splash_image.jpg

Taistelu tuloeroista

Onko tuloerojen kaventaminen eettinen valinta vai lääketieteellinen välttämättömyys?

Kahden brittiläisen epidemiologin Richard Wilkinsonin ja Kate Pickettin kirja Tasa-arvo ja hyvinvointi: Miksi tasa-arvo on hyväksi kaikille (HS Kirjat, 2011) pyrkii todistamaan suuren yhteiskunnallisen teorian. Vuonna 2009 englanniksi nimellä The Spirit Level ilmestyneen kirjan mukaan tuloerojen pienentäminen parantaa lähes kaikkien hyvinvointia. Siis ei vain köyhimpien vaan kaikkien muiden paitsi ökyrikkaiden.

Wilkinson ja Pickett (W&P) väittävät, että taloudellisen kasvun korostaminen tasa-arvon kustannuksella johtaa lyhyempään, sairaampaan ja onnettomampaan elämään. Mitä suurempaa on eriarvoisuus maiden välillä (tai Yhdysvaltojen osavaltioiden sisällä), sitä yleisempiä ovat muun muassa teiniraskaudet, väkivalta, liikalihavuus ja päihdeongelmat.

W&P:n mukaan tulotaso ei enää selitä kehittyneissä länsimaissa hyvinvointia vaan se, miten tulot ovat jakautuneet. Kirjan mallioppilaita ovat Japani ja Pohjoismaat, alisuoriutujia Britannia, Yhdysvallat ja Portugali. Kirjan keskeisin viesti on se, ettei eriarvoisuus kurjista vain häviäjien asemaa, vaan koskee väestön enemmistöä. Se lisää paitsi kustannuksia myös pelkoa ja eristäytymistä. Kadulla ihmiset eivät voi enää katsoa ohikulkijoita silmiin.

Kirjassa ei ole kysymys kahden tietokirjailijan tietoisesta kärjistyksestä huomion herättämiseksi ja myynnin lisäämiseksi, vaan pikemminkin pitkäaikaisen tutkimusohjelman kiteytyksestä. Emeritusprofessori Richard Wilkinson on tutkinut terveyden yhteiskunnallisia ulottuvuuksia jo kolmen vuosikymmenen ajan ja julkaissut aiheesta useita artikkeleita alansa arvostetuimmissa vertaisarvioiduissa lehdissä.

Monet suomalaiset kollegat tuntevat Wilkinsonin selkeänä mutta kärjekkäänä julistajana yleensä varovaisten numerotutkijoiden joukossa. Wilkinsonin elämänkumppani, Yorkin yliopiston epidemiologian professori Kate Pickett on myös tunnustettu terveyserojen tutkija.

Tasa-arvo ja hyvinvointi on sävyltään oppikirja. Siinä esitetään kuvio toisensa jälkeen karkeita yhteyksiä tuloeroja kuvaavan suhdeluvun ja erilaisten terveys- ja hyvinvointi-indikaattoreiden välillä (sopivampi nimi kirjalle olisikin ollut Tuloerot ja hyvinvointi). Lopputulos on aina sama: mitä pienemmät tuloerot, sitä vähemmän pahoinvointia tai enemmän hyvinvointia.

Kritiikkiä kaikilta suunnilta

Latausta kirjan vastaanottoon lisäsi se, että kirjoittajilla oli vahva vaikuttamisagenda. Pian ensi painoksen ilmestymisen jälkeen W&P perustivat Equality Trust -säätiön ja alkoivat kerätä Britannian vaaliehdokkailta nimiä sitoumukseen tuloerojen kaventamiseksi.

Yleistävällä teorialla on tilausta länsimaissa, sillä tuloerot ovat kasvaneet globalisaation seurauksena lähes kaikissa länsimaissa. Talouskasvu ei ole lunastanut väestön enemmistön odotuksia onnellisemmasta ja terveemmästä elämästä. Silti oli ehkä yllättävää, millainen ukkosenjohdatin kirjasta tuli poliittiseen keskusteluun Britanniassa, Ruotsissa ja Suomessa.

Tasa-arvo ja hyvinvointi nostatti heti kiivasta populaaria ja tieteellistä kritiikkiä. Ensin mainittua edusti vapaan tutkijan Christopher John Snowdonin kirja The Spirit Level Delusion: Fact-checking the Left’s New Theory of Everything. Snowdonin kirjan julkaisi Democracy Institute -niminen ilmoituksensa mukaan puolueeton ajatushautomo, joka on kuitenkin keskittynyt lähinnä puolustamaan elintarvike-, alkoholi- ja tupakkateollisuuden etuja kansanterveydellisiä säätely-yrityksiä vastaan.

Vakavampaa tieteellistä kritiikkiä esitti sosiologian emeritusprofessori Peter Saunders, joka julkaisi kesällä 2010 keskustaoikeistolaiselta ajatushautomolta Policy Exchangelta kirjan Beware False Prophets: Equality, the Good Society and The Spirit Level. Sekä Sandersin että Snowdonin kritiikki kohdistui W&P:n valitsemiin maihin, mittareihin ja tilastollisiin menetelmiin. Samat ongelmat tuotiin myöhemmin esille myös Ruotsissa ja Suomessa.

Snowdon ja Saunders pyrkivät osoittamaan tilastotieteen avulla, että W&P:n tulokset olivat yksinkertaisesti vääriä. Kritiikin kiivautta selittää poliitikkojen ja politiikan taustavoimien jopa epätoivoinen kiihko saada empiirisestä tutkimuksesta vahvistusta omalle arvomaailmalleen ja toisaalta kiistää omaa arvomaailmaa uhkaavat tutkimustulokset. BBC:n keskusteluohjelmassa Saunders syyttikin W&P:tä siitä, että he pyrkivät leimaamaan eettisen kysymyksen tuloeroista tieteelliseksi kysymykseksi – ikään kuin tasa-arvo ei olisikaan enää poliittinen tavoite vaan lääketieteellinen välttämättömyys.

Tasa-arvo ja hyvinvointi -kirjan yksinkertaistava esitystapa ärsytti myös niitä, jotka pitävät tuloeroja ja hyvinvointia tärkeänä kysymyksenä ja edustivat pikemminkin akateemisen maailman vasenta laitaa. Sosiaalisten luokkien ja sosiaalisen liikkuvuuden tutkimuksen uranuurtaja John Goldthorpe oli pahoillaan siitä, että Wilkinson ja Pickett kirjoittivat tärkeästä aiheesta puolivillaisen kirjan.

Goldthorpen mielestä Tasa-arvo ja hyvinvointi esittää liian yksioikoisia ja liian varmoja johtopäätöksiä. W&P puolustautuivat sillä, että heidän tavoitteenaan oli tehdä yleistajuinen esitys, joka tuo tuloerot brittiläiseen keskusteluun.

Suomalainen reaktio

Kirja ilmestyi Ruotsissa alkuvuonna 2010 kuvaavalla nimellä Jämlikhetsanden. Tuolloin vaaleihin valmistautuvassa maassa se oli poliittista dynamiittia. Kuten tiedetään, tasa-arvo ei ole missään niin tärkeä poliittinen tavoite kuin Ruotsissa. Ruotsin veronmaksajain keskusliitto Skattebetalarnas Förening julkaisi jo helmikuussa 2010 raportin Jämlikhetsbluffen, joka pyrki osoittamaan Wilkinsonin ja Pickettin tulokset vääriksi tai puutteellisiksi samoin keinoin kuin Snowdon ja Saunders. Britannian vastaava järjestö Taxpayers’ Alliance käänsi raportin englanniksi, minkä jälkeen W&P vastasivat säätiönsä sivuilla myös tähän kritiikkiin.

Ennakkotieto The Spirit Levelin ilmestymisestä suomeksi HS Kirjojen kustantamana avasi keskustelun Suomessa keväällä 2011. Tosin jo tätä ennen kirja oli kulunut monien talous- ja sosiaalipolitiikan tutkijoiden pöydillä ja päätynyt lähdeviitteeksi tuoreimpiin tutkimuksiin. Maaliskuussa 2011 kokoomuksen juuri nimittämä Vattin ylijohtaja Aki Kangasharju pyrki leimaamaan kirjan epäluotettavaksi mielipidekirjoituksessa (HS 23.3.2011) jo ennen sen ilmestymistä Suomessa.

Uusliberalismin häpeämätön puolustaja vuorineuvos Gustav von Hertzen lisäsi ruutia leimaamalla tuolloin juuri ilmestyneen kirjan jaarittelevaksi poliittiseksi kannanotoksi perinteiselle vasemmistolaiselle ideologialle (AL 9.4.2011). Von Hertzen väitti, että ammattilaisarviot olisivat tyrmänneet kirjan läpikotaisin heti sen ensi julkaisun jälkeen. Hänen mukaansa kirjan julkaisemisen tavoitteena Suomessa oli vaalien alla ”elvyttää ikivanha kauna rikkaita kohtaan ja siten lisätä kierroksia hyökkäykselle kapitalismia ja markkinataloutta kohtaan”.

Myöhemmin kirjasta laadittiin suomenkieliseen Wikipediaan (fi.wikipedia.org/wiki/Tasa-arvo_ja_hyvinvointi) oikeistolaisesti vahvasti värittynyt esittely, jossa sivuutetaan kirjan laajasti tunnustetut ansiot. Esittely on lähes sama kuin Liberalismiwikiin laadittu arvio.

Tuloerokeskustelu vaalien alla

Eduskuntavaalikampanjan loppusuoralla vähän ennen Tasa-arvo ja hyvinvointi -kirjan ilmestymistä käynnistimme Equality Trustin esimerkin rohkaisemana Outi Alanko-Kahiluodon (vihr.) pienimuotoisen nettikampanjan, jossa tarjosimme muille ehdokkaille tilaisuuden allekirjoittaa osoitteessa www.tuloerotkuriin.fi sitoumus tuloerojen vähentämiseksi.

Ennen kampanjan avausta pyysimme tusinaa Suomen johtavaa tulo- ja terveyserojen tutkijaa – dosentteja ja professoreita – allekirjoittamaan kampanjan tueksi seuraavan toteamuksen: ”Vahva tutkimusnäyttö osoittaa, että suuret tuloerot vahingoittavat väestön terveyttä ja hyvinvointia. Kielteiset vaikutukset eivät koske vain pienituloisia vaan lähes koko väestöä. Tasaamalla tuloeroja voidaan parantaa väestön terveyttä ja hyvinvointia.” Lähes kaikki suostuivat.

Yksi kieltäytyjistä kertoi kannattavansa tuloerojen kaventamista, mutta vastustavansa kampanjan rakentamista Wilkinsonin teorioiden ja tutkimusten varaan, koska tuloerojen yhteys terveyteen ei ole niin suoraviivainen kuin hän esittää.

Ehdokkaiden sitoumuksen allekirjoitti 192 pääasiassa punavihreää ehdokasta, joista 18 valittiin eduskuntaan ja heistä kolme ministeriksi (Paavo Arhinmäki, Maria Guzenina-Richardson ja Merja Kyllönen). Allekirjoittaneiden joukossa ei ollut yhtään kokoomuksen eikä RKP:n ehdokasta. Keskustalaisia oli kaksi ja perussuomalaisia yksi. Jälkikäteen ajateltuna tulos olisi todennäköisesti ollut parempi, jos aloitteen olisi tehnyt kahden samaa puoluetta edustavan ehdokkaan sijaan joku yhteenliittymä (esimerkiksi Vapaus valita toisin -verkosto).

Piraattipuolueen edustajat käynnistivät vaalien aikaan vastakampanjan Olisiko aika lopettaa hössötys tuloeroista, jossa kerättiin kansanedustajaehdokkaiden tukea väittämälle ”tuloerot ovat elintärkeitä toimivalle yhteiskunnalle” (www.tuloerot.fi). Allekirjoittajina oli kourallinen piraattipuolueen edustajia sekä muutama kokoomuksen ja Muutos 2011:n ehdokas, yhteensä 28 henkeä. Yksikään heistä ei tullut valituksi eduskuntaan.

Tarvitaanko suojelutoimia?

Aikaisemmin tuloeroista ovat keskustelleet ennen muuta sosiaalipoliitikot ja taloustieteilijät. W&P:n kirjassa on uutta se, että he lähestyvät aihetta kansanterveyden näkökulmasta. Kansanterveystieteen lähtökohtana on yhteisön tarve suojautua vaaroilta, jotka tulevat joko ulkopuolelta tai yhteisön sisältä. Suojautumisen edellytyksenä on vaaran tunnistaminen. Sen jälkeen tulevat suojelutoimet.

Ovatko tuloerot todella sen kaltainen hyvinvointiuhka, jota vastaan tarvittaisiin suojelutoimia? Yhteiskuntatieteiden yleinen ongelma on ennustuskykyisten teorioiden puute. Yhteiskunnallisia kysymyksiä ei ole mahdollista palauttaa luonnontieteiden tapaan alemman tason ilmiöihin: esimerkiksi vaalituloksia ei voida lukea geeneistä. Tuloerojen ja hyvinvoinnin tutkimuksessa voidaan kiistellä loputtomasti maiden, mittareiden ja vuosien valinnasta. Tieteellisen selittämisen perusideana on kuitenkin jos ei ymmärtää niin ainakin kuvata mekanismi, joka yhdistää syy–seuraus-suhteella kaksi ilmiötä toisiinsa.

Tärkeä ehto on se, että mekanismin pitäisi toimia yksilötasolla. On melko helppo kuvitella mekanismeja, joissa esimerkiksi yksittäinen teiniraskaus tai pahoinpitely on yhteydessä tuloeroihin. Samaan aikaan on vaikeaa väittää, että nämä mekanismit olisivat samoja maasta riippumatta. Eivätkö esimerkiksi lainsäädäntö ja lainvalvonta, perherakenne ja väestön etninen koostumus sekä työttömyys ja asuinolot vaikuta asiaan siinä missä tuloerotkin?

Yleisiksi tuloerojen ja pahoinvoinnin mekanismeiksi on esitetty kaksi toisiaan täydentävää teoriaa. Stressiteorian mukaan tulot kertovat myös muusta kuin kulutusmahdollisuuksista. Ne viestittävät muun muassa asemasta ja sosiaalisista suhteista. Näin toisen rikkaus voi merkitä toisen köyhyyttä. Kyse ei ole siitä, että rikas olisi ottanut köyhältä vaan siitä, että rahat vaikuttavat sosiaaliseen asemaan: mitä korkeampi on asema, sitä parempi on terveys ja sitä pidempi odottavissa oleva elinikä. Heikko asema yhteisössä – olipa kyse ihmisistä tai paviaaneista – lisää stressiä ja heikentää terveyttä.

Eriarvoisuus tulee niin sanotusti ”ihon alle”. Stressi yhtäältä alentaa vastustuskykyä ja toisaalta johtaa terveyden kannalta kehnoihin selviytymiskeinoihin kuten päihteiden käyttöön, ylensyömiseen ja väkivaltaan. Stressi ei ole pahasta, jos ihminen voi kuitenkin tuntea hallitsevansa tilannetta. Stressi voi kannustaa hyvässä asemassa olevaa työntekijää tehokkuuteen ja tuloksiin, mutta se saattaa myös lannistaa työttömän ja syrjäytyneen.

Toinen teoria korostaa tunteiden ja hormonierityksen sijaan absoluuttisia olosuhteita. Suurten tuloerojen maissa koulutus, työolosuhteet ja terveydenhoito määräytyvät selvemmin luokka-aseman mukaan. Tämän teorian kannattajien mukaan rahalla ja elinvoimalla ei pelata nollasummapeliä: tuloerojen kasvulla ei ole välttämättä kielteisiä vaikutuksia, jos rikkaiden pöydiltä tippuu muruja köyhillekin eli kaikkien tulot kasvavat absoluuttisesti ja köyhimpienkin elinolosuhteet kohentuvat.

Pikemminkin pamfletti

Tiedeyhteisön hyväksymiin niin kutsuttuihin kausaliteettiehtoihin kuuluu muun muassa se, että altistumisen on edellettävä väitettyä vaikutusta. Toisin sanoen tuloerojen on kasvettava ennen kuin niiden vaarat näkyvät. Tuloerojen kasvulla ja vaaroilla pitäisi olla myös annos–vaste-suhde, toisin sanoen vaarojen tulisi kasvaa samalla kun tuloerot lisääntyvät. Lisäksi on oltava varmoja siitä, ettei joku muu tekijä – esimerkiksi tulotaso – selitä yhteyttä. Tunnettua esimerkkiä käyttäen jäätelön myynnin rajoittaminen ei vähennä hukkumiskuolemia.

W&P ottivat tietoisen ja osin perusteettoman riskin esittäessään kahden muuttujan korrelaatioihin perustuvia suoraviivaisia tuloksia, jotka ovat alttiita poliittisesti virittäytyneelle kritiikille. Itse asiassa Tasa-arvo ja hyvinvointi -kirjan alaviitteet, W&P:n säätiönsä sivulla esittämät vastaukset kriitikoille ja etenkin kaksikon arvovaltaisimmissa tiedelehdissä aikaisemmin esittämät tutkimustulokset antavat paljon monisyisemmän ja vakuuttavamman kuvan tuloerojen vaikutuksesta erityisesti terveyteen ja kuolleisuuteen.

Samaan aikaan on käynnissä lukuisia laajoja tutkimushankkeita, joissa perehdytään viime vuosikymmeninä tapahtuneen tuloerojen kasvun hyvinvointivaikutuksiin eri maissa. Jo lähivuosina on odotettavissa tarkempia tuloksia.

Siinä missä Tasa-arvo ja hyvinvointi häviää tieteellisessä tarkkuudessa se voittaa rohkeudessa ja selkeydessä. Kirjaa ei pitäisikään lukea tutkimusyhteenvetona vaan pamflettina. Sellaisena se edustaa brittiläisen väittelytaidon parhaita perinteitä.

Tasa-arvo ja hyvinvointi -kirjan paradoksi on kuitenkin siinä, ettei se esitä juuri mitään uutta. Suomalaiselle valistunut vilkaisu sivulle – maihin joissa on räikeät tuloerot – ja vilkaisu taaksepäin – esimerkiksi omaan sosiaalihistoriamme – kertovat väistämättä, että suuret tuloerot ovat yhteydessä laajaan yhteiskunnalliseen pahoinvointiin ja että hyvinvointia voidaan parantaa tuloeroja kaventamalla. Mutta miten suuret? – Tämä on poliittinen valinta. Tieteellinen kysymys siitä, mikä on kansanterveyden kannalta hyväksyttävä tuloerojen taso, on toistaiseksi vielä ratkaisematta.

Artikkelin kirjoittaja on yksi Voima Kustannus Oy:n omistajista.

Richard Wilkinson ja Kate Pickett: Tasa-arvo ja hyvinvointi. HS Kirjat 2011. 420 s.

Kirjan arvio liberalismiwikissä liberalismi.net/wiki/The_Spirit_Level.

Heikki Hiilamo

Kommentoi Facebookissa
Helsinki liikkuu