Tomaattimatka

Marraskuussa 2005 Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä oli reportaasi espanjalaisista tomaateista, joita myydään suomalaisissa kaupoissa. Elina Hirvonen sai jutusta inspiraation dokumenttielokuvaan, jossa tomaatteja poimivien siirtolaisten jälkiä seurataan malilaiseen kylään.

Maaliskuu 2007. Helsinki, Suomi. Istumme leikkaajan kanssa Taideteollisen korkeakoulun editointihuoneessa ja avaamme kaljat. Kuvaruudulla näkyy jalkapallokenttä Malin pääkaupungissa Bamakossa. Aurinko laskee. Elokuva on valmis.

Lokakuu 2006. San Isidro, Espanja. ”Näettekö tuon autonromun? Siinä asuu kuusi senegalilaista siirtolaista. Kasvihuoneen omistaja rakentaa autotallia tuohon viereen.”

Vierailin San Isidrossa ensimmäisen kerran helmikuussa 2006. Silloin kaupungin kupeessa kohosivat yli 400 afrikkalaisen siirtolaisen jätteistä kyhätyt kodit. Kesällä kunta tuhosi alueen. Toimittajat olivat kiinnostuneet siitä liikaa.

Nyt meitä opastaa sisar Puri, katolinen nunna. Hetkeä aikaisemmin soitin hänelle epätoivoisena. Halusin tietää, missä kotinsa menettäneet siirtolaiset asuvat. Kukaan siirtolaisten parissa työskentelevistä järjestöaktiiveista ei osannut kertoa.

Puri nostaa pressun kuivuneen jätealtaan päältä: ”Täällä asuu ihmisiä.” Asumuksia on syntynyt myös viemäreihin, hylättyihin varastoihin ja suljetun sikalan nurkalle. ”Ja sitten on ne, joilla ei ole muuta kuin katu.”

”Emme halua elokuvaan. Haluamme asunnon.”

Kymmenet afrikkalaiset miehet tuijottavat meitä. Miesten takana on talo, jonka nunnat ja kansalaisjärjestö ostivat siirtolaisille sen jälkeen, kun suuri slummi tuhottiin. Talo suljettiin pian. Kukaan ei osaa sanoa miksi.

Hävettää. Nämä ihmiset tarvitsevat lämmintä vettä ja katon pään päälle, ja minä haluan tehdä elokuvan. Voin pahoin tavalla, joka ei mene pois.

Silti palaamme talolle seuraavana aamuna. ”Vommeko kuvata vähän? Voitteko kertoa elämästänne? Vähän vain?”

Suurimmat tomaattiviljelmät omistaa poninhäntäpäinen Jesu. Hän tarjoaa olutta ja lukee antamani virallisennäköisen paperin. Opiskelijat tekevät elokuvia EU:n maataloudesta.

Valehtelu on ainoa tapa päästä kasvihuoneille. Suurin osa työvoimasta on laittomia siirtolaisia, ja viljelijät varjelevat tiluksiaan kuin strategisia tukikohtia. Kasvihuoneita ympäröivät rautaportit ja niiden takana haukkuvat ketjuihin kytketyt koirat. ”Ne tappavat teidät, jos tulette lähemmäs”, sanoi isäntä edellisessä paikassa.

”Mahtavaa!”, Jesu nauraa ja avaa kasvihuoneen portin. Kysyn viljelystä kaiken minkä keksin. Taimia kastelevat afrikkalaiset miehet. Osan olemme tavanneet aikaisemmin, suljetun talon edessä.

”Tule tähän.” Bakary vetää kuvaajan viereensä. Patja kadulla, suljetun talon nurkalla on hänen ja kolmen muun nuoren miehen koti. Loput asuvat talon seinustalla ja vastakkaisen päädyn keittonurkkauksessa.

Aamuisin katua pyyhkivät farmariautojen valot. Asukkaat nousevat kyytiin. Osa kulkee töihin polkupyörällä, osa poimitaan viljelijöiden autoihin isomman kadun risteyksestä.

Hetkeä aikaisemmin 24-vuotias Bakary on sanellut nauhalle kirjeen, jonka viemme hänen perheelleen Maliin. ”Jumalan kiitos, olen saanut työpaikan”, hän kertoi hymyillen. ”Kaikki on hyvin.”

Nyt Bakaryä itkettää. ”Te todella menette Maliin?” Samaa kysyvät muut kadun asukkaat, jotka ovat viimeisten viikkojen aikana alkaneet tuntua kavereilta. Siltä, että toisessa maailmassa he voisivat olla kavereita.

Tunnin päästä lähtee lautta Marokkoon. Bakary petaa sängyn kadulle. Vilkutamme auton ikkunasta.

Rabat, Marokko. Oven takaa kuuluu rapinaa. Adam säpsähtää. Katse hakee paikkaa, mihin voisi piilottaa kameran. Rapina loppuu. ”Kohta naapurit menevät moskeijaan. Silloin voitte lähteä turvallisesti.”

Norsunluurannikolta sotaa paennut Adam pelkää koko ajan. Marraskuussa 2005 hänet pidätettiin kadulla, laitettiin käsiraudoissa bussiin ja vietiin 500 afrikkalaisen kanssa Saharaan. Adam käveli takaisin Rabattiin lähes kuukauden, yhdessä 56 ihmisen kanssa. Osa kuoli matkalla sairauksiin, osa nälkään, osa sotilaiden luoteihin.

”Pakolaisia ja siirtolaisia ’katoaa’ koko ajan”, Adam sanoo. ”Kerran poliisi sanoi, että seuraavalla kerralla heitämme teidät mereen. Kun menette Suomeen, kertokaa tästä poliitikoille. Ehkä he voivat tehdä jotain.”

Marraskuu 2006. Djaye Koura, Mali.

Makaamme matoilla savimajan lattialla ja tuijotamme oviaukkoa. Kaapuun pukeutunut mies taluttaa huoneeseen vuohen. ”Lahja”, kuiskaa Omar, Bakaryn serkku Bamakosta. ”Olette ensimmäiset valkoiset täällä, he haluavat siksi uhrata vuohen.”

Bakaryn kotikylä sijaitsee Malin ja Mauritanian rajalla. Kylään ei mene tietä ja 400 kilometrin matka pääkaupungista sinne kesti kaksi päivää. Matkalla Omar kertoi, että muutaman kymmenen vuoden kuluttua nopeasti leviävä aavikko tuhoaa kylän.

Hetkeä aikaisemmin Omar ja Bakaryn veli Madasa tarjosivat kylän vanhimmille kolapähkinöitä ja neuvottelivat elokuvasta. Naiset ja lapset kävivät tervehtimässä meitä ja tapailimme sanakirjasta sellaisia sanoja kuin ”ystävä” ja ”iloinen”.

Lopulta Omar palasi, perässään joukko vanhoja herroja. ”Tämä on heille suuri kunnia”, Omar kääntää. ”Se, että eurooppalaiset luottavat Bakaryyn, antaa koko kylälle toivoa.” Kun sukulaiset kysyvät miten Bakary voi, asettelemme sanamme varovasti. ”Hän tekee töitä. Hänellä on ystäviä.” Kadulla asumisesta ei puhuta, sen lupasimme.

”Nyt on rukoiltava yhdessä”, Omar kuiskaa. On ilta. Majaa valaisevat öljylamppujen liekit. Bakaryn äidillä ja isällä on kyyneliä silmissä. He ovat juuri kuunnelleet Bakaryn viestin. Bakaryn isä kiittää Allahia kaikesta mitä tänään on tapahtunut.

Tekee mieli olla yksin ja itkeä. Mutta vierasmajassa odottaa huntuun pukeutunut nainen. Bakaryn veljen uusi vaimo haluaa tervehtiä meitä. Juomme Fantaa ja kuuntelemme heinäsirkkojen ääntä. Itku saa odottaa.

ALMERIA

Espanjan Almeria oli rutiköyhä maakunta, ennen kuin sinne alettiin Francon diktatuurin lopulla pystyttää kasvihuoneita. Nyt alue kuuluu maan rikkaimpiin.

Minimipalkka kasvihuoneilla työskentelystä on 36 euroa päivässä. Laittomille siirtolaisille maksetaan 20–30 euroa päivässä.

Euroopan unioni tukee tomaattiteollisuutta 280 miljoonalla eurolla vuodessa.

Afrikan maat syyttävät EU:n ja USA:n maataloustukia köyhimpien maiden tuotannon näivettämisestä.

Elokuva Paratiisi – Kolme matkaa tässä maailmassa saa ensi-iltansa SASK:n Decent Work -tapahtumassa Jyväskylässä 21.4.

Elina Hirvonen

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu