Syyllinen hukassa

Lukuaika: 2 minuuttia

Syyllinen hukassa

Ympäristökysymykset ovat haaste rikosoikeudelle.

POTKULAUDAN PIHISTÄNYTTÄ syytetään varastamisesta ja nakkikioskilla mottaajaa pahoinpitelystä. Mutta kun hiilivoimalan päästöt edistävät tulevaisuutta vaarantavaa ilmastonmuutosta, rikosoikeus nostaa kätensä pystyyn.

RIKOSLAIN YMPÄRISTÖSÄÄDÖKSET voidaan jakaa kolmeen ryhmään. Niitä ovat ympäristön turmeleminen, luonnonsuojelurikokset sekä rakennussuojelurikokset. Myös metsästyksessä ja kalastuksessa tapahtuvat luonnonvararikokset voidaan laskea ympäristörikoksiksi.

”Ympäristörikokset uhkaavat fyysistä ympäristöä ja ilmentävät usein ihmisen vastuuta muita lajeja kohtaan”, tiivistää Elina Pirjatanniemi. Hän on pureutu- nut ympäristörikosoikeuden ongelmiin ja haasteisiin väitöskirjassaan Vihertyvä rikosoikeus.

POLIISIN TIETOON tuli viime vuonna noin 500 rikoslain mukaista ympäristörikosta. Määrä kasvoi edellisestä vuodesta kymmenellä prosentilla. Tiedot käyvät ilmi raportista, jonka keskusrikospoliisin yhteydessä toimiva Suomen kansallinen ympäristörikoksia seuraava työryhmä tekee vuosittain Interpolille.

Keskusrikospoliisin rikostarkastaja Tapio Kalliokosken mukaan määrä ei kuitenkaan kerro ympäristörikollisuuden kasvusta vaan ennemminkin lainsäädännön tarkentumisesta ja yleisen tietoisuuden kasvusta.

”Suurin osa tapauksista on sellaisia, että joku on kipannut jonnekin jätettä ja siitä on sitten syntynyt muille pahaa mieltä ja harmia”, toteaa Kalliokoski.

Valtaosa poliisin tietoon tulleista ympäristörikoksista on lieviä.

Poliisin tietoon tulleista ympäristörikoksista siirtyy syyteharkintaan vain 20–30 prosenttia. Viime vuonna syyttäjille siirrettiin 98 tapausta.

VAIKKA YMPÄRISTÖRIKOKSET käytännössä näyttäytyvät lähinnä jäteasioina, oikeustieteen näkökulmasta ympäristörikollisuus on haastava kysymys. Ympäristöarvojen sisällyttäminen rikosoikeudelliseen järjestelmään on hankalaa, sillä sekä ympäristörikosten uhri että itse teko eroavat rikosoikeuden perinteistä.

Elina Pirjatanniemi korostaakin, että ympäristöongelmia ei voida vähentää yksinomaan rikosoikeuden avulla. Rikosoikeuden tulee tulla jossain vaiheessa vastaan, mutta ei ensisijaisena ratkaisukeinona.

Pirjatanniemi esittää ajatusleikin rikosoikeuden rajoista: Lainsäätäjä haluaa laskea luonnonvarojen kulutusta siten, että kaikille suomalaisille jaetaan ympäristön kantokykyyn suhteutettu henkilökohtainen ympäristötila. Kyseessä on laskennallinen yksikkö, joka määrittelee, paljonko kukin saa käyttää vaikkapa energiaa, vettä tai perunoita. Henkilökohtaisen ympäristötilan ylitystä käsitellään varkautena.

”Olisiko tämä jo elämäntavan kriminalisoimista tai totalitarismia?” Pirjatanniemi kysyy.

RIKOSOIKEUS TARVITSEE myös yksilöitävän rikollisen. Isoissa ympäristökysymyksissä yksittäistä syyllistä on usein mahdotonta osoittaa. Onko vastuu ilmastonmuutoksesta sillä, joka rakensi marketin asuinkeskuksen ulkopuolelle, vai sillä, joka ajelee autolla ruokaostoksille?

”Vastuu on kaikilla, joten sitä on vaikea kohdentaa keneenkään”, Pirjatanniemi toteaa.

Kuluttavan arjen lisäksi ongelmallisiksi osoittautuvat niin kutsutut megariskit, kuten suuret ydinvoimalaonnettomuudet tai ilmastonmuutos. Jos pahimmat uhkakuvat toteutuvat, kysymys rikosoikeudellisesta vastuusta ei ole enää kovin kiinnostava.

USEIDEN YMPÄRISTÖONGELMIEN tarkasteluperspektiivi ulottuu tulevaisuuteen. Kestävän kehityksen periaatteiden mukaan myös tulevilla sukupolvilla on oltava mahdollisuus elämään ja tarpeidensa tyydyttämiseen. On mahdollista, että rikoksen uhrit odottavat vasta syntymäänsä.

Pirjatanniemen mielestä ympäristörikosoikeuden on tyydyttävä oikeaan suuntaan meneviin pieniin askeliin. Yksilöitävissä olevan vastuun alue asettuu yhteiskunnan rakenteiden ja elämäntapojen välimaastoon.

”Klassisten satujen tavoin myös rikosoikeudessa voidaan keskustella siitä, mikä on väärin yksittäisissä tilanteissa. Näiden pienten pahojen kertomusten kautta tuotetaan tietoa siitä, miten ihmisten ei toivota käyttäytyvän”, Pirjatanniemi kiteyttää.

Suomen ympäristörikoslaki muuttuu

mainos

Rikosilmoituksen tekoon vähemmän harkinnanvaltaa. Aiemmin viranomaisten piti harkita myös ”yleistä etua”, kun he arvioivat, pitäisikö ympäristörikoksesta ilmoittaa poliisille. Eduskunnan käsittelyssä olevassa lakiuudistuksessa harkintavalta kapenee. Mikäli esitys menee läpi, ilmoitus voidaan jättää tekemättä vain, mikäli teko on ”vähäinen”.

Yritykset vastuuseen. Samassa lakipaketissa ehdotetaan yritysten ympäristövastuun laajentamista. Yritykset joutuisivat maksamaan sakkoa, mikäli niiden päästöt vaarantavat ihmisten henkeä tai terveyttä.

Elina Pirjatanniemi: Vihertyvä rikosoikeus. Ympäristökriminalisointien oikeutus, mahdollisuudet ja rajat. 428 s. Edita 2005.

Annukka Berg

  • 9.9.2009