Terrorismia, journalismia & suojelupoliisia

Davidsenin trilleri julkaistiin vuonna 1998, Guilloun vuonna 2008. Kahden kirjan sisään & väliin mahtuu muuttunut Eurooppa.

Saan kirjan luettua loppuun työmatkalla juuri ennen päätepysäkkiä. Kun saavun toimistolle, otsikoissa sanotaan, että parikymppiset nuorukaiset ovat heittäneet polttopulloja Turkin suurlähetystön edustalle Helsingissä. Vaarana on ollut, että koko rakennus olisi palanut.

Helsingin Sanomien mukaan ”ainakin osalla kiinniotetuista on kurditausta”.

Turkin  suurlähetystö ”epäilee kurdijärjestö PKK:n olevan aamuöisen lähetystön polttoyrityksen taustalla”. Lehdistötiedotteessaan Turkin suurlähetystö tuomitsee teon ja uskoo sen taustalta löytyvän poliittisia motiiveja.

Valtioneuvoston tiedotteen mukaan ”Stubb tuomitsee Turkin suurlähetystöön 21. lokakuuta kohdistetun väkivallanteon ja vakuuttaa Suomen suhtautuvan erittäin vakavasti kansainvälisen oikeuden sääntöjen edellyttämään velvoitteeseen turvata ulkovaltojen edustustojen ja niiden henkilökunnan turvallisuus Suomessa.”

Tapahtumat voisivat olla täysin Jan Guilloun Uinuvan uhkan tapahtumia. 

Uinuva uhka alkaa seuraavasti: ”Isku tapahtui sekunnilleen 03.00 ja se suoritettiin sotilaallisen tarkasti ja päättäväisesti.” 

Ei tarvita lisäselvityksiä, miksi puhutaan pelkästään iskusta, kaikki tietävät terrorismin vastaisen sodan aikana, mistä on kyse. Puhe iskun täsmällisyydestä kertoo yhtä lailla maailmasta, jossa uskotaan  tarkkuuteen. Suoritustapa on sotatilaan sopiva. 

Täsmäiskut hakeutuvat useimmiten kohteisiin, jotka ovat etnisesti meistä poikkeavia. Voisiko kuvitella, että Lontoon poliisi vuonna 2006 olisi rynnännyt poliisiksi tunnistamattomana metroon ja teloittanut tavallisen, epäilyttävän valkoihoisen nuoren miehen usealla laukauksella päähän? Olisiko täsmäpommeista puhuttu, jos ne olisivat tapahtuneet maassa, jonka oma uutistoimitus on sen verran uskottava, että ymmärrettäisiin, että kaikki pommit eivät osu kohteeseen?

Jan Guilloun kirja on viiltävä kuvaus terrorismin vastaisen sodan vaikutuksista naapurimaassamme Ruotsissa. Kirja kertoo suojelupoliisin yrityksistä saada aihetodistein kiinni paikallinen al-Qaidan osasto. Kuvaus on hyvin realistista ja moraaliltaan ihailtavaa. Kirja on psykologisesti erittäin uskottava. 

Guilloun kirja osoittaa alleviivaamatta, kuinka rasistinen terrorismin vastainen sota on sekä alkuperältään että metodeiltaan. Samalla se on pätevä kuvaus journalismista, kirjallisuudesta ja suojelupoliisista. Nerokasta. 

Kuinka paljon onkaan vettä virrannut viime kymmenen vuoden aikana, jos vertaa Guilloun kirjaa tanskalaisen Leif Davidsenin vuonna 1998 alun perin ilmestyneeseen ja vasta nyt suomennettuun kirjaan Tähtäimessä. Davidsenin kirja käsittelee myös journalismia ja terrorismia. Tosin terrorismia jossakin niin vanhanaikaisessa merkityksessä että sitä on vaikea edes kuvitella enää. 

Muistaako kukaan enää ETA:n ja IRA:n terrorismia, puhumattakaan pahoista kgb:n tai Stasin agenteista? Siinä maailmanajassa terrorismi ei herättänyt hirvittävää pakokauhua ja paniikkia. Se oli osa ”meitä”, siinä missä koulumurhaajat nykyään. On vaikeaa nähdä koulumurhaajien tietoiset ja harkitut teot terrorismina, kun kyse on naapurin poikien näköisistä fiksuista kavereista. 

Leif Davidsenin kirja alkaa kohtalokkaasti: ”Koskaan ei tiedä, milloin maailma romahtaa ja kaikki tuttu ja turvallinen kääntyy yhtäkkiä ylösalaisin.” Metafyysinen kohtalokkuus ohjaa kirjan tapahtumia b-luokan trillerielokuvan tapaan. Siksi kirja on ihan luettavaa peruskauraa.  

Davidsenin kirja kertoo maalailevasti epäonnista valokuvaajasta, joka menettää kaiken. Kun Guilloun kirja on kertomatekniikaltaan  vasemmistolaisin lukemani trilleri kaikessa hyvässä merkityksessä, kuvaa Davidsenin kirja minämuodossa hieman ontosti valokuvaajaa, joka on myynyt sielunsa toimimalla paparazzina. Kirjan pahiksena on entinen DDR:n agentti, joka tekee tepposia ettei paljastuisi. 

Terrorismikäsityksen muutoksesta kymmenessä vuodessa kertoo karusti yksi yksityiskohta. Davidsenin 1990-luvun maailmassa poliisin pidätysaika terrorismiepäilyistä oli kolme päivää. 

Guilloun nykypäivää seuraavassa romaanissa perustelematon pidätysaika kestää kuukausia. 

On mielenkiintoinen paradoksi, että nykyaikana epäily poliittisista motiiveista tekee teoista vakavampia kuin se, että motiiveja ei ole. Valtiovalta pyrkii turvaamaan omaisuuden ja järjestelmän muutoksilta samalla, kun yksilö menettää kaikki ihmisoikeutensa, kun häntä epäillään kumouksellisuudesta. 

Jan Guillou: Uinuva uhka. Like 2008. 382 s.

Leif Davidsen: Tähtäimessä. Otava 2008. 411 s.

Kimmo Jylhämö

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu