Tiivistä tarinaa Animaliasta

Arvostelussa Tiia Aarnipuun kirja Jonkun on uskallettava katsoa. Animalian puoli vuosisataa.

Tiia Aarnipuu on kirjoittanut napakan historiikin keski-ikään ehtineestä Eläinsuojeluliitto Animaliasta. Runsaasti kuvitetussa kirjassa esitellään yhdistyksen vaiheet, käännekohdat ja saavutukset.

Paljon on saatu aikaan niin lainsäädännön kuin kulutustottumusten tasolla. Muutoksia on kokenut myös itse yhdistys: kokoustaitojen alkeita opettelevasta harrastajaporukasta on kehittynyt EU-kabineteissa lobbaava ammattilaisten pyörittämä järjestö.

Aarnipuu kuljettaa tarinaa notkeasti ja onnistuu hämmästyttävän värikkäästi kuvaamaan puuduttavanakin junnaavaa yhdistystoimintaa.
Säpinää tekstiin tuovat kuvaukset eläinasialiikkeeseen liittyneistä kohuista, kuten vuoden 1995 turkistarhaiskuista, mutta pääasiaksi ne eivät nouse.

Historiikki on järkevän lyhyt. Rajoilla tosin on, että teksti on liiankin tiivistä. Monia asioita olisi voinut avata enemmän, ja sitaattejakin on siroteltu säästeliäästi.
Hienoa toisaalta, että Aarnipuu pitää kaikki langat itsellään ja tarjoilee lukijoille jäsennellyn ja puntaroidun tulkinnan, eikä sekalaista kokoelmaa löysästi kommentoituja lainauksia.

Tiia Aarnipuu: Jonkun on
uskallettava katsoa.
Animalian puoli vuosisataa.
Like 2011. 214 s. Neljä tähteä.

Marjo Jääskä

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu