Taustapeilissä toveruus

”Televisiosta välittyy pelon ja opportunismin maailma. Sellainen, jossa kaikki yrittävät hyötyä muista ennen kuin toiset ehtivät hyötyä itsestä”, arvioi ohjaaja-kirjailija Auli Mantila.

”Tänään televisiosta välittyy pelon ja opportunismin maailma. Sellainen, jossa kaikki yrittävät hyötyä muista ennen kuin toiset ehtivät hyötyä itsestä”, arvioi ohjaaja-kirjailija Auli Mantila.

”Katson televisiosta lähinnä uutisia, kotimaista draamaa ja reality-sarjoja. Tosi-tv:ssä minusta kiinnostavaa ei ole ollenkaan se kuka voittaa, vaan se, kuinka ihmiset juuri häviön hetkellä ovat jotenkin niin inhimillisiä ja rehellisiä. Sillä hetkellä kun Pelkokertoimen kilpailijalta luiskahtaa ote vaijerista ja sen naamassa lukee isolla tieto siitä, että siinä se nyt meni se 50000 dollaria, silloin kokee olevansa samaa lajia näiden ihmisten kanssa.”

Lokakuussa televisiossa tulee ensi-iltaan Mantilan ohjaama kolmeosainen draamasarja Hopeanuolet. Road movie -henkisessä tarinassa kaksi sattumalta kohtaavaa naista yrittää palauttaa lipsuvan otteensa elämästään.

Vuonna 2003 Mantila pyysi Kaarina Hazardia ja Leea Klemolaa kirjoittamaan komediallisen, mutta vähän järkeäkin sisältävän tarinan naisista, joilla ei ole yhtään rahaa.

“Ideana oli kertoa nimenomaan sellaisista vanhemmista naisista, joista yleensä jostain syystä ei tehdä juurikaan juttuja.”

Siinä missä Amerikan Thelma ja Louise päätyivät sananmukaisesti hyppäämään miesten hallitseman maailman ulkopuolelle, Hopeanuolten naissankareiden vapaus räntäsateisessa Suomessa on sitä, että elämää hallitsevien perusvaikeuksien voittamisen myötä itsekeskeinen kilpailu voi vihdoin hetkeksi helpottaa.

Ehkä ystävyys on sittenkin mahdollista.

Mantilalle tyypilliseen tapaan Hopeanuolissa tarinan aikaa ja paikkaa pyritään häivyttämään.

“Minusta on aina hauska kuvata muualla kuin Helsingissä ja muutenkin vähemmän tunnistettavissa paikoissa. On hauskaa, jos katsoja ajautuu pohtimaan, että mitä tuttua ympäristön sijaan on itse tarinassa.”

“Toisaalta ajankuvaa voi hämärtää sekin, että yleensä kuvaan suhteellisen persaukisia ihmisiä, sellaisia kuin mitä itsekin olen. Tämän porukan kamat vaatteista autoihin ovat aina vähintään kymmenen vuotta vanhoja eikä niistä voi lukea niin tarkkaan missä trendissä liikutaan.”

Ohjaajana Mantilalle ei ole suurta eroa sen suhteen onko kyseessä elokuva vai televisiolle tarkoitettu työ. Työskentelytapa on aina sama:

“Kaikki kirjoitetaan ja harjoitellaan etukäteen ja sitten kuvauspaikalla lähinnä pohditaan sitä mihin se kamera pitää laittaa.”

Tuottamisen näkökulmasta Mantilan mukaan teatterielokuva kuitenkin eroaa televisiosarjasta siinä, että elokuvan kohdalla taloudellinen riski on suurempi, mikä tuo mukanaan enemmän pelkoja, rajoitteita ja kilpailua.

“Kun sitten itse teen elokuvia lähinnä siitä kuinka päästä vapaaksi kaikesta roinasta ja rahasta ja muista vaatimuksista, olen yrittänyt myös toteuttaa ne niin, että tekemisen vapaus olisi mahdollisimman suuri.”

“Omissa jutuissani product placementkin on lähinnä sitä, että kun johonkin kuvaan jää joku tuotemerkki, pitää soittaa filrmaan ja kysyä lupaa saako sen näyttää, ettei siitä myöhemmin tule riitoja.”

Mantilan mielestä välillä kylmäksi käyvässä maailmassa erilainen vastaanpyristely vaikka vähän räpiköiväkin on urhoollista:

”Ai että miten omaa elämäämme ahdistavasta keskinäisestä kilpailukierteestä voisi päästä eroon? No, meidän pitäisi lakata vertailemasta itseään koko ajan toisiin. Varmasti auttaisi, jos vain kukin yrittäisi elää sen mukaan mitä rehellisesti ajattelee ja tuntee. Siitä se lähtee.”

Hopeanuolet I–III. Käsikirjoitus Kaarina Hazard & Leea Klemola. Ohjaus Auli Mantila. YLE TV1:n Kotikatsomossa 15.10., 22.10. & 29.10. kello 21.

Tuomas Rantanen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *