splash_image.jpg

Terrorin tunarit

Al-Qaidan afrikkalainen haara nostattaa otsikoita kansainvälisessä mediassa – usein turhaan.

Al-Qaida ”vahvistuu Afrikassa”, ja sen seurauksena maailma on muuttumassa ”entistäkin vaarallisemmaksi”, väitti alkuvuodesta yhdysvaltalainen uutiskanava CNN ulkoministeri Hillary Clintonin haastattelun perusteella.

Samansuuntaista viestiä on viime aikoina välittänyt valtamedia kautta maailman – myös osa afrikkalaisista tiedotusvälineistä. Algeria, Libya, Tšad, Niger, Nigeria, Mauritania ja Mali olisivat joutumassa yksi toisensa jälkeen al-Qaidan ikeen alle.

Näinköhän?

”Brändinä al-Qaida on vertaansa vailla. Emoliikkeen maineen siivittäminä yksittäiset terroristisolut valtaavat palstatilaa silloinkin, kun niiden toiminta on merkitykseltään vähäpätöistä”, toteaa islamin verkostoihin perehtynyt dosentti Aini Linjakumpu Lapin yliopiston politiikkatieteiden laitokselta.

Syyskuun 2001 isku World Trade Centeriin räjäytti al-Qaidan koko maailman tietoisuuteen.

”Poliittisena tekona lentokonehyökkäys oli ainutlaatuisen tehokas. Siitä lähtien al-Qaida on nauttinut huikeasta pelotearvosta”, Linjakumpu sanoo.

Liikkeen vaikutus Afrikan maihin ei yllä otsikoiden maalailemalle tasolle.

Al-Qaida etenee kuin eteneekin Afrikassa, erityisesti Saharan eteläpuolisissa maissa, arvioi Jean-François Daguzan. Hän johtaa ranskalaista strategiaan ja turvallisuuteen keskittyvää Fondation pour la Recherche Stratégique -tutkimuslaitosta sekä luotsaa kansainväliseen politiikkaan erikoistuneita aikakausjulkaisuja Maghreb-Machrek ja Géoéconomie.

Daguzanin mukaan al-Qaida kuitenkin pikemminkin siirtyy kuin laajentaa reviiriään afrikkalaisiin kehitysmaihin. Liike on menettänyt jalansijaa perinteisillä tukialueillaan, kuten Afganistanissa ja Irakissa. Verkosto on myös epäonnistunut pyrkimyksissään palauttaa otteensa Euroopasta.

”Tiukennettujen turvatoimien ja paikallisen muslimiväestön aktiivisen vastarinnan vuoksi yritykset murtautua Eurooppaan ovat 2000-luvulla tyrehtyneet kerta toisensa jälkeen”, sanoo al-Qaidaan perehtynyt Lähi-idän tutkimuksen professori Jean-Pierre Filiu ranskalaisesta Sciences Po -eliittikorkeakoulusta. Science Po keskittyy politiikkatieteisiin ja kuuluu Ranskan arvostetuimpiin opinahjoihin.

Filiun mukaan al-Qaida siis paremman puutteessa etsii tukialueita köyhimmistä kehitysmaista.

Al-Qaida on joutunut turvautumaan varasuunnitelmaan, muotoilee mauritanialaistaustainen Mohammad-Mahmoud Ould Mohamedou kansainvälisen politiikan ammattilaisille suunnatulla openDemocracy-nettifoorumilla. Mohamedou johtaa Geneven turvallisuuspoliittisen keskuksen Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan osastoa. Aikaisemmin hän on toiminut Mauritanian ulkoministerinä.

Al-Qaidan afrikkalaisten solujen juuret ulottuvat Algerian sisällissotaan. Algerian hallitus pyrki 1990-luvulla tukahduttamaan uskonnollisia ryhmittymiä. Vainotuissa moskeijoissa kiinnostuttiin Lähi-idässä viriävästä ylikansallisesta jihadismista.

Algerialaista ääriuskonnollisuutta edustava salafistiryhmittymä GSPC ilmoitti 2000-luvun vaihteessa tukevansa Osama bin Ladenin johtamaa ”lännenvastaista” liikettä. Ryhmittymä lähetti taistelijoita Tšetšeniaan Venäjän-vastaiselle rintamalle sekä myöhemmin Irakiin, jossa soturit kohtasivat Yhdysvaltojen johtaman liittouman.

Syyskuun 11. päivänä 2006 al-Qaidan silloinen kakkosmies Ayman al-Zawahiri julisti videotiedotteessaan GSPC:n liittyneen kansainväliseen al-Qaidaan. Seuraavana vuonna GSPC vaihtoi nimensä Islamilaisen Maghrebin al-Qaidaksi, ranskalaisittain AQMIksi.

AQMI, kuten al-Qaidan muutkin haarat, pitää arkkivihollisenaan ”länttä”, sanan eri merkityksissä. Pääpaholaisen rooli on varattu Yhdysvalloille. Malin sota saa vihan kohdistumaan myös Ranskaan.

Lännenvastaista taistelua käydään paikallisin painotuksin. Esimerkiksi itsemurhaiskuja Afrikassa toteutetaan huomattavasti vähemmän kuin Lähi-idässä.

”Irakissa al-Qaida kävi epäsymmetristä sotaa Yhdysvaltoja, ylivoimaista vihollista, vastaan. Itsemurhaisku oli yksi harvoista keinoista osoittaa voimaa. Afrikassa tavanomaisemmatkin menetelmät toimivat”, Linjakumpu pohtii.

Afrikassa AQMI on muun muassa lukuisten kidnappausten takana. Kymmeniä Euroopan maiden kansalaisia – esimerkiksi turisteja ja avustustyöntekijöitä – on siepattu viime vuosina. Osa näistä ihmisistä on myöhemmin tapettu.

Lisäksi afrikkalainen al-Qaida hyökkää paikallisia toimijoita, kuten Saharan eteläpuolisten maiden hallituksia tai poliittisia ryhmittymiä, vastaan.

”Vihollisen kasvot muuntuvat tilanteen ja yksittäisen solun intressien mukaan”, Aini Linjakumpu sanoo.

Jean-Pierre Filiun mukaan ideologia määrittää AQMIa vähemmän kuin Lähi-idän verkostoja.

”Uskonnollinen ajattelu on Afrikassa usein päälle liimattua. Sahelin alueella al-Qaidan toiminta muistuttaa monelta osin tavanomaista rikollisuutta tai gangsterismia.”

AQMI harjoittaa muun muassa laajamittaista salakuljetusta. Liikkeen algerialaisilla johtohahmoilla on takanaan vuosikymmenten kokemus aseiden, huumeiden, tupakan ja ihmisten salakuljettamisesta.

”Tupakkabisneksen vuoksi yksi keskeisistä johtajista, Mokhtar Belmokhtar, tunnetaan paremmin lempinimellään Mister Marlboro”, Filiu mainitsee.

Kidnappaukset muodostavat niin ikään merkittävän tulonlähteen AQMIn soluille. Lunnasvaateet ovat nousseet jopa kymmeniin miljooniin dollareihin.

Al-Qaidan lipun alla rikollisuus saadaan Filiun mukaan näyttämään ylevältä. Puheet shariasta, islamilaisesta laista, kiillottavat julkisivua siten, että liikkeen jäsenet voivat tuntea olevansa osallisina jossakin suuressa ja merkittävässä.

Vaikka AQMI kylvää tuhoa ja pelkoa, osa asiantuntijoista kyseenalaistaa liikkeen vahvuuden – kyvyn tavoitteelliseen, pitkäjänteiseen ja strategisesti perusteltuun toimintaan.

”Vielä 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa al-Qaida rakensi aktiivisesti kansainvälistä verkostoaan. Osama bin Laden piteli lankoja käsissään, ja hänen auktoriteettinsa tunnustettiin ääriajattelijoiden piireissä yli rajojen. Henkilönä hän vetosi fanaatikkoihin laajalti”, Linjakumpu sanoo.

”Verkosto harveni ja haurastui lähestyttäessä 2010-lukua. Lännen sota terrorismia vastaan nujersi osan keskeisistä soluista. Johtajia ajettiin ahtaalle.”
Bin Ladenin kuoleman jälkeen liikkeeltä on puuttunut vahva keulakuva. Nykyinen ykkösmies, teoreetikko Ayman al-Zawahiri, ei yllä karismaltaan eikä johtajuudeltaan edeltäjänsä tasolle.

Afrikan maaperällä pyhää sotaa käykin sirpaloitunut al-Qaida. Solut toimivat paljolti itsenäisesti ja irrallisina. Hierarkkinen organisaatio puuttuu.

Jean-François Daguzanin mukaan kyse on niin sanotusta franchising-toiminnasta, jossa mikä tahansa ryhmä voi ilmoittautua emoliikkeen jäseneksi ilman välttämättömiä velvoitteita verkostoa kohtaan.

Vaikka solut ryhtyvät joskus yhteisoperaatioihin, sidokset useimmiten purkautuvat yhtä nopeasti kuin niitä on solmittu. Solut asettuvat usein myös toisiaan vastaan. Filiun mukaan niiden välillä kytee arvovaltakiistoja, ja johtajat nokittelevat keskenään.

AQMIn alkuaikoina marokkolaisia, tunisialaisia ja libyalaisia ääriliikkeitä ilmoittautui mukaan yhteisafrikkalaiseen jihadistiseen rintamaan.

”Pian kävi kuitenkin selväksi, etteivät ne olleet valmiita toimimaan algerialaisjohtoisessa hierarkiassa”, Filiu sanoo.

Algerialaiset siirtyivät värväämään joukkoja Sahelin alueelta.

Nykyisin AQMIn riveissä taistelee esimerkiksi Libyasta vapautuneita palkkasotureita sekä Sahelin köyhien maiden syrjäytyneitä nuoria, jotka hekään eivät suostu noudattamaan algerialaisen ytimen ohjeita.

Tämä on omiaan heikentämään al-Qaidan valta-asemaa.

”Liike ei ole kenenkään käsissä”, Filiu arvioi.

Mohammad-Mahmoud Ould Mohamedou kuvaa solujen toimintaa opportunistiseksi. Jean-Pierre Filiu yhtyy näkemykseen:

”Yksittäiset solut tarttuvat tilaisuuteen siellä missä havaitsevat avoimen markkinaraon voimannäytölle.”

Osa Sahelin alueen valtioista on niin heikkoja, että solut suorittavat iskujaan ja tarjoavat tukeaan paikallisille jihadistisille liikkeille vastarintaa kohtaamatta.

Esimerkiksi Nigeriassa hallitus on tyytynyt seuraamaan sivusta, kun al-Qaida on aseistanut paikallista ääriryhmittymää Boko Haramia ja tukenut sen hyökkäyksiä julkisiin kohteisiin ja kristillisiin kirkkoihin.

Malista AQMI saattoi muovata uutta luvattua maata vuoden 2012 keväästä kuluvan vuoden alkupuolelle kenenkään puuttumatta tilanteeseen. Se ei kohdannut sotilaallista vastarintaa ottaessaan haltuunsa – osittain yhteistyössä paikallisten ääriryhmien kanssa – maan pohjoisosia.

Pohjois-Malin siviiliväestöä alistettiin ankaraan sharia-komentoon. Naisia lukittiin sisätiloihin. Laulu ja tanssi kiellettiin. Varkailta katkottiin raajoja. Kulttuurikaupunki Timbuktun taideaarteita hävitettiin.

Vaikka siviilit ovat kärsineet Malissa ja Nigeriassa ja kidnappaukset herättäneet aiheellista huolta, on syytä huomata, ettei al-Qaida saavuta Afrikassa juurikaan suosiota kansan keskuudessa.

Malissa kansanjoukot hurrasivat, kun ranskalaiset saapuivat vuoden alussa maahan ja purkivat fanaatikkojen pystyttämän totalitaarisen komennon. Mohamedoun mukaan malilaisten suuri enemmistö vierastaa liikettä ja mieltää sen edustavan lähinnä väkivaltaa.

”Myös heidän tapansa harjoittaa uskontoa lienee paikalliselle väestölle outoa”, Linjakumpukin toteaa.

Ranskankielisten televisiokanavien haastatteluissa tarpeekseen saaneet rivikansalaiset viittaavatkin AQMIn jäseniin tyypillisesti sanoilla ”roisto” tai ”hullu”.

”Jos totta puhutaan, […] pohjoisafrikkalaiset eivät ole koskaan ottaneet [Islamilaisen Maghrebin al-Qaidaa] vakavasti”, Mohamedou toteaa openDemocracy -sivustolla.

Ranskalaisen strategiaan keskittyvän IRIS-tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Philippe Hugon ei usko AQMIn houkuttelevan malilaisia jatkossakaan.

Tutkimuslaitoksen Afrikan-osastoa johtava Hugon arvioi malilaisten nojautuvan tulevaisuudessakin heille tuttuun maalliseen ja demokraattiseen perinteeseen.

”Myös Maghrebin alueella kansalaiset janoavat ennen kaikkea perusoikeuksia, sananvapautta ja työtä”, Linjakumpu sanoo.

”Tämä kävi selväksi arabikevään kansannousuissa.”

Pelon lietsontaan ei siis liene syytä. AQMIlta puuttuvat hierarkkinen organisaatio, strategia ja kansojen tuki.

”Toisaalta sirpaleisuus tekee liikkeen kitkemisestä äärimmäisen vaikeaa. Yhden solun tuhoaminen ei juuri vaikuta kokonaistilanteeseen”, arvioi kapteeni Antti

Paronen Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitokselta.

Mohamedou kuitenkin uskoo AQMIn toiminnan vähitellen tyrehtyvän sisäiseen onttouteensa. Päämääriltään ambivalentti liike on toiminut alusta lähtien pikemminkin reaktiivisesti kuin proaktiivisesti. Ilman sisältöä tulevaisuutta on vaikeaa rakentaa.

”Merkittävän uhan AQMI voi kuitenkin muodostaa esimerkiksi siinä tapauksessa, että sen ajatukset alkavat herättää vastakaikua Euroopan muslimien keskuudessa, vaikkapa Pariisin lähiöissä”, Aini Linjakumpu pohtii.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

__________

Eri mieltä: Al-Qaida sinnittelee sitkeästi

Kun Arabikevään väkivallattomat mielenosoitukset kaatoivat Lähi-idässä samoja hallintoja, joita jihadistit olivat yrittäneet syrjäyttää kolmen vuosikymmenen ajan, al-Qaidan nähtiin olevan lopullisen tappion partaalla.

Kaksi vuotta myöhemmin al-Qaida on levinnyt ennennäkemättömän laajalle, erityisesti Afrikassa, synnyttäen uusia jihad-liikkeitä ympäri Pohjois-Afrikkaa, Sahelin aluetta ja Afrikan sarvea.

Miksi al-Qaida ei siirtynyt historiaan? Näin ennusti esimerkiksi tunnettu islamistiseen terrorismiin erikoistunut tutkija, Fawaz Gergesin kirjassaan The Rise and Fall of Al-Qaeda (2011).

Terroristijärjestöt ovat harvoin massaliikkeitä, jotka nojaavat laajaan suosioon vaan pieniä ryhmiä, joiden jatkuvuuden varmistavat sotilaallisen toi-
mintakyvyn ylläpitäminen ja vastapuolen yllyttäminen ylimitoitettuihin kostotoimenpiteisiin.

Al-Qaidan suosio ympäri Lähi-itää oli pohjalukemissa jo ennen arabikevättä, koska se oli sortunut ylilyönteihin. Tämä paljastuu Pew Researchin gallupeista alueella vuosina 2006–2010.

Al-Qaidaan ja islamistiseen terrorismiin erikoistunut amerikkalainen tutkija Daveed Gartenstein-Ross on huomioinut kirjassaan Bin Laden’s Legacy (2011), että arabikevään vaikutus terroriverkoston jäsenten maailmankatsomukseen on ollut minimaalinen.

Vanhojen hallintojen keskittyessä mielenosoitusten kukistamiseen al-Qaidan ja jihadistiryhmien toiminnan rajoittaminen on jäänyt vähemmälle huomiolle.
Vaikutukset näkyivät erityisesti Jemenissä, jossa Arabian niemimaan al-Qaida (AQAP) kasvatti aseistustaan ja jäsenmääräänsä. Poliittinen kaaos johti AQAP:n väliaikaiseen hallintoon suurissa osissa Etelä-Jemenin Abyanin maakuntaa.

Myös Syyriassa jiha-distien rooli on kasvanut. Irakin al-Qaidaan sidoksissa olevan Syyrian jihadistijärjestö Jabhat al-Nusran jatkuva vahvistuminen vapaaehtoistaistelijoiden saapuessa riveihin on inspiroinut jihadisteja Syyriassa ja Irakissa.

Uusille hallinnoille al-Qaidan toiminnan rajoittaminen ei ole ollut tärkein prioriteetti muiden poliittisten ja taloudellisten ongelmien viedessä niiden huomion.

Vallankumouksen läpikäyneissä valtioissa turvallisuuspalveluiden kyky valvoa jihadistimilitanttien toimintaa on vähentynyt samalla kun uudet hallitsijat ovat pyrkineet nostamaan suosiotaan vapauttamalla poliittisia mielipidevankeja esimerkiksi Egyptissä, Tunisiassa ja Libyassa.

Useita jihadisteja on onnistunut pakenemaan vankiloista arabikevään kaaoksessa.  Tämän seurauksena jihad-liikkeiden määrä ja toiminta on kasvanut merkittävästi Pohjois-Afrikassa.

Siitä on seurannut esimerkiksi oppositiojohtajan Chokri Belaidin murha Tunisiassa, useita hyökkäyksiä Libyassa uutta hallintoa ja ulkomaalaisia kohtaan, sekä jihad-liikkeiden lisääntyminen Egyptissä, etenkin Siinain niemimaalla.

Al-Qaidan suurimmat ongelmat ovat itseaiheutettuja: silmitön väkivalta Irakissa, harkitsemattomat itsemurhaiskut Lähi-idässä sekä paikallisväestön vieraannuttaminen al-Qaidan islamilaisesta yhteiskuntamallista järjestön hallinnoimilla alueilla ankaralla lainvalvonnalla ja paikallisille vieraalla islamin tulkinnalla.

Al-Qaidassa ongelmat tiedostetaan. Siitä todistaa muun muassa Timbuktusta löydetty muistio, joka jäi jälkeen kun paikalliset jihadistit pakenivat ranskalaisten joukkojen saapuessa kaupunkiin.

Muistion oli kirjoittanut Islamilaisen Maghrebin al-Qaidan (AQIM) paikallinen johtaja, joka summasi jihadistien virheitä hallintonsa aikana Pohjois-Malissa.
Virheet ovat olleet al-Qaidalle arabikevättä tuhoisampia.

Silti arabikevään alun jälkeiset tapahtumat osoittavat, ettei al-Qaidan kykyä käyttää hyväkseen kaaosta tule aliarvoida.

Juha Saarinen

Kirjoittaja on Lähi-itään & alueen poliittiseen väkivaltaan erikoistunut itsenäinen tutkija & jatko-opiskelija.

Aino Haavio

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu