Tonnikauppiaat

Hämäävää. Tuntuu kuin rahaa vain tulisi puhelimitse; ei tarvitse edes suosittelijaa, kunhan vain laittaa muutamia tekstiviestejä.

Tomas Weder kiertelee kapakoita ja kerää luonnonkukkia naisystävillensä. Lääketieteen opinnot takertelevat ja valmistuminen häämöttää jossain kaukana tulevaisuudessa. Rahat eivät riitä ja hän ei halua lainata vanhemmiltansa. Hän kuulee ystävältänsä tonnikauppiaasta, jolta saa luottoa. Sinne. Tonnikauppias ottaa hänet vastaan yksityisasunnossa isossa huoneessa, jossa on ruiskukan siniset tapetit. Ja Tomas Weder saa tonninsa, mutta ehdot ovat kovat. Lyhyt, pullea, nelikymmenvuotias tonnikauppias sanelee ne Tomakselle. Kolme kuukautta. Korko kuusi prosenttia ja takaajat on oltava. Mutta takaajien suhteen hän antaa ymmärtää, että se on vain muodollisuus. Kunhan nyt papereihin jotkut nimet saadaan, hän sanoo, koska Tomas Wederillä oli suosittelija, minkä tonnikauppias rahan lainaajalta edellytti. Ja täysi-ikäinen piti olla.

Tomas Wederistä ja hänen rahaongelmistansa kerrotaan Hjalmar Söderborgin kirjassa Hairahduksia vuodelta 1895, mutta lähes samanlainen tilanne voisi olla nykyopiskelijalla. Tosin hän ei saa pikavippiänsä ruiskukan sinisillä tapeteilla tapetoidussa huoneessa suoraan käteensä. Hän saa rahansa laittamalla tekstiviestin luoton antajalle ja rahat siirtyvät suoraan tilille. ”Pikavippi myönnetty rahat siirtyvät tilillenne laitettuanne Kyllä-tekstiviestin.” Hämäävää. Tuntuu kuin rahaa vain tulisi puhelimitse. Ei tarvitse edes suosittelijaa. Kunhan vain laittaa muutamia tekstiviestejä. Mutta maksun aika häämötti Tomas Wederillä ja se on edessä myös pikavipin ottajalla.

Tomas Weder ei saanut maksetuksi takaisin lainaamaansa tonnia. Korko oli kova ja rahaa vain meni eikä tullut, mutta toinen hänen takaajistansa maksoi velan pois. Mutta miten käy pikavipin ottajan? Korko on vielä kovempi, eikä takaajia ole – tosin onneksi on niin.

Jos otat Ferratumilta kuukaudeksi kolmen sadan euron pikavipin, maksat kuukauden päästä Ferratumille takaisin 375 euroa. Kahdesta sadasta eurosta joudut maksamaan takaisin 250 euroa ja sata euroa tekee 125 euroa. Kiitos. Ja jos et saa maksettua, niin velka menee perintään.

Pikavippi ei ole siis mikään vippi ystävältä, vaikka pikavipin myöntävät mainostavat sitä lähes sellaisena. Rahaa helposti, ilman turhia aneluita vain laittamalla tekstiviestin; ja olet lirissä lainakierteessä. Se heiltä jää kertomatta.

Pikavippi on laina yksityiseltä rahalaitokselta ja lainalla on hirvittävä vuotuinen korko.

Esimerkiksi yliopisto-opiskelija voi saada lainaa yliopiston vippikassasta joutuessaan taloudelliseen ahdinkoon. Vuotuinen korko on noin kymmenen prosentin luokkaa, mutta Ferratumin sadan euron pikavipin vuotuinen korko on 300 prosenttia.

Selvennykseksi niille, joilta eurot ovat vielä hukassa muutenkin kuin lompakosta – kuulun itse tähän joukkoon, että markoissa tämä sadan euron eli kuudensadan markan pikavippi Ferratumilta maksaa sinulle siis 150 markkaa. Kuka ystävä pyytäisi keneltäkään tällaista korkoa kuukauden lainasta? Minä ainakin pitäisin sellaista ystävää jo hulluna.

Vaikka tämä kuulostaa hirvittävältä ja pikavipit ovat hädänalaisen ihmisen hyväksikäyttöä, niin voidaanko puhua suorastaan huijauksesta? Ei. Pikavipin ottaja tietää lainaehdot. Lisäksi hän on täysi-ikäinen ihminen ja pikavipin myöntämisen edellytyksenä on, että hänen luottotietonsa on kunnossa. Huijausta se ei siis ole, paitsi ehkä siinä, että vuotuinen korko jätetään ilmoittamatta.

Käännetään korot hullunkurisesti ja huvin vuoksi toisin päin niin, että sinä olisit koron saaja. Jos toinen rahalaitos myöntäisi 300 prosenttia vuotuista korkoa vuodeksi talletetulle rahasummalle ja toinen vain yhdeksän prosenttia – kumpaan veisit kaksituhatta euroa? Minä kyllä tulisin vuoden päästä enemmän kuin onnellisena ulos sieltä mistä saisin 8000 euroa. Rahat vain pursuisivat taskuissani ja jos joku olisi niin hölmö, että hän tyytyisi vain 2180 euroon – niin siinähän olisi.

Miksi esimerkiksi Ferratum ei voisi toimia näin: minä antaisin heille sata euroa, sillä ehdolla että saisin kuukauden kuluttua 125 euroa takaisin. Tai mikä vielä parempi. Antaisin kolmesataa euroa ja saisin kuukauden kuluttua 375 euroa. Tuskin Ferratumilla suostuttaisiin ehdotukseeni. Olisinko ahne?

Mutta miksi sitten pikavippejä otetaan? Eikö sen pitäisi olla kaikille itsestään selvää, että pikavipin ottaminen on jokseenkin järjetöntä?

Niitä otetaan köyhyyden takia. Mitä tekee ihminen, jolla on rahaa lompakossa 30 euroa, kun seuraavaan rahapäivään on vielä kaksi viikkoa aikaa. Hän ottaa pikavipin. Jollain sitä on elettävä. Ja nykyisin ei tarvitse edes Tomas Wederin tavoin kierrellä kapakoita, että opiskelija joutuu turvautumaan pikavippiin tai työtön tai pienipalkkainen yksinhuoltaja. Niin tiukalle valtion tukilompakon nyörit on jouduttu nykyisessä hyvinvointiyhteiskunnassamme laittamaan.

Pikavipit on paha merkki hyvinvointiyhteiskuntamme rappeutumisesta.

Ja voisi myös kysyä, onko pikavipeillä tapahtuva köyhien ja hädänalaisten ihmisten räikeä riisto nyky-yhteiskunnassa hyväksyttävien pelisääntöjen mukaista.

Tämä on korjattu versio artikkelista.

Sanna Piippo

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu