Kirjoittanut Hanna Nikkanen

Teatteria & testosteronia

Lukuaika: 3 minuuttia

Teatteria & testosteronia

Teatterikorkeakoululainen Eppu Salminen kertaa tarinoitaan koulun kuohunnasta.

Kun Suomi siirtyi 1970-luvulta 1980-luvulle, taiteessa palattiin perusasioihin. Poliittinen laulu teki tilaa punkin konstailemattomalle uholle. Teatteri sai Jouko Turkan.

Turkka halusi, että näyttelijän kokemuksen rajana on fyysinen todellisuus, kuri ja jopa väkivalta. Samalla tavalla 1980-luvun lopussa Teemu Mäki haki kuvataiteessa taiteen rajaa kuuluisalla kissantappovideolla. Molemmat taiteilijat käsittelivät väkivaltaa väkivallan kautta.

Nyt Jouko Turkka on kansakunnan virallinen teatteripaavi, jonka muumiointi on alkanut. Balsamoijana toimii Turkan oppilas ja Jumalan teatterin jäsen Esa Kirkkopelto, joka erotettiin Teatterikorkeasta vuonna 1987. Tätä nykyä Kirkkopelto toimii Teatterikorkeakoulun taiteellisen tutkimuksen professorina. Hän sai juuri työryhmänsä kanssa Kulttuurirahastolta 250 000 euroa kolme vuotta kestävään näyttelijän taidetta ja nykyaikaa käsittelevään tutkimukseen.

Tutkimus keskittyy Turkan oppilaiden kokemuksiin tämän opetusmetodeista. Mitä Turkasta on jäänyt käteen? Onko opittua voinut käyttää ammatissa? Mistä kaikessa oli kysymys?

”Ettei hyvä mene hukkaan”, kuten Kirkkopelto totesi omaa Turkka-tiliään tekevälle Eppu Salmiselle puhelimessa.

Kimmo Jylhämö & Hanna Nikkanen

______________

Jouko Turkan opetusta aikoinaan ihaillut teatterikorkeakoululainen Eppu Salminen kertaa keväällä valmistuneessa opinnäytetyössään tarinoitaan koulun kuohunnasta. Pitkään muhinut teksti ei kerro niinkään Jouko Turkasta, vaan murroskauden Suomesta ja sen teatterimaailmasta, joka tempaisi kourallisen nuoria ihmisiä tekemään vallankumousta ja haistattamaan paskat koko establishmentille.

Voima julkaisee Salmisen työstä katkelman, josta on karsittu pois monia keskeisiä hahmoja ja tarinoita. Kouluvuosiin kuului paljon sellaista hyvää ja hauskaa, jota lyhennetyssä tekstissä ei näy, Salminen pyytää muistuttamaan.

Opinnäytetyön Eppu, teatterikorkeakoulun ykköskurssilainen 21 vuoden takaa, on yhtä aikaa uhkarohkean ja haavoittuvan oloinen nuori – niin kai moni meistä siinä iässä. Sitä Eppua Salminen yrittää katsoa aikuisen silmin nyt, kun oma poika on juuri hakenut samaan kouluun ja Jouko Turkkaa museoidaan tutkimuksen kohteeksi.

Tuota aikakautta käsitteleviä lehtijuttuja jälkikäteen selatessa voi tulla sellainen olo, että Teatterikorkean kuohunta oli vain myrsky vesilasissa. ”1980-luvun opiskelijaliike kesti 15 minuuttia”, mukana ollut Timo Harakka kuittaa Salmiselle, kuitenkin vähän itsetyytyväisen oloisena: jotain aika historiallista tuli tehtyä. Salminen yrittää muistuttaa tapahtumien inhimillisestä hinnasta. On rajoja, joita opettajan tulisi kunnioittaa. On laki, jota rikottiin. Moni sekosi ihan oikeasti.

”Halusin laittaa kirjoihin ja kansiin sen, että tällaista tapahtui ja kukaan ei silloin puuttunut asiaan”, Salminen selittää. ”On myös tavallaan nastaa kertoa näitä tarinoita, että olin paikalla ja näin tämän. Ei ole tarkoitus huutaa autiomaassa, että tämä on väärin.”

Kouluun saapuessaan Salminen oli innoissaan Jouko Turkasta. Tämä oli rikkonut koulun jähmettyneen perinteen: aikaisemmin ”vedettiin röökiä ruskeissa samettitakeissa ja oltiin kommunisteja”, Salminen kuvaa. Turkka toi kouluun fyysisyyden ja tekemisen meiningin. Se sopi Salmiselle, joka nautti juoksulenkeistä ja riehumisesta.

Salminen ihaili Turkkaa myös teatteriohjaajana. Ihailee vieläkin: ”Olen nähnyt siltä aivan fantastisia juttuja. Mutta ei se tee siitä hyvää pedagogia. Eikä oikeuta sen tekoja.”

Opinnäytetyön kliimaksi on turpiinotto Taisto Reimaluodolta kevättalvella 1987. Tarinassa lehtori Turkka, jonka Salminen on suututtanut puhumalla Uuden Suomen toimittajalle, katselee etäämmältä ja hymyilee.

”Reimaluoto olisi halutessaan voinut aiheuttaa paljon pahempaa jälkeä – sen sanominen on reilua Reimaluotoa kohtaan. Pahoinpitelyn määritelmä täyttyi silti reilusti. Huonommalla onnella, jos pari potkua olisi osunut vähän sivuun, olisi voinut käydä pahasti.”

Episodin jälkeen Salminen jätti koulun vuodeksi. Paluu kannatti, sillä edessä oli paljon hyviä kokemuksia. Kickboxing, karate ja juoksulenkit soramonttujen rinteissä olivat kasvattaneet itsetuntoa. Jokainen pärjätköön omillaan, Salminen päätti. Sen testosteronipilven luominen kai oli turkkalaisen teatterikoulutuksen ytimessä.

”Pystyin relaamaan kun tajusin, että voin lyödä takaisin. Eikä kukaan sitten enää yrittänytkään.”

Kun tieto Salmisen opinnäytetyön aiheesta levisi, lehdistö kaivoi valmiit Turkka-asenteensa esiin naftaliinista. Osa toimittajista kantoi huolta entisten opiskelijoiden jaksamisesta. Toiset taas ihmettelivät, miten nämä jaksavat vieläkin valittaa kokemuksistaan. Tietty simputus kuuluu mieheksi kasvamiseen, viesti kuuluu.

mainos

”On meillä muillakin ollut paskamaisia maikkoja ja reksejä, on meitäkin ahdistanut koulussa, ollaan mekin oltu nuoria ja epävarmoja ja pelokkaita”, Helsingin Sanomien viihdebloggaaja Virpi Salmi kommentoi. ”Me ollaan hei päästy siitä YLI, koska se kuuluu normaalina osana ihmisen kasvuun.”

Salminen katsoo asiaa isän näkökulmasta: jos sitä itse parikymppisenä kuvittelikin kestävänsä mitä vain, 18-vuotiaan vanhempana simputukseen tuppaa suhtautumaan vakavammin. Kuinka moni Turkan ymmärtäjistä oikeasti uskoisi oman lapsensa väkivaltaisen ja manipuloivan ohjaajan hoiviin? Mutta kulttuuristarojen machoilulle riittää aina ymmärtäjiä, hän arvelee.

”Jos mä menisin Hakaniemen torille, potkisin kymmentä ekaa vastaantulijaa ja sanoisin, että tämä oli kannanotto maailman pahuutta vastaan, niin varmaan löytyisi joku sanomaan, että tämä oli ainoa oikea teko tässä tilanteessa. Niin sanottiin Turkalle, niin sanottiin Teemu Mäelle.”

Turkka on ollut kulttuurilehdistölle rakas hahmo, paholainen ja messias. Testosteronihuurussa on jotain pyhää. Kulttuuritoimittajat – jotka eivät ryhmänä varsinaisesti mieshormonia uhku – suojelevat väkivaltaista ikoniaan.

”Jostain ihmeen syystä humanistikulttuuritoimittajia vain kiehtoo väkivalta. Ne menee sekaisin, kun joku tekee jotain tosi rajua. Jos joku siinä valittaa, että multa nyt katkes tässä käsi, niin ne vastaa, että sä et vaan ymmärrä. For a bigger cause, hei.”

Lue Eppu Salmisen opinnäytetyöstä otteita täältä!

Hanna Nikkanen