Türkki ei vikise

Lukuaika: 2 minuuttia

Türkki ei vikise

Toisinajattelija:Turkki – Euroopan rajalla? -kirjan toimituskunta vastaa Kristiina Koivusen Voimassa 10/2007 esittämään kritiikkiin.

Kristiina Koivunen suhtautuu Voima-lehteen (10/07) kirjoittamassaan arvostelussa kovin kielteisesti kirjaamme Turkki – Euroopan rajalla? Kirjan tekijöinä haluamme nyt vastata arvosteluun sekä ennen kaikkea korjata joitain Koivusen esittämiä virheellisiä väittämiä, jotka olisi voinut välttää kirjamme huolellisella lukemisella. Kaikkeen saamaamme kritiikkiin emme kuitenkaan voi näin lyhyessä vastineessa puuttua.

Koivunen aloittaa kuittaamalla kirjamme ”turkkilaisten kootuiksi selityksiksi” ja lopettaa kehottamalla lukemaan internetistä löytyviä raportteja. Raportit ovatkin suositeltavia, mutta niiden tarkoitus on eri kuin kirjamme. Koivunen sekoittaa keskenään pyrkimyksen ymmärtää syitä yhteiskunnallisten ongelmien taustalla ja tarpeen selitellä Turkin valtion toimia. Kirjamme pyrkimys on auttaa ymmärtämään syitä ja historiaa Turkin nykyisen todellisuuden taustalla turkkilaisten tutkijoiden silmin – ei puolustaa Turkin valtion tekemisiä.

Ihmisoikeusrikkomuksia ei voi koskaan puolustaa, mutta niiden ja muiden epäkohtien luettelemisen lisäksi täytyy myös pohtia miten ja miksi tähän tilanteeseen on päädytty. Tässä mielessä kirjaamme voi kutsua ”turkkilaisten kootuiksi selityksiksi” sille, mistä ongelmat johtuvat ja miksi niitä on niin vaikea korjata.

Koivunen leimaa turkkilaiset tutkijat jo lähtökohtaisesti pelkureiksi ja kyvyttömiksi käsittelemään maansa ongelmia. Syytös on raskas, kun ottaa huomioon monien kirjoittajiemme kansainvälisesti tunnustetun tieteellisen aseman – minkä osoittavat heidän lukuisat kansainväliset julkaisunsa ja opetustehtävänsä ulkomaisissa yliopistoissa (mm. Sorbonne, Pennsylvanian yliopisto, Oxford).

Olisi mielenkiintoista tietää, keitä tutkijoita Koivunen itse lukee tai pitää luotettavina. Surullista kyllä, itse asiassa monet kirjamme kirjoittajista on Turkissa leimattu liian kriittisiksi ja vihamielisiksi omaa maataan kohtaan.

Turkkilaisessa yliopistojärjestelmässä on monia ongelmia, ja suuri osa tehdystä tutkimuksesta ei täytä kansainvälisiä kriteereitä. Yksi keskeinen ongelma on yliopistoja valvova Korkeakoulutusneuvosto (YÖK), kuten Koivunen aivan oikein huomauttaa, ja kirjassammekin todetaan (s. 314).

Vaikka YÖK rajoittaa akateemista vapautta, Turkissa tehdyn tutkimuksen volyymi on nykyään niin suuri, että väite YÖK:n kaikenkattavasta valvonnasta on totta enemmän teoriassa kuin käytännössä. YÖK ei ole koskaan toiminut suoraan kansallisen turvallisuusneuvoston alaisuudessa. YÖK:ssä oli aikaisemmin sotilasjäsen (käsittämätöntä sinänsä), mutta ei enää, kuten kirjamme kertoo (s. 314).

Toisin kuin Koivunen väittää, Kansallinen turvallisuusneuvosto ei ole, ainakaan muodollisesti, hallituksen yläpuolella. Lisäksi valta Kansallisessa turvallisuusneuvostossa on siirtynyt kenraaleilta poliittisille päättäjille.

Kirjamme on jo tällaisenaan varsin laaja, joten jouduimme jättämään pois useita mielenkiintoisia ja tärkeitä aiheita. Näihin kuuluvat mm. armenialaiset ja monissa artikkeleissa sivuttu armeijan ongelmallinen asema poliittisessa järjestelmässä.

Kriittisestä armenialaisten kansanmurhaa koskevasta tutkimuksesta kiinnostuneille suosittelemme Taner Akçamin teoksia. Vaikka Akçam toimii Turkin ulkopuolella, myös Turkissa on nykyään mahdollista tarttua tähän aiheeseen, vaikka se on yhä arka ja vaikea. Armeijaa kriittisesti käsittelevistä tutkijoista suosittelemme puolestaan Ali Bayramolua ja Ümit Cizreä.

Koivunen arvostelee turkkilaisia tutkijoita epämääräisyydestä. Hän ottaa esimerkeiksi kurdikylien tyhjennykset ja Semdinlin pommi-iskun. Tarkkaavainen lukija löytää kyllä kirjastamme Koivusen kaipaamat lisätiedot santarmien nimiä lukuun ottamatta, minkä lisäksi kirjassa käsitellään myös pommi-iskua seurannutta oikeudenkäyntiä, jossa armeijan johto puuttui oikeuslaitoksen toimintaan. (Kurdikylien tyhjennykset s. 272, s. 295 viite 3; Semdinlin pommi-isku s. 311–312.)

Lopuksi toteamme ilolla, että Suomesta löytyy kiinnostusta Turkkia kohtaan! Toivommekin, että kirjamme voi omalta osaltaan rikastuttaa Turkista ja turkkilaisuudesta käytävää keskustelua. Kannustamme Voiman lukijoita tutustumaan ennakkoluulottomasti, mutta kriittisyyden muistaen, Turkkia käsittelevään tutkimukseen.

Anu Leinonen & Lauri Tainio

  • 9.9.2009