400 sivun mittaisen raportin Black Book on the Militaristic Democracy in Turkey, jonka järjestö aikoo laittaa koko laajudessaan nettisivuilleen www.info-turk.be/publications.htm.

Kristiina Koivusen blogeissa kerrotaan kurdeista, http://kristiinakoivunen.blogspot.com, englanniksi http://sahmaran.blogspot.com.

Kirjoittaja on kurdiasiantuntija, VTT.

Turkki – Euroopan rajalla? Toim. Anu Leinonen, Tuula Kojo, Sampsa Peltonen, Mervi Nousiainen & Lauri Tainio. Gaudeamus 2007. 411 s.

Kristiina Koivunen

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu