splash_image.jpg

Toivottoman kapinan houkutus

Kaikki alkaa nuoren naisen ruumiista, joka on jätetty rähjäiselle skeittirampille. Beszelin kuvitteellinen kaupunki tuo mieleen Berliinin, Jerusalemin, Belfastin & monet muut historian jaetut kaupungit.

Beszelin kaupungin rikoskomisario Borlún tutkimukset vievät hänet tavallista henkirikosta syvemmille vesille, eksistentiaalisten rikkomusten äärelle. Hän joutuu kohtaamaan maailmansa jännitteet, sillä Borlún kotikaupunki on limittynyt kaksoskaupunkinsa Ul Qoman äärelle. 

Toisilleen vieraalta näyttävät ja oudolta haisevat kaupungit ovat alati läsnä, mutta naapurin huomaaminen on rikoksista pahin, eksistentiaalista epäkunnioitusta. Myyttinen Murtuma tarkkailee kaikkia, aina valppaana rankaisemaan rajojen rikkojia.

China Miéville on tunnettu etenkin niin sanotun Bas-Lag-trilogiansa kuvaamasta Uuden Crobuzonin kaupungista ja sen kummasta maailmasta. Hänen tuorein romaaninsa The City & The City on sekin kaupunkikirja, ja Beszelin ja Ul Qoman limittynyt kaupunki on oivaltavimpia ja omaleimaisimpia luomuksia spekulatiivisen fiktion alalla pitkiin aikoihin. 

Viehättävintä kirjassa on oikeastaan se, ettei Miéville koskaan kerro meille, mistä on kysymys.
 

Beszelin ja Ul Qoman välillä ei ole fyysisiä rajoja, vaan rajat muodostuvat asukkaiden itsehallinnasta ja salaperäisen Murtuman valvonnasta. Kaupunkilaiset joutuvat huolellisesti ”epänäkemään” ja ”epähaistamaan” naapureitaan, jopa väistämään heitä liikenteessä, mutta jää tietoisen epäselväksi, millä tavalla he ovat toisilleen läsnä. 

Joskus kaupungit ovat ”risteymässä”, toisaalla ne ovat täydemmin itseään ja toisilleen vieraita, mutta Miéville ei avaa näitäkään beszeliläisten arkikäsitteitä tämän enempää.

Kaupunkilaiset voivat vierailla kielletyn naapurinsa luona, jos he noudattavat tarkkoja säädöksiä ja kulkevat Yhtymän Salin kautta. ”Raakapaikallisesti” läheisten alueiden asukkaat joutuvat navigoimaan näiden säädösten läpi tavatakseen toisiaan, sillä toisen läsnäolon arkinen tiedostaminen olisi Murtamista. Rikkomus on mahdollinen milloin vain:

Ken tietää, ehkä he vain siellä seistessään sanaakaan sanomatta tai yhtään liikkumatta risteävät Beszeliin ja takaisin? Se ei vaadi askeltakaan, jos on risteymässä. Kaikki on täällä. Hän taputti otsaansa.
 

Kirjan maailma tuo mieleen Berliinin, Jerusalemin, Belfastin ja monet muut historian jaetut kaupungit. Beszel ja Ul Qoma ovatkin meidän maailmassamme ja jakavat yhteisen historiamme, mutta niiden jako on kaikkia muureja ja poliiseja syvemmällä. 

Kuten komisario Borlú toteaa, heidän vertaamisensa mihinkään jaettuun kaupunkiin ei tavoita beszeliläisenä olemista. Kasvu kaupunkilaiseksi on kova urakka.

Beszeliläinen (ja varmaankin ul- qomalainen) lapsi joutuu ensimmäisinä vuosinaan opettelemaan kovasti vihjeitä. Opimme hyvin nopeasti pukeutumistyylejä, sallittuja värejä, kävelytyylejä ja asentoja. Suunnilleen kahdeksan täytettyämme emme yleensä enää murra nolosti ja laittomasti, vaikka lapsien tekoja katsotaankin aina sormien läpi heidän kulkiessaan kaduilla.

Juuri kryptisyydessään Miévillen luomus antaa lukijalle tilaisuuden irtautua helpoista esimerkeistä ja tarttua kirjan moninaisiin yhteiskunnallisiin teemoihin. Itse tarinakaan ei tuputa niitä lukijoille, vaan se pikemmin antaa tilaa ajattelulle.
 

Kirjan olennaisin teema on sosiaalisten identiteettien rakentuminen. Tuomalla epäselvän kaksoskaupungin meidän maailmaamme Miéville pystyy avaamaan monin tavoin sitä, miten meille tutut kategoriat eivät ole välttämättömiä tai luonnollisia. 

Sivuhuomautuksessa kuvataan, miten beszinkielinen alkujaan juutalaista tarkoittanut sana ébru on laajentunut koskemaan myös muslimeja, jotka ovat paenneet meidän maailmamme vainoja ja sulautuneet kaupungin alkuperäisiin juutalaisiin. Heidän yhteinen ulkopuolisuutensa on ollut yhteisyyden siemen.

Vielä olennaisempaa on kuitenkin Beszelin ja Ul Qoman asukkaiden moninaisten itsehallinnan käytäntöjen kuvaus. Taitavalla kielenkäytöllä ja hienovaraisilla vihjeillä Miéville onnistuu kuvaamaan heidän navigointiaan tunnistamisen ja tunnistamattomuuden välillä. Melkein muukalaisilta vaikuttavan Murtuman agenttien läsnäolo toki pitää yllä rangaistuksen uhkaa. 

Lopulta Murtuma kuitenkin vain pitää yllä sitä pintaa, jota vasten molempien kaupunkien asukkaat luovat käsityksensä vieraudesta ja tutusta, näkemisen nationalisminsa. Kaupunkien rajan yli hiipivät yhtenäisyyden kannattajat suuntaavatkin aktivisminsa epänäkemisen käytäntöihin:

”Heitä oli syytetty salavihkaisesta propagandasta pakolaisten ja tuoreiden maahanmuuttajien joukoissa, jotka eivät taitaneet näkemistä ja epänäkemistä, yhdessä kaupungissa olemista. Aktivistit halusivat muuntaa tuon urbaanin epävarmuuden aseeksi.”
 

Mikäli valta on sisäistetty osaksi identiteettiä, on sen murtaminen paljon vaikeampaa kuin pelkän ulkoisen pakkovallan haastaminen. Kuvaukset limittyneiden kaupunkien kapinallisista hetkistä tuovat kauniisti esiin sen, miten halu muutokseen ei riitä, mikäli se kohtaa sisäistetyn vallan. 

Vaikka molempien kaupunkien asukkaat pelkäävät Murtumaa ja ovat kokeneet sen ratkaisujen mielivaltaisuuden, ei pakkovaltaa haastava hetki kuitenkaan murra sisäistä nationalismia. Muutoksen esteet eivät ole koskaan vain materiaalisia, vaan ne ovat myös käsitteellisiä.

Miéville ymmärtää toivottomalta tuntuvan kapinan houkutusta ja sen romantiikkaa mutta myös haastaa etujoukkoajattelun ylhäisen yksinäisyyden.

Oli varmasti humalluttavaa astua rajojen läpi ja tervehtiä ulkomaisia tovereita yhteiseksi tehdyn kadun poikki, tehdä oma maa vaikka sitten öiseksi hetkeksi tuherretun iskulauseen ja rikotun ikkunan äärellä. Varmasti he jo tiesivät, etteivät kansat seuranneet heitä, mutta he eivät silti kadonneet omiin kaupunkeihinsa. Miten he voisivatkaan palata? Kunniantunto, epätoivo tai urheus piti heidät liikkeellä.

China Miéville: The City & The City. Macmillan 2009. 312 s.

Ville Lähde

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu