Tiede on tappava uskonto

Ekofilosofi Derrick Jensen hyökkää länsimaista kulttuuria vastaan entistäkin raivokkaammin.

Läntisen maailman kriittisin ja suorasuisin ekofilosofi Derrick Jensen (s. 1960) on muuttunut entistäkin raivokkaammaksi. Vielä esimerkiksi A Language Older Than Words -teoksessaan (2000) hän esitti sivilisaatiokritiikkinsä sopuisasti ja lyyristellen ja tuomitsi korrektisti kaikenlaisen väkivallan.

Uudessa kirjassaan Dreams hän hyökkää armotta ja rapaa säästämättä nykypäivän tiedemiesten, poliitikkojen ja teollisuuspamppujen kimppuun ja pudottelee jopa sinne tänne ”pricks”- ja ”motherfucker”-tyylisiä ilmauksia. Nuoresta vihaisesta miehestä on siis varttunut vieläkin vihaisempi keski-ikäinen mies.

Agenda Jensenin raivon taustalla on harvinaisen suoraviivainen ja tyly: moderni länsimainen kulutuskulttuuri murhaa parhaillaan planeettaamme ja siksi se pitää keinolla millä hyvänsä pysäyttää.

Analyytikkona Jensen oikoo sosiorakenteellisia polkuja minkä ehtii, mutta toisaalta yksinkertaistamisen kautta hän pääsee käsiksi korporaatiovetoisen, tiedeuskoisen ja yltiöteknistyneen nyky-yhteiskunnan polttavimpiin kipukysymyksiin. Jos tiede todella antaa maailmasta toden kuvan, miksi sen varaan rakennettu läntinen kulttuuri on aiheuttanut ilmastonmuutoksen ja kuudennen sukupuuttoaallon kaltaisia maailmanlopunongelmia?

Onko teknologinen edistys todella parantanut elinolosuhteita maapallolla ja kenen näkökulmasta? Miksi länsimainen ihminen näkee luonnon vain elottomana raaka-ainevarastona? Mikä rooli tieteellä on ollut tässä metafyysisessä surmanajossa?

Aiemmissa kirjoissaan Jensen on hyökännyt muun muassa metsäteollisuutta (Strangely Like War), koululaitosta (Walking on Water) sekä rasismia ja naisvihaa (The Culture of Make Believe) vastaan. Uudessa kirjassaan Dreams hän käy siekailematta modernin luonnontieteen kimppuun.

Lyhyesti sanottuna Jensen pitää tiedettä fundamentalistisena uskontona, yhtenä linkkinä monoteististen ideologioitten ketjussa, jonka kaikki edustajat ovat omalla valtakaudellaan toitottaneet omaavansa ainoan, oikean ja kyseenalaistamattoman totuuden maailmasta. Kuten katolinen kirkko julisti keskiajalla, että sen ulkopuolella ei ole pelastusta, nykypäivän tiedemiehet väittävät, ettei tieteen ulkopuolella ole tietoa.

Palavasieluisen vastaristiretkeläisen vimmalla Jensen ryöpyttää tieteen edustajia, joille maailman ilmiöistä tosia ovat vain ne, jotka mahtuvat mikroskooppiin tai kaukoputkeen. Varsinkin niin sanotun taistelevan ateismin saarnamiehet Richard Dawkins ja Sam Harris saavat Jenseniltä täyslaidallisen.
Dawkins on hänen mielestään narsistinen sosiopaatti, joka jatkaa sokeasti baconilaista, ääri-ihmiskeskeistä aateperinnettä. Sen mukaan tieteen yksioikoisena tarkoituksena on paljastaa luonnon salat ja saattaa se siten ihmisen hallintaan ja orjuuteen.

Harrisin hän taas näkee luontoa vihaavana tolvanana, joka kirjoittelee laajaa huomiota saavia kirjoitelmia ihmisen ja luonnon suhteesta ilman, että olisi vaivautunut kunnolla perehtymään aiheeseen. Esimerkiksi Harrisin esseen Mother Nature is Not Our Friend Jensen analysoi kappaleiksi poikkeuksellisen tyylipuhtaalla verbaalisella liukutaklauksella.

Yksittäisten tiedemiesten ja ajattelijoiden sijaan Jensenin tähtäimessä on kuitenkin koko tieteellis-teknologinen nykykulttuuri ja sen tietoiset ja tiedostamattomat ehdollistumat. Hänen mukaansa koko länsimainen kristillis-rationalistinen aatetraditio perustuu viime kädessä oletukselle, että ympäröivä todellisuus koostuu vain elottomista ja ei-tuntevista olioista, joiden täysimittaisessa hyödyntämisessä ei ole mitään ekologisesti vahingollista tai moraalisesti arveluttavaa.

Jensen siteeraa kirjassaan lukuisia tiedemiehiä, tutkijoita, journalisteja, poliitikkoja, teollisuusjohtajia ja filosofeja, joita yhdistää horjumaton usko maailman perimmäiseen materialistiseen luonteeseen. Ja vyöryttää heti perään sivutolkulla tilastoja, jotka todistavat materialistisen länsikulttuurin aikaan saamaa suunnatonta ekologista tuhoa. Mahtaako näillä kahdella olla yhteys?

Jensenin mukaan yhteys on kiistaton: tiedeusko on vieraannuttanut nykyihmisen omasta synnynnäisestä viisaudestaan ja aivopessyt hänet uskomaan, että maailma on pohjimmiltaan eloton ja sattuman hallitsema kosmos vailla minkäänlaista tarkoitusta tai merkitystä. Koska linnut, puut, joet, meret, kalat, biisonit ja pandat ovat vain tahdottomia ja tiedottomia koneolentoja, niiden elämästä ei viime kädessä tarvitse välittää.

Jensenin mukaan nämä filosofiset harha-askeleet ovat synnyttäneet autistisen ja mistään piittaamattoman teollisen zombikulttuurin, joka on parin viime vuosisadan aikana ajanut koko planeetan tuhon partaalle.

Mitä Jensen sitten tarjoaa tilalle? Kunnon luddiitti-vallankumousta, jossa koneet tuhotaan, tiede pyyhitään historiasta ja paha eliitti kitketään yhteiskunnasta pois? Kun häneltä eräässä haastattelussa kysyttiin, kannattaako hän väkivaltaa, Jensen vastasi: ”En. Mutta en toisaalta kannata väkivallattomuuttakaan.” Niinpä.

Mutta aukoo hän filosofisiakin latuja. Kirjassaan hän nostaa tieteellisen tiedon rinnalle lukuisia ”erilaisia tietämisen tapoja”, joista suuri osa saisi Esko Valtaojan parran tutisemaan. Kuten teoksen nimikin antaa ymmärtää, erityisesti unet ovat Jensenille keskeinen ei-rationaalisen tietämisen kanava ja symboli.

Toisin sanoen kirja pursuaa kirjoittajansa toinen toistaan omalaatuisempia unia ja hänen verrattain laveita tulkintojaan niistä. Eeppisen unienkirjaamisen ja pohtimisen pyrkimyksen kautta Jensen pyrkii osoittamaan, että ihminen voi ”tietää” ja ”oppia” asioita myös laboratorio-olosuhteitten ulkopuolella.

Aihemaailmaa kaivellessaan, tutkiessaan ja perustellessaan hän ei totisesti pidättele sanaista arkkuaan. Dreams ei olekaan mikään hentoinen pamfletti vaan tekijälleen tyypillinen yli 600-sivuinen vyörytys, joka ehtymättömillä sivupoluillaan ja loputtomilla ajatusketjuillaan jyrää lukijansa yli. Joka selviää yliajosta, tulee tehneeksi pitkän toiviomatkan kauas länsimaisen nykyparadigman horisontin taakse.

Oli Jensenin aivoituksista mitä mieltä tahansa, Dreams-teoksen omapäisyyttä, polttavaa ajankohtaisuutta ja teemoihinsa pureutuneisuutta ei kukaan voi kiistää. Kun joku vielä jaksaisi ryhtyä suomentamaan miehen tiiliskiviä, Linkola voisi rauhallisin mielin ryhtyä nauttimaan eläkepäivistä.

Derrick Jensen: Dreams. Seven Stories Press 2011. 603 s.

Tero Tähtinen

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu