Tanz mit Wenders

Arvostelussa Wim Wendersin elokuva Pina.

Wim Wendersin omintakeinen dokumentti saksalaisesta koreografista Pina Bauschista (1940–2009) on syksyn tärkeimpiä elokuvia ja taidekokemuksena pysäyttävä.

Tanssiesitysten fragmenttien ja kollegoiden kertomusten kautta avautuu kurkistusluukku Bauschin ja hänen tanssiryhmänsä työtapaan. Äärivisuaalinen elokuva myös havainnollistaa laajemmin tanssin ilmaisukieltä. Elokuvan avaruus ja rytmi ovat häkellyttäviä.

Pina saattaa olla ensimmäinen elokuva, jossa 3D-tekniikalla on taiteellista annettavaa. Taiteessa kyse ei ole vain todellisuuden mahdollisimman tarkasta toistamisesta vaan nimenomaan tulkinnasta ja merkityksistä. Pinan kuvalliset ratkaisut onnistuvat luomaan uutta tulkintaa tilan kokemisesta.

Silti ohjaajan pyrkimys hakea kaikissa kuvissa esteettistä täydellisyyttä tuo Pinaan myös kliinisyyden ja jopa hifistelyn makua. Ihminen ja todellinen liike eivät ole niin virheettömiä kuin millaisena Wenders ne onnistuu kuvaamaan.

Wim Wenders: Pina 3D. Elokuvateattereissa nyt. Viisi tähteä.

Tuomas Rantanen

Kommentoi Facebookissa
Helsinki liikkuu