Teitä ei kaipaa kukaan

Tuomas Saloniemi soisi Amnestylle enemmän valtaa kuin yhdellekään poliittiselle puolueelle.

Joka vuosi nuorisobarometrin julkistamisen aikaan pääkirjoitustoimittajat muistavat kertoa, miten huolestuttavaa on, että nuorisoa ei kiinnosta poliittinen vaikuttaminen. Nuoriso tulee valmiiseen pöytään eikä suostu kiinnostumaan politiikasta.

Hesarin nimetön pääkirjoittajakin oli huolestunut tästä (HS 13.2.):

”Suo­ma­lai­set nuo­ret kat­so­vat, et­tä po­li­tiik­ka, val­tio, kun­nat, po­liit­ti­set ins­ti­tuu­tiot ja suo­ma­lai­nen yh­teis­kun­ta ylei­ses­ti ovat ’i­han jees’. Mut­ta kun heil­tä ky­syy, pi­täi­si­kö nii­tä ke­hit­tää ja ha­luai­si­vat­ko he osal­lis­tua ke­hit­tä­mi­seen, vas­taus on ’i­han sa­ma’. Ai­van kuin nuo­ret ajat­te­li­si­vat, et­tä maail­ma on mel­koi­sen val­mis ei­kä vaa­di vi­rit­tä­mis­tä.”

Minua ihmetyttää, miksi politiikan pitäisi kiinnostaa jotenkin erityisesti nuoria. Eihän se kiinnosta suurinta osaa aikuisistakaan.

Puoluepoliittisesti vaikuttavaan asemaan pääseminen on epävarmaa ja vaatii suuren työmäärän lisäksi kosolti hyvää tuuria ratkaisevissa paikoissa. Peniksestä ja oikeasta sukunimestäkään ei ole haittaa.

Halla-ahomaiset tuhkimotarinat blogistista kansanedustajaksi ovat mahdollisia mutta harvinaisia. Useammin puoluepolitiikassa valtaan pääseminen lähtee harrastuksesta, joka vaatii tuhansia tunteja palkatonta työtä, soppatykin tankkaamista kaikkina vaaliviikonloppuina ja flaban jakamista räntäsateessa.

Kaikki politiikka ei ole puoluepolitiikkaa. Suurin osa politiikasta tapahtuu itse asiassa sellaisilla foorumeilla, jonne suurin osa ihmisistä ei koskaan pääse. Varmasti tunnetuin poliittisista salaseuroista on suomalaisten vaikuttajien Keskiviikkokerho, joka ei ota edes naisia jäsenikseen.

Eläkeuudistuksesta päättävät työmarkkinajärjestöt keskenään, ja valtakunnan leikkauslistat tekee valtiosihteeri Martti Hetemäen salainen työryhmä. Suomalaisella klubilla, Svenska klubbenilla ja ammattiliittojen saunalla tehdään isoimpia yhteiskunnallisia päätöksiä.

Keskiviikkokerhon kuusikymppiset sedät käyttävät kaiken vallan, jonka he voivat saada. Älkää antako sitä niille. Äänestäkää joku alle 30-vuotias europarlamenttiin. Ei siksi, että nuoruus olisi itseisarvo, vaan siksi, että kukaan alle kolmikymppinen ei todennäköisesti ole vielä setien kultapossukerhojen jäsen eikä aja heidän agendaansa.

Onneksi politiikkaa voi tehdä eduskuntatalon, europarlamentin ja salaseurojen ulkopuolellakin.

Niin pitkään kuin puoluepolitiikan rinnalla kulkee joukko maailman tilasta kiinnostuneita ihmisiä ja järjestöjä, maailmalla on toivoa. Puoluepolitiikka on yksi vallankäytön muoto, mutta ei onneksi ainoa.

Soisin Amnesty Internationalille enemmän valtaa kuin yhdellekään puolueelle.

Tuomas Saloniemi

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu