Tuleen tuijottaja

Rakovalkean kyhäily vie Veli-Matti Lehtikankaan entisyyden & nykyisyyden aikajanalle.

Näin eteni uudenlaisen rakovalkean palavuutta ja sen luomaa tenhoa luotaava testi. Olen rakentanut rakovalkean perinteistä poiketen ja keloja säästäen, kuorituista ja kuivatuista mäntypölleistä.

Mäntyjen pintavikaisuuden vuoksi pöllit ovat pihkapitoisia, mutta puuainekseltaan kovia, suorasyisiä ja oksattomia. Muuten rakentamani rakovalkea noudattelee perinteisesti kaksipöllistä tulta. Kolmipöllinen tuli muuten ei ole rakovalkea, vaan roitotuli.

Ensin leimahtivat tulirakoon tunkemani sytykelastut ja tuohet iloiseen roihuun ja hetkessä kumpainenkin yläpöllin sivu peittyi liekkeihin. Liekkien hilpeyttä kesti kymmenkunta minuuttia, sitten tuli laantui ja tuliraosta tuikkivat kuin arkaillen eloon jääneet pienet liekit, mustuneella pinnalla kipunoivat punertavana lähes olemattomat kipinät kuin tulikirput.

Tuli näytti hiipuvan.

Otin repustani A4-kokoisen muistivihkoni ja lietsoin sillä tulta koko pöllien pituudelta, ja kyty virisi. Työntelin tulirakoon lisää sytykkeitä. Nyt kyty yltyi uudelleen liekkien loimuksi, ja pöllien pinnat tuliraossa alkoivat palaa.

Ennen kelopöllistä rakovalkeaa käytetttiin varsinkin Lapissa yöpymiseen. Siihen liitetään vieläkin Lappiin kuuluvaa esteettistä eksotiikkaa, tervaksen tuoksuisten savupierujen ja pölkkyjen raossa palavan tulenhehkun loisteessa syntyvää villin Pohjolan atmosfääriä.

Olen lukenut joskus mainoslauseen: ”Hopeanukkainen kelotuli kelomökkikylän kelolaavulla ja kuutamo kylän yllä luo eksoottista tunnelmaa turistille!”

Kun Lapin ja Kainuun kelot on kuskattu takavuosina Japanin, Saksan, Sveitsin ja Itävallan suurten saunakylien ja laskettelukeskusten ökyrakentamisen markkinoille, on suomalaista kelokkoa jäljellä enää suojelualueilla. Vuosia sitten on siirrytty itärajan taakse ja keloa tuodaan tänään pääosin Venäjän Karjalasta. ”Karjala takaisin, vaikka kelo kerrallaan!”

Niinpä usein yöpyy etelän tai Keski-Euroopan turisti Lapissa rajanaapurimme kelohirsistä kootun mökin suojissa ja istuu vierailla rakotulilla. Venäläinen rahaturisti tukee Suomen tunturikylissä kotimaastaan tuodun kelopuun taikaa ja tenhoa!

Täysin aidon kelopuun näköisen, luontoystävällisen ja keloja säästävän puun saa, kun käsittelee kuivatun mäntypuun veteen sekoitettavalla rautavitrillipitoisella puusuolalla. Puusuolan teho perustuu hapen vaikutukseen.

Kun sitten poistan noin tunnin päästä tulestani tulpukset, pöllien välissä olevat tuoreet kapulat, asettuu yläpölli nätisti alapöllin varaan päistään, kohdista joissa tulpukset olivat. Tuliura hiiltyy hiljalleen kuumuudessa ja halkeilee hehkuvaksi mosaiikkikuvioksi. Halkeamissa väikkyvät kuin sähkövirran synnyttämänä sinertävät värit. Matalat liekit nuoleskelevat tulisina liskon kielinä tuliraon ulkopuolella.

Tulesta kuuluu rasahtelua ja hiljainen kohina. Pöllit tummuvat samaan tahtiin kuin pimenevä ilta tuleni ympärillä ja painuvat toisiaan vasten kuin yhdeksi pyöreähköksi pölkyksi, jonka keskellä hehkuu tulinen pitkä viiru.

Päätän nimittää tuota yön yli edessäni liekuttavaa ja hehkuvaa tulta evolutiiviseksi – kehittymään pystyväksi – elämystuleksi. Aamulla merkitsen muistivihkooni:

”Valkopöllisen tulen paloajassa tai palotavassa ei ole huomattavia eroja, eikä se häviä tunnelmassa hehkunvertaa kelopölliselle, vaan täyttää tässä ajassa nostalgisten muistumien aikarakoa.”

”Nostalgia, esteettisyys ja eksotiikka on tervettä silloin, kun se ei tuhoa rahalla täällä vielä olevaa arvokasta, vaan venyttää entisen ja nykyisyyden aikajanan luontevasti yhteen…”

Veli-Matti Lehtikangas

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Sellosalin syksy 2018