Tartu runoon: Mielikuvia naiiviudesta

Sarjassa runoilija ja luovan kirjoittamisen opettaja Tommi Parkko avaa runoutta. Tällä kertaa helposti avautuvassa runossa vietetään perhelomaa etelän hiekkarannalla.

ALBUFEIRA, ALGARVE

Gil Scott-Heronin

näköinen aurinkolasikauppias

kulkee rennoin askelin

meren rantaa.

Skorpionit hautautuvat hiekkaan.

Sukellan Atlanttiin:

silmissäni välähtää

Spielbergin Tappajahai.

Nousen pinnalle

henkeä haukkoen.

Tyttäreni kysyy:

”Mistä voit olla varma

ettei tällä rannalla

ole haita?”

”Ei ole mitään merkkejä

ikinä näkynyt”, vastaan

kuivatellessani itseäni.

Ohitsemme kulkee kanta-asukas

jonka toinen käsi on tynkä.

Runoutta on helppo pitää vaikeaselkoisena ja lähes käsittämättömänä kirjallisuudenlajina, jopa mystisenä. Tapani Kinnusen teosta Haitin runot (Savukeidas 2013) voi esitellä yhtenä esimerkkinä sellaisesta runoudesta, joka avautuu helposti, jopa niin, että runojen selkeys ja näennäinen yksinkertaisuus luo mielikuvan naiiviudesta.

Uudempi runous tuntuu korostavan runojen kompleksisuutta ja tulkinnallisuutta, mutta Kinnusen runoudessa tulkintojen moninaisuus ei ole oleellista. Kinnusen tuotannon ja julkisten esiintymisten tulkinta onkin sitten ehkä monisyisempää kuin yksittäisen runon tulkinta.

Omaelämäkerrallisuudella on merkityksensä Kinnusen tavassa tehdä runoa: runojen sanasto tulee arkipäiväisestä puheesta ja tilanteet voivat siirtyä sellaisenaan runoon. Hän ei etäännytä runoa itsestään, ainakaan samalla tavalla kuin monet muut runoilijat.

Runon alkupuoli luo maailman: perheloma etelän hiekkarannalla. Elokuvan nimi ja keskustelu haista luo mielikuvan vaarasta, jota runon puhuja pyrkii torjumaan, mutta hän joutuu yksikätinen mies saa hänet koomiseen valoon. Runossa on selvä kolmijakoinen rakenne, jossa ei ole mitään ylimääräistä. Kaikella mainitulla on jokin tarkoitus. Runon maailmaan on helppo pujahtaa.

Ominaista Kinnusen runoudelle on erisnimien, proprien, runsas käyttö. Runossa mainitaan runoilija-muusikko Gil Scott-Heron ja elokuvaohjaaja Steven Spielberg, molemmat angloamerikkalaisia populaarikulttuurin hahmoja.

Ensiksi mainittu on vähemmän tunnettu, mutta Kinnusen hahmot koostuvat tavallisesti tunnetuista kulttuurihenkilöistä, joiden nimistä on tullut jonkinlaisia brändejä.

Nämä hahmot ja heidän elämänsä sekä teoksensa voi nähdä yleisesti tunnettuina, joten runoissa ei tarvitse käyttää kalliita sanoja heidän esittelemiseensä. Myös vähemmän tunnetut henkilöt voivat tulla runoihin.

Kinnunen keskittyy tarinoiden kertomiseen. Usein niissä seikkailee jonkinlainen antisankari koomisen ja vakavan epämääräisellä rajapinnalla. Sankarin maskuliininen uho pehmenee harkituksi kirjalliseksi tyylittelyksi.

Tommi Parkko

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu