Tikritin yössä

Kristiina Koivunen osallistui terroristijahtiin Irakissa.

Haluatko tulla seuraamaan, kun etsimme terroristeja arabikylistä?” kenraali Sarhad kysyy.

Totta kai haluan. Kirkukin poliisilaitos tekee Sarhadin johdolla pari ratsiaa viikossa.

Odotan yöllä lähtöä poliisiasemalla. Edellisenä päivänä on ollut hiekkamyrsky, ja huoneet ovat harmaan hiekkapölyn peitossa.

”Pelkäätkö sinä hiiriä?” eräs poliisi kysyy minulta. Monet kurdinaiset kuulemma pelkäävät. Minä en, mutta pohdin onko niitä ränsistyneessä rakennuksessa.

Poliisit tarkastavat aseitaan ja eräs mies tutkii pölyistä työkalupakkia. Hän selittää tulkin välityksellä, että siinä on atsc-laite. Se tunnistaa, onko lähistöllä pommeja tai dynamiittia. Hän kertoo menevänsä ensimmäisenä sisään ratsian kohteena olevaan taloon. Muut tulevat perässä, kun hän antaa luvan.

Lähtö on aamukolmelta. Poliisijeepit ajavat letkassa maaseudulle, Tarkalanin kylän poliisiasemalle. Se sijaitsee paksujen hiekkasäkkivallien keskellä. Ohitamme amerikkalaisten sotilasajoneuvoja, hekin osallistuvat siis operaatioon.

”Tämä on kenraali Sarhadin sotaa terroristeja vastaan. Kirkukia ympäröivissä kylissä on terroristeja. He ovat saudeja, syyrialaisia, iranilaisia ja jotkut ovat irakilaisia”, tulkki selittää.

Ryhmien johtajat istuva huonokuntoiselta autotallilta näyttävällä poliisiasemalla. Kun pistäydyn rakennuksessa, sähköt katkeavat ja kokous jatkuu taskulamppujen valossa.

Piha on täynnä poliisiautoja. Lasken parikymmentä autoa, tulkin mukaan autoja on muualla lisää. Miehiä istuu autoissa ja lavoilla, jotkut torkkuvat, jotkut tutkivat tekstiviestejä tai valokuvia kännyköistä. Juuri kukaan ei tupakoi.

Miehet ovat rauhallisia ja rentoja, vaikka edessä on vaarallinen tehtävä.

Terroristit ovat tappaneet kahden edellisen päivän aikana viisi ihmistä läheisessä Daquqissa. Kirkukin poliiseja on kuollut paljon terroristien tekemissä iskuissa. Poliisipäällikkö Sarhad Qadir arvioi, että heitä kuolee myös jatkossa. Kirkukin poliisilaitos jatkaa tarkastusten tekemistä siitä huolimatta.

Daquq on kaupunki, jossa seurasin kenraali Sarhadin kanssa kakai-juhlaa. Terrori-iskut tehtiin käyntimme jälkeen.

Autot lähtevät liikkeelle viideltä. On kaunis kuutamo. Lasken, että olen viidennessätoista autossa. Vain etummaisessa autossa vilkkuu sininen valo katolla. Perässämme näkyy poliisiautojen valoja niin kauas kuin tiellä on näkyvyyttä. Myöhemmin kuulen, että operaatioon osallistui 350 poliisia ja 45 autoa Kirkukista.

Poliisiradio laitetaan päälle vasta tässä vaiheessa. Ensimmäiseksi kenraali Sarhad kuuluttaa, että mukana olevan videokuvaajan on siirryttävä auton sisältä sen lavalle. Pian näen, että erään jeepin lavalla istuvien poliisien joukossa seisoo yksi mies suuren kameran kanssa. Poliisilaitos teettää videon operaatiosta ja toimittaa sen irakilaisille ja kansainvälisille televisioasemille.

Olemme Tikritiin johtavalla tiellä. Tikrit on Saddam Husseinin kotikaupunki, jossa amerikkalaisten miehitystä on vastustettu kaikkein pontevimmin. Tulkki on kuullut, että menemme Tikritin lähellä olevaan kolmeen kylään, joissa ei ole tehty koskaan aikaisemmin terroristitarkastusta.

Kun tulemme kylään, näen, kuinka se tapahtuu. Kaikki yli 18-vuotiaat miehet tuodaan kylän viereiselle aukiolle. Heidän henkilöllisyystodistuksensa tarkastetaan. Poliisit vertailevat henkilökortteja listaan etsintäkuulutetuista henkilöistä.

Amerikkalaiset ottavat heidän sormenjälkiään. Heidän repuissaan on korkeat antennit, eli tietokoneet ovat reaaliaikaisessa yhteydessä keskustietokoneeseen. Amerikkalainen pommikoira juoksee kylän ympärillä ja kaksi helikopteria kaartelee sen yläpuolella.

Kylän miehet näyttävät tietävän miten toimia, he istuvat maassa rauhallisina odottamassa. Poliisit ovat kohteliaita ja nopeita. Tarkastus ei ole ollut turha. Aavikolla istuu hiljainen mies kädet kankaalla sidottuna. Etsintäkuulutettu. Samaan aikaan poliisit tarkastavat, ettei kukaan mies ole vastoin määräyksiä jäänyt kyliin. Tämä on heille työn vaarallisin vaihe.

Kun kylät on tutkittu, pääsen turvamiesten kanssa tutustumaan niihin. Naiset ja lapset ovat kotona, kouluissa jatkuu opetus. Kysyn tulkin välityksellä kolmessa talossa, miltä tuntuu kun poliisit tekevät yllätysiskun.

”Poliisit voivat tulla koska haluavat. Se on meille normaali asia, sillä perheessämme ei ole terroristeja”, vastataan kaikkialla.

Iskussa löytyy kuitenkin kuusi etsintäkuulutettua miestä. Heidät viedään Kirkukiin.

Operaatioon osallistuu myös 150 yhdysvaltalaista ja 150 irakilaista sotilasta. Amerikkalaissotilaat liikkuvat panssaroiduissa miehistönkuljetusvaunuissa. Heidän kuvaamisensa ei ole suotavaa. Kirkukin poliisit matkustavat pakettiautojen lavalla palestiinalaishuivi suojanaan yön kylmyyttä ja päivän paahdetta vastaan. Kun heistä ottaa kuvia, he hymyilevät. ”Ota toinenkin kuva”, jotkut sanovat.

Kaikki sujuu aikataulun mukaisesti ja hyvin organisoidusti. Kenraali Sarhad arvioi etukäteen, että operaatio päättyisi kello 9.30. Se päättyy viisi minuuttia aikaisemmin.

Poliisiautot kokoontuvat viimeisen kylän ulkopuolelle, amerikkalaiset ajoneuvot parkkeeraavat vierekkäin lähistölle ja myös Irakin armeijan joukot liikkuvat ryhmänä.

Kirkukin poliisit lähtevät kotimatkalle, monet ottavat kuvia kännyköillä. Ilmeet ovat iloisia. Kun ajamme huonokuntoista aavikkotietä, poliisit istuvat autojen lavoilla pitäen kiinni kaiteista. Kun tulemme moottoritielle, he lojuvat rentoina autoissaan. Kun tulemme Kirkukin arabikaupunginosaan, he matkustavat seisten kiväärit ojossa. Tässä vaiheessa kamerani akut ovat jo lopussa.

Maailma tuntuu olevan voimaton terrorismin edessä. Kenraali Sarhadilla on selkeä ratkaisu: ”Hankin tietoja terroristeista ja sitten otan heidät kiinni.”

Kirjoittaja on valtiotieteiden tohtori. Hän työskentelee opettajana Salahadinin yliopistossa Erbilissä, Irakin Kurdistanissa.

sahmaran.blogspot.com

www.kurdistan.fi

Kristiina Koivunen

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu