splash_image.jpg

Teuri Haarla: Egokatastrofi/Biokänni

”Paska on realistinen allegoria ajallemme”, ympäristötaiteilija Teuri Haarla linjaa Erkki Pirtolan haastattelussa.

Ihmisulosteen ideaalin prototyyppi

Teuri Haarla asetti toukokuussa Helsingissä galleria Jangvaan kakkaavan omankuvan näyttelyssään EGOKATASTROFI. Aluksi valokuvalla oli työhousut peittona, mutta avajaisissa kuva paljastettiin. Performanssissa Teuri Haarla ratsasti puisella ”Ihmisulosteen ideaalin prototyypillä” ja tunkeutui Äiti maan kohtuun.

Haarla teki ensimmäiset teoksensa jo 1980-luvulla, mutta on asunut 30 viime vuotta metsässä perheensä kanssa aluksi Mäntsälän Onkimaalla, nykyään Lapissa Utsjoella ja esiintyy vain harvakseltaan julkisesti.

Hän pitää arkityötään osana taidettaan, ja näyttelyssä oli mukana kuvia hänen perheelleen rakentamastaan talosta sekä työkuvia, joissa Haarla halkaisee metrinpaksuisia kuusitukkeja jättimoottorisahalla. Hän on puuseppä ja tietoinen ITE-taiteilija nykytaiteen elävässä periferiassa.

Kukaan toinen ei Suomen taiteessa ole yhdistänyt sellaisella raivolla ruumista maahan kuin Haarla. Teuri on omaperäinen ajattelija, joka eräässä teoksessaan on naittanut Friedrich Nietzschen yli-ihmisen ja Susan Weilin uhrautujan, joiden lapsena on hän itse: egokatastrofaalinen Amateuri. Haarla maadoittaa Heideggeriä suoraan peltoon ja omaan kehoonsa kirjoittaen rakentamisen lomassa joka päivä loputonta runoaan:

”Häpeästä on tullut – ilon aihe; siksi vaipuvan reitti kulkee alas, kaikkien pohjimmaisten inhokakkojen lävitse. Vasta tästä kuolemanportista, matojen läpi, kuollut mätä ruumis, imeskeltynä.”
Haarla teki Ateneumin puistikkoon 1990-luvulla pääteoksensa Maatuma, missä ihmispuun seksuaalikierto yhtyi Tuonelan paskaan kastemadon kautta. Mosaiikkimaiset kuviot ja mystiset rallatusrunot hautakivissä loivat eroottisekologisen maateoksen:”SIINÄ SINÄ NISINÄ ITÄ ITÄÄ LISÄÄ ISÄÄ SISÄÄN IÄTI ÄITIIN.”

Biokännillä suku kuiville

Teurin isä, näyttelijä Saulo Haarla, joka esiintyi muun muassa Suomi-filmeissä, kuoli viinaan Teurin ollessa 16.

Yhteistä kaikille suvun miehille on, että he ovat viiteen sukupolveen menettäneet kasvuiässä oman isänsä alkoholiin. Teuri päätti tehdä lopun tästä kierrosta, lopetti juomisen ajoissa ja on nyt tehnyt ennätyksen suvussaan: 55-vuotias elävä isoisä! Siihen piti kehittää viinan vastamyrkky: biokänni.

Jangvassa pyöri video tästä biokännäämisestä. Teuri oli tehnyt Rantasalmella kompostilleen todella kauniin kasvuaiheisen veistoksen kivestä. Se oli niin suuri, että hän mahtui kivikasvin sisään. Siellä hän puhkui ja hyperventiloi itsensä transsiin kompostihöyryissä, juoksi sitten päättömänä moottorisaha pauhaten pitkin metsää ja sukelsi järveen yli minuutiksi.

Lopputuloksena puhkuamisesta on terve”biokänni” ja krapulan tilalla autuus. Biokänni vaatii harjoittelua. Sen juuret ovat reichilais-jungilaisessa psykodraamassa ja sukua joogalle. samanismille ja saunomiselle, mutta se on syntynyt Teurin omista psykofyysisistä tarpeista. Alko menisi konkkaan, jos suomalaiset löytäisivät tällaisen itekännäämisen jalon taidon.

Päätön ruumis voi hyvin

Haarla kritisoi taiteessaan ”pääkulttuurin” pinnallisuutta, koska se ei ota huomioon ihmisen ruumiillisen alitajunnan suhdetta maahan. Ensimmäisiä performansseja olivat Päätön mies Taidehallissa ja Tynnyrisaarnaaja Tuusulassa.

”Koko maailman ongelmat ovat tässä käsitteellisessä giljotiinissa, joka leikkaa pään ruumiista. Ajatukset kulkevat aivan eri suunnassa kuin ruumis. Syntyy neuroosi, kun asiat tungetaan päihin ja yhteys ruumiin tunteisiin on katkaistu.”

”Ensin vietiin pois kotiseutu, sitten oma työ ja lopulta oma ruumis, josta on nyt tullut ulkoisen viihteen ja markkinavoimien uhri. Biokänni tarkoittaa, että ihminen saa oman ruumiinsa takaisin.”

Taide-elukasta Amateuriksi

Kilon kaatopaikkanäyttelyssä 1986 Teuri teki ensimmäisen tilateoksensa Komposti-äiti, jonka kohdussa oli sauna. Pää oli työntökärryssä, selkärankana lankku, jonka päällä marsut juoksivat lasiputkessa.

”Se oli Äitimaan kohtuun palaamista, mikä on ikuista duunia. Koska olen itseoppinut taiteilijana, haukuttiin minua Kilon näyttelyn jälkeen amatööriksi. Siksi nimitinkin itseni Amateuriksi, joka on herra ja duunari yhtä aikaa.”

”Lapsena jo samaistuin remppamiehiin ja haaveilin luokattomasta yhteiskunnasta. Siksi on ollut kunnia-asia, että tämä ”repaleinen hullu taiteilija” voi tuottaa tavallista hyötyä, vaikkapa oman talon perheelleen. Toisaalta kun 80-luvulla tein näitä Karvanaamoja ja Vittupäitä taideyleisölle menestyksekkäästi, huomasin, etten halunnut taide-elukaksi.”

Kiasman takana sojotti 2004 Haarlan”minareetti”. Sen juurella oli hänen työhuoneparakkinsa, missä hän on harjoittanut kielen alkemiaa rakennustöitten ohessa. Hän toi työmaansa taidekenttään.

”Haluan, että teokseni viittavat todellisuuteen, ei taidepeleihin. Samoin kielen tulee viitata todellisuuteen eikä valtakieleen. Siksi oli kehitettävä subjektiivinen kieli. Pidän kyllä tärkeiden ajattelijoiden sitaateista, kun ne jäävät kokemiselle alisteisiksi.”

”Pikemminkin liityn näiden sairaitten nerojen huutoon kuin heidän teksteihin ja Georges Bataillen Anus Solairen seuraan, jonka logossa on päätön miehen ruumis.”

Elämä & Paska

Haarla on pusertanut itsensä oman paskansa lävitse. Sitä tulisi suositella kaikille, etenkin poliitikoille, joita paska vaivaa.

”Kulttuurin keskusta on läpimätä ja ydin ruskea. Uusi syntyy aina terveestä periferiasta. Poppeli, josta tein kohdun esitykseeni, oli mätä sisältä, mutta aivan tuore reunoilta. Oma kärsimystieni on kulkenut ’pitkän lihan riiputuksen kautta’, jonka vaiheet olivat häpeä, syyllisyys, itseinho, pelko, raivo, viha ja kauhu. Nyt olen käynyt oman mutapaskani lävitse ja tunnelin päästä näkyy valoa.”

Paska on Haarlalle samanlainen kierrätysaines kuin vuosisadan lopun suurimmalle taiteilijalle Joseph Beuysille oli rasva.

”Nykyään ihmiset ottavat pelkästään vastaan asioita. Asioita ei sulatella eikä ulostella. Paskateokseni pökäleen ideaalista prototyypistä ryynipaskaa, joka tulee terveestä elimistöstä ja ravitsee maata. Veltto pönttöpaska saastuttaa vesistöt. Sitä olemme, mitä paskannamme ja meidän tulisi paskantaa ryynit suoraan peltoon, mistä se kasvaa ravinnoksi.”

”Paska on realistinen allegoria ajallemme. Elämme suuren ummetuksen aikaa, joka on räjähtämässä kaikkien päälle. Ihmisten on nyt pakko alkaa jauhaa omasta paskastaan kultaa.”

_______________

Paikalliset nerot

Miksi katsoa niin kauas? Suomalaiset pusikot uhkuvat innovaatioita.

Taidekasvattaja Minna Haveri on tehnyt ensimmäisen suomalaisen väitöskirjan ITE-taiteesta. ITE tulee sanoista Itse Tehty Elämä ja tarkoittaa nykykansantaidetta, jota itseoppineet kansalaiset ovat tehneet koteihinsa ja pihapiireihinsä. Se viittaa myös itse tehtyyn elämäntapaan, ja sinänsä voidaan puhua paljon laajemmasta ilmiöstä.

Kauan saivatkin pihamaitten veistospuistot olla omassa rauhassa ja ohikulkijoitten katsottavana, ennen kuin ne ovat löytäneet tiensä museoihin ja nyt Aalto-akatemiaan asti. ITE-taide on tehty todellisesta luomisen ilosta kaukana taidemaailman rasituksista.

Siksi se on täältä paatuneesta maailmasta katsoen viatonta ja vastaus samaan”alkuperäisen” kaipuuseen, mitä modernistit löysivät primitiivitaiteesta yli vuosisata sitten. Ennen kaikkea se on hauskaa ja antaa kenelle tahansa luvan olla taiteilija. Se karnevalisoi tietämättään vakavan taiteen asenteita, ja siksi ITE-näyttelyt tuntuvat niin tuoreilta.

Haverin kirja ei näytä tieteelliseltä tutkimukselta, vaan vauhdikkaalta ja irtonaiselta ilmiön monipuoliselta tarkastelulta villeine, hiukan huiskien taitettuine kuvastoineen. 25 taiteilijaa esitellään jopa näytteillä heidän sanomisistaan kunkin alkuperäismurteella. Kirja on ilmiön kattava esitys, mutta itse ilmiöhän luo itseään koko ajan. Viimeinen kuva kirjassa onkin”bombaus”, pehmeä graffititeos: neulottu puu.

Haveri ottaa ensin esitelläkseen ulkomaalaiset outsider-taiteet, joiden juuret ovat Franz Prinzhornin vuonna 1922 julkaistussa tutkimuksessa Mielisairaiden taide sekä Jean Dubuffet’n sodanjälkeisessä art brut -käsitteessä.

Tämän taiteen nykyinen äänenkannattaja maailmalla on Lontoossa John Maizelsin luoma Raw Vision. Haverin tutkimus keskittyy kuitenkin suomalaiseen taiteeseen, joka puhkuu tervettä elinvoimaa ja leikkisyyttä.

Se on kadonneen käsityöläisyyden ja myös kansantarinoinnin jatketta veistettynä puuhun, betoniin ja kierrätysromuun. Se on viimeinen”kansallinen” projekti, joka tässä muodossaan katoaa vanhimman sukupolven myötä.

Koska ITE-taiteella ei ole instituutioita suojanaan, ovat teokset tekijänsä poistuttua omaisten ja säitten armoilla. Kunnat eivät vieläkään ymmärrä paikallisnerojensa merkitystä ja ilmiön ainutlaatuisuutta, ja paljon taidetta on kadonnut. ITE-taide on varsinainen kulttuurisymboli Suomelle. Kulttuurihan tarkoittaa sitä, mitä ihmiset luovat itse.

Pitkin Suomea voisi olla ITE-keskuksia, joihin taiteilijat voisivat tuoda teoksiaan esille ja turistit voisivat ihmetellä niiden monimuotoista rikkautta. Esimerkkinä on vasta kuolleen Veijo Rönkkösen veistospuisto Parikkalassa, jossa käy valtavat määrät vierailijoita, tai Elis Sinistön Mehutien veistetyt fantasiatalot Kirkkonummella. Myös Ilmari Salmisen ainutlaatuinen itefluxuskämppä Immpulandia Petäjävedellä on museoitu.

ITE-keskuksia voisi laajentaa ITE-opistoiksi, missä tehtäisiin myös ITE-tiedettä ja -keksintöjä. Ne voisivat kääntää historian kulkua toiseksi, kun ihmiset voimaantuisivat tekemään ITE-politiikkaa.

Minna Haveri: Nykykansantaide. Maahenki 2010. Aalto-yliopisto/Taideteollisen korkeakoulun julkaisusarja A201.

_______________

Erkki Pirtola

Kommentoi Facebookissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *