splash_image.jpg

Taivas löytyy Siperiasta

Maailman suurimmassa ekoyhteisössä valmistaudutaan maailmanloppuun hymyssä suin.

Eletään 1980-luvun loppupuolta. Siperialainen liikennepoliisi Sergei Torop partioi kotikaupunkinsa Minusinskin kaduilla. Pian perestroikan epävarmuus yltää Neuvostoliiton takahikiöille asti ja Torop menettää virkansa.

Toimettomaksi mies ei kuitenkaan jää: vain muutamaa vuotta myöhemmin hädin tuskin kolmekymppinen Sergei kiertää jo maailmaa uuden uransa nousujohteessa.

Miliisin univormu on vaihtunut verenpunaiseen viittaan.

Entisellä liikennepoliisilla on painavaa asiaa: viimeiset ajat ovat käsillä. Maapallon kantokyky on äärirajoilla eikä katastrofien, sotien ja kriisien kiertokulku lupaa hyvää. Itsekkyydestä, ahneudesta ja luonnon kaltoin kohtelusta vääjäämättä seuraava tuho voidaan kuitenkin välttää, mikäli ihmiset omaksuvat täysin uudenlaisen elämäntavan.

Vuonna 1990 saamansa näyn myötä Torop on tajunnut todellisen identiteettinsä sekä paikkansa maailmassa. Hän on tullut kutsumaan niitä, jotka ovat valmiita kehittämään itseään. Torop puhuu, ihmiset kuuntelevat.

Muuttuneen henkilöllisyyden merkkinä vaihtuivat paitsi miehen vaatteet, myös nimi. Nyttemmin Torop tunnetaan Vissarionina. ”Universumin kielellä” nimi tarkoittaa elämän antajaa. Liikkeensä hän on nimennyt Viimeisen testamentin kirkoksi.

Oppi on kirjava sekoitus perinteisiä itämaisia ja länsimaisia ideoita sekä New Age -ajattelua. Harmonian, karman, reinkarnaation, energiakenttien, humanoidien, taivaan ja helvetin kaltaiset käsitteet saavat kaikki paikkansa tässä ”universaaliksi” tituleeratussa uskonnossa.

Enää Vissarion ei yritä vakuuttaa ketään. Viime vuosina hän on pysytellyt visusti Siperian syvänvihreisiin metsiin perustamallaan Luvatulla maalla. Miljoonista skeptikoista viis, hänellä on jo tarpeeksi seuraajia, joiden avulla toteuttaa visiotaan tulevaisuuden yhteiskunnasta. Jopa niin paljon, että yhdessä yli 4 000 taigalle muuttanutta voivat sanoa muodostavansa maailman suurimman uskonnollis-ekologisen yhteisön.

Heistä useimmille Vissarionin messiaanisuus on vuorenvarma asia.

”Ei kukaan tavallinen ihminen pysty sellaiseen, mihin hän”, toteaa yhteisössä useita vuosia asunut Dmitri. ”Kuka muu muka elää niin kuin opettaa?”

Seuraajien joukossa on muutamia, joille Vissarionin henkilöllisyys on sivuseikka. He kuuntelevat häntä, koska miehellä on vastaukset heidän kysymyksiinsä.

”Sitä paitsi”, huomauttaa krasnojarskilainen Aleksei, ”on tärkeämpää tehdä se, mitä Vissarion sanoo kuin pohtia, kuka hän todella on.”

Vissarionistit asuvat noin 30 kylässä Krasnojarskin aluepiirin eteläosassa virtaavien Kizir- ja Kazir-jokien tuntumassa. Useimmissa kylissä asuu myös paikallisia.

Vissarionistien omassa ajanlaskussa vuosia lasketaan Vissarionin syntymästä 14.1.1961. Vuoden päätapahtuma on Opettajan ensimmäisen julkisen saarnan muistoksi vietettävä hyvien hedelmien juhla.

Omavaraisissa pienyhteisöissä asumista pidetään ihanteellisena elämänmuotona. Maalla on parhaat edellytykset luoda harmoninen suhde Jumalaan, elävään ja tuntevaan Maa-äitiin sekä toisiin ihmisiin.

Kaupungeissa ei vissarionistien mukaan ole juuri mitään hyvää. Raha ja kiire myrkyttävät kaiken, ja oikein eläminen Luvatun maan ulkopuolella eli ”maailmassa” on mahdotonta.

”Ihminen ei voi elää samaan aikaan maailman ja Jumalan tahdon mukaan. Kaupungeissa ristiriitoja on mahdoton välttää, sillä systeemi sotii aina totuutta vastaan”, tuumii moldovalaissyntyinen Teresa.

Usein muutto yhteisöön on päätös, jota vissarionistit miettivät vuosia. Bulgarialaisen Aleksanderin mukaan se on päätöksistä kuitenkin helpoin.

”Todellinen työ alkaa vasta muuton jälkeen.” Työllä hän viittaa jokaisen uskovan keskeisimpään elämäntehtävään: jatkuvaan taisteluun egoismia vastaan.

Harmonian tavoittelu ja itsetarkkailu ulottuvat elämän jokaiselle osa-alueelle: käyttäytymiseen, ruokailuun, pukeutumiseen ja ihmisten välisiin suhteisiin. Uskovat keskustelevat alinomaa siitä, miten tehdä asiat oikein.

”Kaupungeissa löytyy aina tekosyitä, mutta täällä jokainen askel on harkittava tarkoin. On seurattava kaikkea, mitä Opettaja sanoo.”

Tärkeimpien asioiden, kuten ruoan suhteen yhteisö on jo omavarainen. Kuitenkin esimerkiksi kankaat ja työkalut joudutaan hankkimaan ”maailmasta”. Samasta syystä myöskään rahasta ei ole vielä päästy eroon.

Laajoina kenttinä puutalojen ympärille levittäytyvät puutarhat ovat vissarionistien päivittäinen puheenaihe. Monet suhtautuvat kasvimaihinsa suurella rakkaudella. Yhteisön pääkaupungissa, vaikeakulkuisella Suhaya-vuorella sijaitsevassa Aurinkokaupungissa siemenviljakin on omaa.

Koska vissarionistit ovat kasvissyöjiä, eläimet ovat harvinaisia. Sen jälkeen kun kirkon vaativia vegaanisia ruokanormeja lievennettiin, muutamat uskovat ovat hankkineet vuohia ja kanoja maidon ja kananmunien tuottamiseen.

Omavaraisuus on osittain välttämätöntä myös käytännön syistä. Useat kylät sijaitsevat kirjaimellisesti keskellä metsää. Esimerkiksi yhteisön toiseksi tärkeimmän kylän, Petropavlovkan, julkiset palvelut rajoittuvat postilaatikkoon, bussipysäkkiin sekä kahteen kioskin kokoiseen elintarvikekauppaan. Toinen kauppa on uskoville, toinen paikallisille. Ajomatka lähimpään pikkukaupunkiin, Kuraginoon, kestää kaksi tuntia. Tien kunto on epämääräinen.

Dreijalla riippumattomuuden ihanne saa taidokkaita muotoja; oman maan savesta syntyy astioita, joita tseremshankalainen savenvalaja Oleg valmistaa yhteisön jäsenille.

Hän on yksi yhteisön monista mestareista: miehistä, jotka Vissarionin ohjeita noudattaen ovat opetelleet jonkin kädentaidon. Yhteisössä on rakentajia, kuvanveistäjiä, seppiä, korinpunojia ja taidemaalareita. Naiset ompelevat, tekevät kynttilöitä, koruja ja saippuaa. Sekä miehistä että naisista löytyy lisäksi lahjakkaita muusikoita, tanssijoita, akrobaatteja ja runoilijoita.

Vaikka kukin jakaa omastaan, vaihdantataloudesta ei ole kyse. Vastapalveluksia ei sovi odottaa, sillä ihmisten tulisi oppia antamaan pyyteettä.

Helppoa elämää rakastavalle Luvattu maa on kaikkea muuta kuin paratiisin esikartano.

Aineelliset puitteet ovat vaatimattomat. Kellari, kaivo, kaasuliesi ja kamiina löytyvät lähes jokaisesta talosta. Taloissa on yleensä myös sähköt, mutta jääkaapit, pakastimet, juokseva vesi, sisävessat, televisio ja radio ovat äärimmäisen harvinaisia. Talvisin, kun ulkona paukkuu jopa 50 asteen pakkanen, talot lämmitetään puilla. Kesät ovat kuumia, metsät vilisevät punkkeja ja ilma on sakea hyttysistä.

Toisaalta talojen kylkiä koristavat modernit aurinkopaneelit kielivät nykyajasta kylänraiteilla, jotka muutoin tuovat mieleen lähinnä historiankirjat. Monilla on kännykät, joillakin jopa tietokone ja internet-yhteys.

Uskoville yhteisö on enemmän kuin ekologinen kokeilu. Luvattu maa ymmärretään arkiksi, jonka tarkoituksena on toimia ihmiskunnan kulttuurisena ja geneettisenä turvasäiliönä aikoina, joina planeetan tulevaisuus ratkeaa.

Laattatektonisesti vakaa ja energioiltaan puhdas taigavyöhyke sopii vissarionistien mielestä arkin rakentamiseen mitä mainioimmin.

Maailmanloppu ei merkitse kaiken tuhoutumista, vaan ennen kaikkea vallan ja voiman ylivallan korvautumista hengen ja rakkauden aikakaudella. Siirtymä ei tapahdu ilman synnytystuskia.

Uusi aamu koittaa ensimmäiseksi Vissarionin seuraajille.

Kun kaikki sielut ovat puhdistuneet ja ihmisistä on tullut kykenemättömiä pahuuteen, Aurinkokaupunki muuttuu Ilmestyskirjassa kuvatuksi Uudeksi Jerusalemiksi, taivaaksi maan päällä. Tulevaisuudessa materian ja hengen lakien tunteminen mahdollistaa myös kuolemattomuuden.

Pelkkä arkissa asuminen ei kuitenkaan takaa kenellekään pelastusta. Sen asukkaat ovat kuolevaisia siinä missä kaikki muutkin. Vissarion ei ole messias, joka automaattisesti pelastaa uskovat. Arkin tarkoituksena on luoda mahdollisimman suotuisat olosuhteet, joihin sielut voivat jälleensyntyä.

Pitkällä tähtäimellä vissarionistien tavoitteena on universumin valloitus.

Uskovien mukaan avaruudessa on lukuisia huippuälykkäitä sivilisaatioita, jotka tuntevat materian lait paljon tarkemmin kuin ihmiset. Humanoideilla ei kuitenkaan ole sielua, eivätkä ne sen takia tiedä rakkaudesta mitään.

Tulevaisuuden ihmiskunnan tehtävänä on viedä sanoma rakkaudesta ulkoavaruuteen.

Tämä tulee mahdolliseksi ihmisten tietoisuuden ja aivokapasiteetin kehittyessä. Evoluution suunnasta päätämme tästä lähtien itse.

Aurinkokaupungissa järjestettävä sunnuntailiturgia on viikon kohokohta. Muissa kylissä asuvat uskovat pyrkivät osallistumaan siihen vähintään kerran vuodessa.

Punaisen kaapunsa valkoiseen vaihtanut Vissarion tuo erehdyttävästi mieleen pyhäkoulun Jeesus-tarrat. Hän seisoo Saniaislaakson rinteelle pystytetyn puisen valtaistuimensa luona ja odottaa, että uskovat asettuvat. Jokaisesta tuntuu, että Opettaja katsoo juuri häneen.

Tapaaminen alkaa hiljaisuudella. Meditaatiohetken jälkeen on kysymysten vuoro. Vissarionin pyynnöstä ne ovat hyvin konkreettisia ja liittyvät yleensä ihmissuhteisiin. Yleisten tarinoiden aika on ohi. On aika porautua lähimmäisenrakkauden nyansseihin.

Lopulta usko mitataan teoissa.

Vaikka egoismin nujertaminen on vaikeaa, vissarionistit nauravat paljon ja sanovat olevansa onnellisempia kuin koskaan.

Joka päivä kaukaisella vuorellaan uskovat muodostavat suuren piirin, liittävät kätensä yhteen ja nostavat ne ilmaan. Luomansa positiivisen energian he uskovat säteilevän auringon tavoin kaikkialle maailmaan.

”Kun ihmiset näkevät valon, he tulevat sen luokse”, toivoo Olga.

Osa haastateltujen nimistä on muutettu.

Kirjoittaja vietti kesän 2011 Siperiassa & valmistelee parhaillaan antropologista gradua Viimeisen testamentin kirkosta.

_______________

Kohu-uutisia taigalta

Varsinkin alkuvuosina liike leimattiin usein vaaralliseksi kultiksi. Siihen liitettiin kauhukuvia aivo- ja rahanpesusta, henkilönpalvonnasta ja äärimmäisen tiukalla ruokavaliolla näännyttämisestä. Kuvat riutuneista yhteisön jäsenistä ja spekulaatiot mahdollisesta joukkosurmasta levisivät medioissa.

Kohujen seurauksena liike on joustanut normeistaan. Veganismi on liudentunut lakto-ovo-vegetarismiksi, rokotukset eivät enää ole tabu ja lapset suorittavat tenttinsä valtion kouluissa. Toisaalta myös uusia opetuksia on saatu. Oppi kolmioliitosta, joka sallii tietyin edellytyksin miehille kaksi vaimoa, sai monet jättämään yhteisön.

Liikkeen tarkoitusperiä epäileviä kutsutaan tarkastamaan asiat itse. Siperialaiseen satumaahan on vapaa pääsy.

_______________

Ateismista perestroikaan, perestroikasta uskoon

Viimeisen testamentin kirkolla arvellaan maailmanlaajuisesti olevan kymmeniätuhansia kannattajia, joista 4 000–5 000 asuu Siperian-yhteisössä. Siperiassa asuvat seuraajat edustavat noin 40:tä kansallisuutta. Suurin osa heistä tulee entisistä neuvostomaista.

Se ei ole ihme. Vissarionin matkat ovat pääasiassa suuntautuneet entisen itäblokin maihin. Niiden asukkaat jakavat myös yhteisen historian sosialismin ja ateismin lapsina. Systeemin rapautuminen 1990-luvun taitteessa laukaisi alueella ennennäkemättömän hengellisen etsinnän aallon. Ennen Vissarionin kohtaamista moni uskova oli jo ehtinyt tutustua useisiin uskontoihin ja filosofioihin.

Käsillä tekemisen ihanne, ekologiset arvot ja yhteisöllisyys ovat houkutelleet Siperiaan erityisen paljon entisen älymystön jäseniä ja idealisteja. Kollektiivinen elämäntapa ja johtajakeskeisyys tuovat mieleen sosialismin.
Sahalinilaisen, juuri yhteisöön muuttaneen Andrein mukaan ajatus ei ole tuulesta temmattu.

”Yhteisössä toteutuvat kaikki kommunismin parhaat ideat”, mies toteaa ja antaa kultahampaidensa välkkyä onnellisen hymyn takaa.

Minna Kulmala

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu