splash_image.jpg

Tähtäimessä Makhmalbaf

Iranin tärkeimpiin ohjaajiin kuuluvan Mohsen Makhmalbafin elokuvia ei nähdä hänen kotimaassaan.

”Iranin hallitus lähetti terroristit tappamaan minut, Ranskan poliisi laittoi henkivartijat perääni neljäksi kuukaudeksi… Lopulta väsyin ja muutin pois Pariisista.”

Iranilainen elokuvaohjaaja Mohsen Makhmalbaf puhuu ystävällisesti ja hämmentävän suoraan.

”Se on Iranin hallituksen tyyli. Kun he vihaavat elokuvaa, he yrittävät tappaa elokuvantekijän. Vaikka he tappaisivat minut, he eivät saavuta tavoitettaan. Mikä se on? Estää totuus? Lopettaa kritiikki? Ei se ole vain yhdestä henkilöstä lähtöisin.”

Makhmalbaf lähti perheineen Iranista Ranskaan pian sen jälkeen, kun presidentti Mahmoud Ahmadinežad nousi valtaan.
Nyt hän asuu Lontoossa, kuten moni iranilainen elokuvantekijä.

Yli 20 elokuvaa ohjannut Mohsen Makhmalbaf on Iranin uuden aallon tärkeimpiä ohjaajia Abbas Kiarostamin lisäksi.

Tyylillisesti kokeilevat, todellisuutta ja tarua sekoittavat elokuvat kumpuavat iranilaisesta tarinankerrontaperinteestä.

Tätä nykyä Mohsen Makhmalbafin perheen kaikki jäsenet ohjaavat elokuvia. Vanhin tytär Samira Makhmalbaf on Iranin nykyelokuvan suuria nimiä.

Makhmalbaf varttui Teheranin köyhässä kaupunginosassa isoäitinsä hoivissa ja teki alle 15-vuotiaana kolmea työtä samanaikaisesti.

”Isoäitini sanoi: jos menet elokuviin, Jumala panee sinut vankilaan tuonpuoleisessa. Joten en mennyt.”

Teini-ikäisenä Makhmalbaf koki poliittisen herätyksen ja liittyi šaahi Reza Pahlavia vastustaneisiin partisaaneihin.

17-vuotiaana hän puukotti poliisia yrittäessään ryöstää tältä aseen ja joutui vankilaan. Siellä häntä kidutettiin. Vankilakokemus muutti nuoren Mohsenin elämän.

”Olin vankilassa 7 000 poliittisen vangin kanssa. Ennen kuin jouduin sinne ajattelin, että kaikki muuttuisi paremmaksi jos vain korvaisimme šaahin. Vankilassa ymmärsin, että tyranniudella oli juuret mielissämme. Ymmärsin, että meidän pitäisi muuttaa kulttuuriamme ja ajatuksiamme.”

Makhmalbaf alkoi kirjoittaa. Kun viiden vuoden tuomio oli ohi, vallankumous oli juuri alkanut.

”Läheisistä ystävistäni oli tullut ministereitä. Jätin heidät ja jatkoin kirjoittamista.”

Radikaali-islamistista kuoriutui itsenäinen ajattelija. Makhmalbaf siirtyi pikkuhiljaa novelleista näytelmien ja elokuvakäsikirjoitusten kirjoittamiseen ja lopulta elokuvien tekemiseen. Hän ei käynyt elokuvakoulua eikä ihaillut ketään elokuvantekijää.

”Opin kokemuksistani niin kuin Lumièren veljekset, elokuvan keksijät. Kuinka he muka oppivat elokuvantekijöiksi? Tekemällä elokuvia”, Makhmalbaf toteaa.

Makhmalbafin uusi elokuva The Gardener (Puutarhuri) kertoo Israelissa asuvista bahá’í-uskonnon jäsenistä ja heidän puutarhoistaan. Bahá’í syntyi Iranissa 170 vuotta sitten.

Makhmalbaf teki elokuvan yhdessä poikansa Maysamin kanssa: Mohsen ohjasi ja kirjoitti, Maysam kuvasi ja editoi. He kumpikin myös näyttelevät elokuvassa ja kuljettavat kerrontaa dialogillaan.

”Elokuvan käyttäminen keskusteluna on demokraattisempaa kuin jos elokuvan takana on vain yksi totuus”, Mohsen Makhmalbaf sanoo.

Makhmalbafin mukaan elokuvanteko on helpottunut Iranin kaltaisissa, ylhäältä kontrolloiduissa maissa.

”Jos meillä olisi vain 35 millimetrin filmiä, valtio voisi kontrolloida elokuvaa filmilaboratorioiden avulla. Digikamera on radikaali, demokraattinen ele. Jopa kännykällä voi tehdä elokuvan. Miten he voisivat valvoa kännyköitä?”

Myös budjetit ovat pienentyneet. Näin raha ei kontrolloi taidetta enää yhtä paljon kuin ennen. Vaikka elokuva ei pääse viralliseen levitykseen, sen voi aina laittaa nettiin.

Iranissa tietoverkon kanssa on tosin ongelma. Iranin hallitus filtteröi internetiä. Lisäksi internet on täynnä väärää tietoa esimerkiksi oppositiosta.

”Jos lähetän sähköpostin Iraniin, se ei tule ikinä perille.”

Yksi tapa näyttää elokuva on ujuttaa se Iranissa näkyvän televisioaseman ohjelmistoon. Mielellään sellaisen, jossa on vähiten taustamelua: Iranin hallitus häiritsee satelliittilähetyksiä ja yrittää estää tavallisia kansalaisia katsomasta tiettyjä kanavia.

Yhdellä televisiolähetyksellä olisi Makhmalbafin mukaan valtava merkitys. Se tavoittaisi jopa miljoonia, sillä useimmilla iranilaisilla on tv.

”Annoin Puutarhuri-elokuvani BBC Persialle, jotta he näyttäisivät sen televisiossa. Kanava kieltäytyi näyttämästä elokuvaa, koska he pelkäävät.”

Vaikka puheessa on epätoivoinen nuotti, Makhmalbaf uskoo, että elokuva voi muuttaa maailmaa.

”Vuonna 2002 tein elokuvan Afghan Alphabet. Se kertoo afgaanipakolaislapsista, jotka eivät voineet käydä koulua Iranissa, koska heillä ei ollut henkilökortteja. He vain seisoivat pelokkaina luokkahuoneen ovella.”

”Tein elokuvan nostaakseni esille lasten tragedian. Näytin sen edelliselle hallitukselle ja se johti lainmuutokseen. Muutoksen myötä puoli miljoonaa lasta pääsi kouluun”, Makhmalbaf kertoo ylpeänä.

”Tiedätkö, kuinka paljon työskentelin tämän elokuvan eteen? Kuukauden: yksi viikko kuvauksia, kolme viikkoa leikkaamista.”

”Tunnen kuuluvani sellaiseen liikkeeseen, joka todella aikoo muuttaa maailmaa parempaan ja vähentää ihmiskunnan kärsimyksiä.”

__________

Totta ja tarua Iranista

Mohsen Makhmalbafin elokuvissa toden ja tarun rajat liukenevat olemattomiin.

Salaam Cinema (1995) kertoo siitä, kun Makhmalbaf tarvitsi näyttelijöitä uuteen elokuvaprojektiinsa ja laittoi hakuilmoituksen paikallislehteen.

”Kello 8 aamulla 5 000 ihmistä odotti oven takana ja jopa rikkoi oven päästäkseen elokuvaan. Se on totta, ei elokuvaa, mutta nähtävissä nyt myös elokuvana”, hän virnistää.

Alkuperäisen projektin sijaan Makhmalbaf tekikin dokumenttielokuvan koekuvauksiin saapuneista. Leikkisä temppu on tyypillinen iranilaiselle elokuvalle.

Kaksi elokuvaa kiteyttää iranilaisen uuden aallon. Molemmat perustuvat tositapaukseen ja molemmat kertovat Mohsen Makhmalbafista.

Nun va Goldoonissa (1996) Makhmalbaf alkaa tehdä elokuvaa 17-vuotiaana tekemästään puukotuksesta. Mukana on myös uhriksi joutunut poliisi, jonka tehtävänä on valmentaa häntä elokuvassa esittävää nuorta näyttelijää.

Abbas Kiarostamin Close-Up (1990) kertoo masentuneesta miehestä, joka huijasi ihmisiä esiintymällä elokuvaohjaaja Makhmalbafina. Kiarostami luo uudelleen tapahtumat oikeudenkäyntiä myöten. Kaikki henkilöt esittävät itseään, mukaan lukien elokuvaan loppupuolella ilmestyvä Mohsen Makhmalbaf.

Tunnetuimmassa kohtauksessa vale-Makhmalbaf ja oikea Makhmalbaf ajavat moottoripyörällä ruuhkassa. Todellisuus ja haavekuvat ovat harmoniassa ja yhtä tosia.

Kirjoittaja haastatteli Mohsen ja Maysam Makhmalbafia Rotterdamin elokuvafestivaaleilla. Kirjoittaja on elokuvaintoilija.

Jutta Sarhimaa

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu