Taivaan Esa

Maata kiertävällä radalla lentää Envisat, ympäristösatelliitti, jonka rakentamisessa suomalaisillakin oli sormensa pelissä.

Keväisenä iltana espoolainen Esa Panula-Ontto katselee taivaalle pitkään ja tarkasti. Hän yrittää nähdä auringon viimeisten säteiden välähdyksen, kun ne taittuvat satelliitin aurinkopaneeleihin kahdeksansadan kilometrin päässä maasta. Siellä, maata kiertävällä radalla, lentää Envisat, ympäristösatelliitti, jonka rakentamisessa suomalaisillakin oli sormensa pelissä.

“Minulle on merkityksellistä, että olen saanut olla mukana työssä, jolla on merkitystä ihmisille, yhteiskunnalle ja maailmalle. Jos jollain niin Envisatilla on merkitystä”, Panula-Ontto sanoo työpaikallaan Helsingin Länsi-Pasilassa, Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskuksessa Tekesissä, jossa hän toimii nyt rahoitusjohtajana.

Envisat kuvaa maapalloa ja välittää tietoa muun muassa ilmakehän kaasuista, öljyonnettomuuksista ja muista poikkeamista ympäristön tilassa. Seuraavan kerran Envisatin aikaansaannoksia puidaan symposiumissa Sveitsin Montreux’ssa huhtikuun lopussa. Samalla Suomi vahvistaa halunsa olla mukana myös seuraavissa satelliittihankkeissa.

Panula-Ontto innostui avaruusteknologiasta Teknillisessä korkeakoulussa, koska halusi tehdä jotain “vähän muuta” kuin opiskelijakaverinsa. “Itse asiassa opiskelin samoja asioita kuin kollegatkin, kaikessa oli vain pieni avaruussävytys päällä”, hän sanoo.

Euroopan avaruusjärjestö esa aloitti ympäristösatelliitti Envisatin suunnittelun 1980–90-lukujen vaihteessa. Suomi pääsi esa:n täysjäseneksi vuonna 1995, ja Panula-Ontto tuli Tekesiin Ilmailulaitoksesta vuonna 1996 vastuualueenaan kaukokartoitus. Suomen osallistuminen Euroopan avaruusjärjestön Envisat-ohjelmaan oli suurin kaukokartoitusalan hanke.

Avaruustutkimusta suomalaiset toki tekivät 1900-luvulla jo ennen voimien yhdistämistä muiden Pohjoismaiden, Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton kanssa.

Avaruudessa kiitää tälläkin hetkellä tuhansia satelliitteja. Niistä useiden tehtävä on kaupallinen, ja monet toimivat vakoilusatelliitteina. Monilla on useitakin tehtäviä. Kirjoon kuuluu myös meteorologisia satelliitteja ja tietoliikennesatelliitteja.

Envisat on ympäristöntutkimussatelliitti. Se on kooltaan noin linja-auton kokoinen ja painaa kahdeksan tonnia. Sen aurinkopaneelisto on puolitoistakertainen rungon kokoon nähden. Satelliitissa on kymmenen eri havaintolaitetta, joista Gomos on suomalaisille läheisin. Suomalaistutkijoiden ja -yritysten mittava työpanos laukaistiin avaruuteen tässä otsonia ja muita kaasuja sekä kemiallisia reaktioita tutkivassa havaintolaitteessa.

“Envisat on erittäin tärkeä osa eurooppalaista avaruustutkimusta, ja mielestäni sen antamilla tuloksilla on ollut suuri vaikutus myös nykyiseen eurooppalaiseen ympäristöpolitiikkaan”, Panula-Ontto sanoo. Mitään vastaavanlaista esa ei tulevaisuudessa kuitenkaan enää tee, koska hyvin monien toimintojen kytkeminen samaan satelliittiin oli myös erittäin riskialtis hanke. Envisat onnistui, mikä ei todellakaan ole itsestään selvää.

“Historiallisesti merkittävät eurooppalaiset avaruustutkimusmaat kantavat Envisatin kustannuksista isoimman osan. Näitä maita ovat Saksa, Ranska, Britannia ja Italia. Koko satelliitti on kuitenkin yhteistyön tulosta, joten mikään sen instrumenteista ei ole vain yhden maan tutkimuksen ja tuotekehityksen ansiota. Gomoskaan ei ole yksinomaan suomalainen.”

Panula-Onton mukaan Envisat on eurooppalaisen yhteistyön kruununjalokivi.

“EU:ssa tehdään paljon tieteellistä yhteistyötä, mutta tavallisille ihmisille hankkeet eivät aina konkretisoidu taikka niiden tuloksia ei nähdä, vaikka useat teknologiset sovellutukset ovat juuri tämän yhteistyön tulosta. Envisatin tulokset tulevat kaikille esille.”

Hänen mielestään Eurooppa tarvitsisi enemmän juuri tällaisia hankkeita. Se vahvistaisi eurooppalaista identiteettiäkin.

Satelliitin laukaisemiseen sisältyy erittäin suuria riskejä. Kaikki siihen asti tehty työ saattaa tuhoutua silmänräpäyksessä. Parhaimmillaan epäonnistuminen tarkoittaa osittaista epäonnistumista, jolloin satelliitti työskentelee avaruudessa rampana, mutta joiltain osin toimintakykyisenä.

Envisatin suunnittelu ja toteutus olivat ennen laukaisua maksaneet jo noin kaksi miljardia euroa. Esa Panula-Ontto seurasi laukaisua Ranskan Guyanassa muutaman kilometrin päässä laukaisupaikasta yhdessä noin kymmenen muun suomalaisen kanssa. Samassa paikassa jännittivät keskieurooppalaiset kollegat.

“Minua jännitti tietysti ihan hirveästi. Satelliitin rakentamisessa oli tehty valtavasti töitä. Eurooppalainen kantoraketti Arianne 5 oli tuohon aikaan vielä osittain kehitysvaiheessa, ja sen toimivuus oli suuri kysymysmerkki. Se jouduttiin jostain syystä vetämään edellisenä yönä vielä alustalta pois, ja siihen tehtiin korjauksia. Tämä lisäsi Envisatiin liittyvää epävarmuutta entisestään”, Panula-Ontto kuvaa viiden vuoden takaisin tunnelmia.

Raketti laukaistiin avaruuteen 28. helmikuuta 2002. Kaikki sujui täydellisesti. “Ihmiset olivat ihan sanattomia ja hämmentyneitä. Minusta tuntui epätodelliselta. Vasta seuraavana päivänä osasimme riemuita.”

“Raketin laukaiseminen on kuin tikkaa heittäisi. Envisat oli napakymppi.”

Envisat kiitää avaruudessa edelleen, vaikka sille laskettu viiden vuoden ikä ylittyi viime kuussa. Miksi?

“Satelliitissa on polttoainetta, jota se tarvitsee säännöllisiin ratakorjauksiin. Koska alku meni nappiin, suuria ratakorjauksia ei silloin tarvinnut tehdä ollenkaan. Kaikki ylimääräiset kilometrit, joita Envisat avaruudessa nyt kiitää keräten maapallostamme tietoja, ovat suuri säästö.”

Lisävuosia voi arvion mukaan tulla kaksikin.

Miksi raketit pitää mennä ampumaan Ranskan Guyanaan?

“Se johtuu maantieteestä. Etelä-Amerikan rannikko kaartuu siellä mukavasti etelään. Kun raketit lähetetään itään päin, ne menevät Atlantille, jolloin ihmisasutus ei ole vaarassa, vaikka raketti putoaisi. Yhdysvallat ampuu rakettinsa aina omalta maaperältään, Venäjäkin osin. Varmoja venäläisiä Sojuz-2-raketteja tosin aletaan pian laukaista Ranskan Guyanasta.”

Envisatin liikkeen voi nähdä taivaalla parhaiten näin keväisin ja syksyisin. Sen kiertorata on 800 kilometrin korkeudessa, ja se kulkee pohjois- ja etelänapojen kautta. Se kiertää maapallon 14 kertaa vuorokaudessa, ja sen kuvaukset kattavat yhden vuorokauden aikana koko maapallon. Täsmälleen samassa paikassa ja samassa kulmassa maapalloon nähden Envisat on kerran kuukaudessa.

Esa Panula-Ontto naurahtaa iloisesti ja samalla ripauksen haikeasti, kun kysyn, miten hän itse seuraa satelliittiaan. “Kun olen sitä katseella seurannut, olen miettinyt, millainen ponnistus se oikein oli – ja tuolla se nyt tarkkailee meidän ympäristöämme. Olen myös ajatellut, että tässä on todella hyvä esimerkki ihmisten yhteistyön tuloksista.”

Hän antaa vinkin: kun aurinko on juuri painunut mailleen ja sen säteet osuvat satelliitin aurinkopaneeleihin, Envisatin voi hyvin nähdä matkalla pohjoisesta etelään.

Envisatin havainnointilaitteet keräävät telluksestamme ja sen ilmakehästä koko ajan suuren määrän tietoja. Satelliitin ottamat valokuvat ovat vain parin tunnin viipeellä tutkijoiden analysoitavissa. Valokuvia löytyy internetistä tätä nykyä yli tuhat.

Envisatista on apua sekä nopeiden että hitaiden muutosten hahmottamisessa. Tapaninpäivänä 2004 tapahtunut tsunami Kaakkois-Aasiassa sekä öljytankkeri Prestigen uppoaminen Espanjan luoteisrannikolla vuonna 2002 olivat valtavia katastrofeja, joiden hahmottamisessa satelliittitiedot olivat ensiarvoisen tärkeitä.

Envisatin avulla tutkijat saattoivat nopeasti päätellä, mitä Kaakkois-Aasiassa oli ylipäätään tapahtunut. Öljyonnettomuudessa satelliittikuvat välittivät tiedon, mihin suuntaan öljylautat olivat etenemässä ja kertoivat, uhkasivatko ne Espanjan ja Ranskan rannikoita.

Satelliittikuvat eivät voineet estää satojen tuhansien ihmisten kuolemaa ja ympäristökatastrofia, mutta tapaus Prestigessä öljytuhoa pystyttiin vähentämään.

Kolmantena esimerkkinä Panula-Ontto ottaa esiin Itämeren. “Uhkakuvien määrä tuntuu Itämerellä lisääntyvän. Meidän pitää pystyä nopeaan reagointiin tarvittaessa.”

Hänen mukaansa reagointiin tarvitaan kaikkien rannikkomaiden yhteisiä, toimivia tieto- ja johtamisjärjestelmiä. Yhteistyöhalukkuutta jo on. Öljytankkerit ovat suurin Itämer-ta uhkaava riskitekijä. Lisäksi meri toimii Pietarin pohjukan viemärinä puhdistamattomille jätevesille.

Suomen kannalta tärkeimpiä “arkisia” seurattavia kohteita ovat levätilanne, meriin kohdistuvat kemikaalipäästöt, lumi- ja jäätilanne sekä metsien arviointi.

Envisat on tuottanut paljon sellaista tietoa, jota ei aikaisemmin ole saatu. Ennen eurooppalaiset maat olivat muiden tietolähteiden eli suurvaltojen varassa. Tietolähteiden todenperäisyyttä ne eivät voineet todentaa. Nyt EU voi tehdä täysin itsenäisiä päätöksiä omiin lähteisiin vedoten.

“Eurooppa tarvitsee omia tietolähteitä ja tietoliikenneresursseja. Sen pitää pystyä toimimaan globaalisti riippumattomasti, ja sen pitää kyetä reagoimaan itse nopeasti”, Panula-Ontto toteaa. Hän pitää myös hyvin todennäköisenä, että EU kehittää tulevaisuudessa vielä yhteisen turvallisuussatelliittijärjestelmän.

Hänen mukaansa ympäristökysymyksissä EU:n aktivoitunut linja on selvä merkki siitä, että politiikan takana on paljon tarkkoja tutkimustietoja. “Myös suomalaisille on tärkeää, että Eurooppa on uskottava toimija maailmassa ja tekee oikeaan tietoon perustuvaa politiikkaa.”

Suomen valtion kokonaisinvestointi avaruustutkimukseen on noin 40–50 miljoonaa euroa vuodessa. Tämä summa sisältää esa:n ohjelmiin osallistumisen lisäksi meteorologisista satelliiteista koituvat kustannukset ja korkeakouluissa tehtävän tutkimuksen. esa:an rahaa kuluu Suomesta 17–18 miljoonaa vuosittain.

“Kehitysmailla on harvoin resursseja käyttää Envisatin keräämiä tietoja suoraan. Ne voivat kuitenkin hyödyntää tietoja kehitysyhteistyöohjelmien kautta. Esimerkiksi kehityskohteen kokonaisuus voidaan ottaa huomioon satelliittien avulla, ja tiedot auttavat suunnittelussa ja koulutuksessa.”

Envisat on kiitänyt kuluneet viisi vuotta hyvin, vaikka sillä on ollut välillä pieniä toimintahäiriöitä.

Kun sen toimintaa ei voida enää ylläpitää eli sillä on polttoainetta enää vain oman tuhoamisensa verran, se pudotetaan ilmakehään meren yläpuolella. Siellä se palaa käytännöllisesti katsoen kokonaan niin, ettei mereen asti riitä enää osia.

Pirkko Kotila

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu