splash_image.jpg

Tehkää huorin

Länsimaista maailmaa vainoaa haamu – pettämisen haamu.

Jos kaksi ihmistä sisältävä suhdemalli on historiallisen ihmisten välisen rakkauden huippusaavutus, miksi pettäminen on niin yleinen ilmiö… ja työnantaja kokonaiselle armeijalle avioliittoneuvojia ja juristeja?

Jos kaikki, mitä jokainen meistä todella kaipaa ja haluaa on ”Se Oikea”, miksemme pysty pitämään näppejämme erossa niistä kaikista muista? Jos haluat vastauksen tähän, sinun tulee kaivautua asian juurille ja kysyä pettäjältä itseltään. Ehkei sinun tarvitse etsiä kotioveasi kauempaa – ehkä olet itse pettänyt kumppaniasi, tai kumppanisi sinua. Ainakin tilastot tukevat tätä olettamusta.

Kapitalistisen taloussysteemin hallitsemassa ympäristössä kasvaminen tartuttaa meihin psykologisia ideaaleja, joista on vaikea päästä eroon: Kaikkea arvokasta on saatavilla ainoastaan rajoitettu määrä.

Opimme mittaamaan sitoumusta ja kiintymystä suhteessa siihen, kuinka paljon toiset ovat valmiita uhraamaan vuoksemme. Emme kykene kuvittelemaan, että rakkaus ja nautinto voisivat olla asioita, jotka moninkertaistuvat jaettuina.

Jos tunnet sisimmässäsi, että yksiavioisuus tarkoittaa jostakin luopumista (”vapaudestasi”, kuten ne sanovat), on riiston kaava tunkeutunut myös rakkauselämääsi. Moiset hinta–hyöty-laskelmat eivät yksinkertaisesti toimi rakkaussuhteissa.

Me kaikki tiedämme, että ”hyvä liitto vaatii työtä”. Siinä se taas on, työ, vieraannuttavan kulttuurimme kulmakivi. Palkkatyö, parisuhdetyö – oletko koskaan vapaa kellokortista?

Läheisyytesi taloutta hallitaan (juuri niin kuin kapitalistisessa taloudessa) niukkuudella, uhkailulla ja rajoituksilla. Yksiavioisuuden ideologiaa suojellaan uskottelemalla, ettei toimivaa vaihtoehtoa ole… jälleen, kuten kapitalistisessa talousjärjestelmässä!

Kun rakkaussuhteistasi tulee työtä, kun intohimoasi hallitaan sopimuksilla, uskollisuuttasi lypsetään sinusta kuin työtä työläisistä ja kun avioliittoa käsitellään lisääntymisen takaavana kurinalaisena tehtaana – onko silloin ihmekään, että jotkut yksilöt kapinoivat?

Pettäminen, vastakohtana ”hyvälle liitolle”, tapahtuu luonnostaan, ilmestyen kutsumattomana vieraana. Yhtäkkiä koet muodonmuutoksen: menehtyneen intohimosi hautausmaalta herätettynä nouset tuntemaan jälleen inspiraatiota.

Sinähän et saisi tuntea mitään tällaista, hitto vie… ja silti tämä on ensimmäinen kerta ties kuinka pitkään aikaan, kun heittäydyt puhtaan, pakottamattoman ilon valtaan. Sukellat suloiseen optimismiin, johonkin, joka ei ole vielä niin vitun ennalta-arvattavaa… aivan kuin yllätys, riski, mielihyvä ja tyydytys olisivat jälleen aidosti kuviteltavissa olevia vaihtoehtoja!

Kuka voisi millään vaatia sinua kieltäytymään tästä, jos he voisivat tuntea mitä sinä tunnet nyt?

Pettäjä joutuu törmäyskurssille sen kanssa, että tila ja aika, jossa hän elää, on täynnä. Pettäjälle käy välittömästi ilmiselväksi, kuinka vähän vapaata aikaa hänellä on, aikaa jolloin häntä ei vartioida.

Käy ilmi, ettei työpäivä pääty hänen poistuessaan työpaikalta, vaan se laajenee molempiin suuntiin ennen ja sen jälkeen, kuluttaen käytännössä hänen koko elämänsä. Myös hänen tilansa hallinta paljastuu: Kuinka monia paikkoja hänelle jää viettää aikaa uuden rakastajansa kanssa, paikkoja joita hänen ei tarvitsisi hankkia rahalla, järjellisillä selityksillä ja sosiaalisen vastuullisuuden kuvitelmalla?

Pettäjästä tulee virtuoosi pikkurikoksissa, elämänsä hetkien varastamisessa niiden ”laillisilta omistajilta”: puolisoltaan, työnantajaltaan, perheeltään ja sosiaalisilta velvoitteilta.

Hän toivoo ettei joudu tilille siitä, mitä hänestä on tullut: koko hänet kasvattaneen sivilisaation petturi.

Yhteiskunta, henkilöityneenä petettyyn puolisoon, vaatii pettäjää olemaan rehellinen ja suora kaikista asioista. Pettäjä, joka tahtoisi voida kertoa totuuden, on pakotettu käyttämään Kurjuuden Laskuoppia päätelläkseen minkä vaihtoehdon hän voi sallia itselleen: Joko hän moninkertaistaa onnettomuutensa tekonsa myöntämisen harmillisilla seurauksilla, jakaa pelkonsa, tai päätyy miettimään kahdesti onko kaikki tämä lopulta tarpeellista?

Tätä laskuoppia käyttävät niin riistetyt siirtolaistyöntekijät ja pahoinpidellyt vaimot kuin seksuaalisesti ahdistellut sihteeritkin.

Huolimatta parhaista aikeista ja pettäjän taitavimmista suunnitelmista ihmisiin tulee sattumaan.

Olisiko parempi, että avioliiton rutiinit ja illuusiot säilyisivät muuttumattomina, ikuisesti, jotta jokaisen osapuolen tylsistyminen voisi jatkua häiritsemättömästi reitillään kohti katkeraa loppua?

Olisiko parempi, että mitään epäilemätön puoliso jatkaisi arvonsa mittaamista puolisona ja rakastajana uskollisuuden petollisella mittarilla?

Totta kai pettämisen sijaan olisit aina voinut mennä avioliittoneuvojalle: olla ”rehellinen” puolisollesi sen sijaan että olisit rehellinen itsellesi.

Pettämisen sijaan olisit voinut yrittää saavuttaa siedettävän korvikkeen virallisesti sinulle tuomitun partnerin kanssa, tai päätyä lääkitsemään itsesi turraksi televisiolla tai Prozacilla, jos yrityksesi epäonnistui.

Yksinkertaistaaksemme asian: onko koskaan todella väärin yksinkertaisesti haluta olla emotionaalisesti jotain muuta kuin kuollut? Millaisia valtavia määriä itseluottamusta nykyaikaiselta naimisissa olevalta ihmiseltä vaatii riski kokea olevansa elossa!

Itse asiassa ihmisiin sattuu aina, kun joku muuttaa pitkään vallinnutta järjestystä, jopa ”viattomiin” ihmisiin, jotka yleensä eivät ole niitä samoja viattomia, jotka kärsivät vanhan järjestyksen vallitessa.

”Entäs lapset?”, tivaavat porvariston vahtikoirat kuullessaan jälleen yhdestä syrjähypyn vaarantamasta avioliitosta, peläten omien hairahdustensa tulevan ilmi seuraavaksi.

No, mitäs lapsista?

Kuvitteletko voivasi suojella seuraavaa sukupolvea siltä traagiselta vastakkainasettelulta, joka syntyy heidän omista mielihaluistaan ja sosiaalisista standardeista, vain runnomalla itsesi tuohon näennäiseen muottiin?

Lapsesi voisivat paremmin kasvaessaan maailmassa, jossa ihmiset olisivat rehellisiä itselleen ja toisilleen sen suhteen mitä haluavat, välittämättä seurauksista.

Kaiken kaikkiaan pettäminen on mahdollista ainoastaan siksi, koska sen asettamat kysymykset jäävät vaille vastausta.

Aivan kuten näpistelijä, mellakoitsija ja itsemurhaaja, pettäjä tekee ainoastaan puolittaisen vallankumouksen: Hän rikkoo autoritäärisen lain ja käytännön julistuksia, mutta ainoastaan sillä tavalla, että ne pysyvät edelleen olemassa olevina sanellen hänen käytöstään – olivatpa hänen tekonsa kuuliaisuuden tai kapinan tekoja.

Hänen olisi parempi paljastaa kuka hän on ja mitä haluaa vailla syyllisyyttä ja katumusta, ja vaatia maailmaa löytämään paikka hänelle ja hänen haluilleen, mitä ikinä ne ovatkaan.

Tällöin hänen kamppailunsa voisi olla alku ihmissuhteiden vallankumoukselle sen sijaan, että ne nyt jäävät eristetyn halun ja vastarinnan yksittäisiksi teoiksi, jotka kyetään murskaamaan jopa ennen kuin ne tulevat tietoisiksi itsestään.

Tarjotkaamme pettäjälle suoja ja puolustus yhteiskuntamme häpäisyltä hänen astuessaan eteenpäin ja ollessaan avoin ja rehellinen tekojensa suhteen. Sillä hänen tekonsa, kuten meidänkin, on tukahduttamattoman intohimon paloa kohti uudenlaista maailmaa.

CrimethInc. on chicagolainen anarkistikollektiivi, jonka päämääränä on vapaampi ja iloisempi maailma.

Teksti on julkaistu alun perin kollektiivin nettisivuilla www.crimethink.com.

Kääntänyt Suvi Auvinen, tekstin pitkä versio Fifissä.

CrimethInc.

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Sellosalin syksy 2018