turkkilaiset sotaa vastaan

”Kurdinaiset ovat itkeneet tarpeeksi, edellinen sota kesti 15 vuotta. Turkin hallitus ei anna meidän vaalia kansallista identiteettiämme”, kurdiäitien järjestöön kuuluva iäkäs rouva muistuttaa.

Akin Birdal ei ole profeetta omalla maallaan. Tyylikkäästi harmaantunut turkkilainen ihmisoikeusjuristi ja sosialistipoliitikko on saanut puheistaan 150 syytettä, istunut kahdesti vankilassa ja joutunut kerran murhayrityksen kohteeksi.

Miehellä on unelma, Rauhan ja demokratian talo. Rakennus tarjoaisi työtiloja taiteilijoille, journalisteille ja kansalaisjärjestöille. Se toimisi samalla kattojärjestönä Turkin demokratisoitumista ajaville voimille.

Unelmaansa edistääkseen Birdal järjesti maaliskuussa bussimatkan Istanbulista Diyarbakiriin Kurdistaniin. Matkaan osallistui ihmisoikeusliikkeen veteraaneja, joista useimmilla on karuja kokemuksia Turkin lähihistorian sotilasvallasta.

Bussin pysähdyspaikoilla järjestettiin yleisötilaisuuksia ja mielenosoituksia. Gallupien mukaan 94 prosenttia turkkilaisista vastustaa Yhdysvaltojen sotaretkeä Irakiin. Etenkin paikallinen kurdiväestö otti Birdalin rauhanviestin innolla vastaan.

”Ankarasta eteenpäin vastaanotto on ollut rohkaisevaa. Etelässä asuu paljon ihmisiä, jotka ovat paenneet edellistä sotaa. Myös media on ollut kiinnostunut hankkeesta”, Birdal myhäilee.

Maaliskuu oli Turkin sisäpolitiikassa dramaattinen. Ankarassa järjestettiin sadan tuhannen ihmisen sodanvastainen mielenosoitus, ja parlamentissa islamistisen hallituspuolue AKP:n toisinajattelijat torjuivat yhdysvaltalaisjoukkojen maahantulon.

Pian tämän jälkeen vaikutusvaltainen kansallinen turvallisuusneuvosto kuitenkin julisti tukevansa amerikkalaisia. Ihmisoikeusbussin kiertäessä maata tv-kanavat olivat täynnä Recep Tayyip Erdogania. Pääministeri Abdullah Gül luopui vapaaehtoisesti paikastaan AKP:n todellisen voimahahmon hyväksi.

Uuden pääministerin uskotaan siivoavan hallituksensa rauhanoppositiosta. Puolue perustelee äänestäjilleen hyökkäystä toiseen muslimimaahan Saddamin uhalla sekä Yhdysvaltojen lupaamalla massiivisella talousavulla.

”On huolestuttavaa, että hallitus haluaa korostaa suhteitaan armeijaan. Islamistit sanovat itsekin kärsineensä sotilashallinnosta, pääministeri Erdogankin on istunut vankilassa”, muistuttaa Ragip Zarakolu, kirjankustantaja ja Turkin julkaisunvapauskomitean puheenjohtaja.

Runoilija Kama Nemirin mukaan armeijassa ja hallituspiireissä on käynnissä eräänlainen sisällissota uudistajien sekä konservatiivien välillä. ”Jälkimmäiset yrittävät Irakin varjolla lopettaa tulitauon kurdialueilla ja provosoida uuden konfliktin.”

Vaikka lopullinen päätös yhdysvaltalaisjoukkojen kohtalosta antoi odottaa itseään, Iskenderunin sataman piikkilanka-aidan takana näkyi jo maaliskuun puolivälissä Yhdysvaltojen sotilasajoneuvoja säiliöautosta ensiapujeeppiin. Paikalle saapunut CNN:n kuvausryhmä sai todistaa omalaatuista mielenosoitusta. Ihmisoikeusbussia seurasi parikymmentä kurdiperheen autoa, jotka soittivat torvea sodanvastaisten iskulauseiden tahdissa.

Seuraavana päivänä mielenosoittajajoukko heitti Tasavallanpuiston rannassa symbolisesti leikkiaseita ja ruusuja mereen. Poliisipäällikkö, santarmit ja kaksi terrorisminvastaisen yksikön sotilasta tyytyivät tarkkailemaan tilannetta sivusta.

”Kurdinaiset ovat itkeneet tarpeeksi, edellinen sota kesti 15 vuotta. Turkin hallitus ei anna meidän vaalia kansallista identiteettiämme”, kurdiäitien järjestöön kuuluva iäkäs rouva muistuttaa. Yleensä juuri vanhemmat naiset kaftaaneineen ja huutoineen muodostavat mielenosoitusten värikkäimmän osan.

EU:n jäseneksi halajavalle Turkille määriteltiin joulukuussa Kööpenhaminan huippukokouksessa jäsenyyden vähimmäisehdot, joihin kuuluvat demokratia, ihmisoikeudet ja vähemmistöjen oikeudet. Akin Birdalin mukaan uudistukset ovat jääneet kosmeettisiksi. ”Turkkilaiset on suljettu junaan, jonka ikkunoissa on verhot. Kun junaa heilutetaan, näyttää siltä kuin olisimme liikkeellä.”

Ragip Zarakolu pitää jäsenyyshanketta ja kansainvälistä painostusta silti tärkeänä. Turkin uudistajat mielivät EU:hun, armeijalle taas tärkeämpää on Nato-jäsenyys. Turkki käyttää sotilasmenoihin viisi kertaa enemmän rahaa kuin opetukseen ja koko sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Maan suurimmalla aseistajalla Yhdysvalloilla on ilman muuta vaikutusvaltaa Turkin tulevaan kehitykseen.

”Clintonin aikana Yhdysvaltojen kongressissa tehtiin kriittisiä raportteja Turkin ihmisoikeustilanteesta. Turkin kansallismieliset ja armeijapiirit iloitsivat Bushin valinnasta”, Zarakolu muistelee.

Jani Saxell

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu