syntynyt vuonna 1972

”Mun suosikkiharrastuksia pienenä oli se, että tykkäsin vaan haaveilla. Musta oli tosi kiva mennä aina pienenä nukkumaankin, koska silloin saattoi vain kuvitella ja haaveilla erilaisia asioita.”

Anssi Kela saapuu haastatteluun tyylilleen uskollisesti mustiin pukeutuneena, ja totean heti alkuun puheet miehen tasaisesta ja eleettömästä olemuksesta todeksi. Vilpittömältä kaverilta vaikuttava Kela puhuu perusrauhalliseen sävyyn, koko ajan samalla äänenpainolla, sekä isänsä kuolemasta että Muppet Showsta.

Keskustelun aiheena on vuosi 1972 ja siitä alkunsa saanut Anssi Kelan elämänkaari. Emme kumpikaan muista tuon vuoden mullistavia tapahtumia, kuten Lasse Virénin kaatumista Münchenin olympialaisissa, koska meiltä tuona vuonna syntyneiltä vierähti aikaa maailmaan tulon jälkeisiin tuskiin ja iloihin.

Haastattelun jälkeisenä päivänä julkaistaan Anssi Kelan uusi levy, jolta löytyy biisi nimeltä 1972. Idea biisiin syntyi luokkakokouksesta, joissa Kela itse ei tosin koskaan ole käynyt.

”En edes muista, että olis tullu mitään kutsuja missään vaiheessa. Olin koulussa älyttömän hiljainen ja syrjäänvetäytyvä. Luulen, että vanhat luokkakaverit ei edes muista, että mä oon ollu niiden luokalla. Mut mä ajoin kerran autolla kaverin kanssa, ja se kertoi saaneensa kutsun luokkakokoukseen. Se pohdiskeli ääneen, että kehtaaks mennä sinne kuuntelemaan juttuja, mitä niistä muista oli tullut. Se oli jotenkin elämässään jumittunut paikoilleen eikä ollut päässyt samaa vauhtia eteenpäin kuin silloiset luokkakaverit.”

Anssi Kelan kaveri ei koskaan mennyt kyseiseen luokkakokoukseen, mutta Kela teki aiheesta biisin, jossa kertoo mitä Kristianista, Susannasta, Nurmisesta ja Vuorisesta vuosien mittaan tulee. Muurareita, taksikuskeja, suutareita, yksinhuoltajaäitejä… Biisi on hänen mielestään tavallisuuden ylistys.

”Kaikilla on lapsuudessa ja nuoruudessaan suuria suunnitelmia, ja mustakin piti tulla formulaykkösten maailmanmestari. Aika harvalla on varmaan lapsena ollut sellaisia suunnitelmia, että musta tulee isona vaikka kirjastotäti, tai muita tavallisia juttuja, joita meistä kaikista sitten kuitenkin on tullut. Ihmiseen on sisäänrakennettu sellanen ajatus, että kaikkien pitäisi tehdä jotain suurta tai merkittävää ja jättää jälki tähän maailmaan. Harvat tyytyy osaansa, että onkin ihan perusjengiä.”

Anssi Kelasta ei tullut muuraria eikä formulakuskia. Silti biisiä tehdessään hän ei halunnut erottaa itseään muista. ”Tiedostin sen vaaran, että tosta olis helposti voinut tulla ylimielinen. Se sävy olis voinu olla sellanen, että teistä tuli muurareita jne. Se ei ollu tarkoitus. Suhtaudun rooliini levylaulajana niin, että se on ammatti muiden joukossa. Samanlainen urpo mä oon kuin kaikki muutkin.”

Toisin kuin saattaisi luulla, Anssi Kela ei ole syntynyt Nummelassa. Hänen syntymäpaikkakunnakseen on virallisiin papereihin merkitty eksoottisesti Kerava. Lapsuus- ja nuoruusmuistoja paikantuu kuitenkin Helsingin Oulunkylään ja Kauniaisten erilaisiin opiskelija-asuntoloihin, joissa silloin opiskelleet vanhemmat poikansa kanssa asuivat.

Niin kuin me monet muutkin, myös Anssi Kela muistaa 70-luvun kaupan hyllyjen karkkivalikoimasta erityisesti viiden ja kymmenen pennin merkkarit ja nallekarkit. Ruskeakuvioisia ruutuhaalareita tai pikkupoikain lempilippalakkia hän ei muista omistaneensa, mutta mieleen ovat jääneet farkkukankaasta tehdyt lappuhaalarit samoin kuin ruskeat mokkanahkaiset teddykengät. Ja suosikkileluja olivat pikkuautot.

”Muistin joka ikisen auton, joka mulla oli, ja jos yksikin oli illan päätteeksi hukassa, niin nukkumaanmenosta ei tullut yhtään mitään. Niitä etsittiin kissojen ja koirien kanssa niin kauan että viimeinenkin puuttuva auto oli ajettu parkkiin.”

Anssi Kelalla oli siitä kummallinen lapsuus, ettei siihen kuulunut edes mustavalkoista tv:tä kuin hetken aikaa. Vanhan vastaanottimen hajottua Kelan vanhemmat päättivät, että uutta ei hankita. Vanhasta toosasta tehtiin nukkekoti, jossa järjestettiin itse omaa ohjelmaa.

”Taisteluplaneetta Galaktikat ja Ritari Ässät piti mennä naapuriin katsomaan. Olin vähän ulkopuolinen näissä telkkariohjelmista käytävissä keskusteluissa. Muistan kyllä Muppet Show’n, mutta muuten mulla on telkkarista kyllä tosi hintelät mielikuvat.”

Telkkarin tuijottamisen sijaan Kela viihtyi mielellään omissa maailmoissaan. ”Mulla on aina ollu vilkas mielikuvitus. Mun suosikkiharrastuksia pienenä oli se, että tykkäsin vaan haaveilla. Musta oli tosi kiva mennä aina pienenä nukkumaankin, koska silloin saattoi vain kuvitella ja haaveilla erilaisia asioita.”

Siinä vaiheessa kun itse leikin rosvoa ja poliisia sekä purkkista, Anssi Kela kulki omissa leikeissään salkku kädessä luokkakaverinsa Markun kanssa.

”Mulla oli omituisia harrastuksia. Me perustettiin firma, jonka nimi oli Anssin aluetoimisto. Oltiin yritysmaailmassa vahvasti mukana alle kymmenvuotiaina. Me toimitettiin omaa lehteä nimeltä Ikuisia Uutisia. Piirrettiin vaan lyijykynällä papereille, ja faija otti niistä töissä kopioita, joita me myytin sukulaisille. Mä palkkasin mun pikkuveljen mainospäälliköksi lehteen. Sen tehtävänä oli käydä läpi puhelinluettelon keltaisia sivuja. Jos se löysi mielestään lehteen sopivan mainoksen, sen tehtävä oli merkata sivu klemmarilla ja mä jäljensin sen lehteen. Olin aika hyvä yritysjohtaja, oli alaisia ja kaikkea. En muista, mistä idea sai alkunsa, mutta se oli älyttömän hauskaa.”

Lehden toimittamisen lisäksi Anssin aluetoimiston toimenkuvaan kuuluivat myös vakuutukset ja osakeannit. Firma myi kattavia vakuutuksia, jotka olivat ostajan kannalta erinomaisen hyviä diilejä. Viidellä markalla sai vuoden mittaisen vakuutuksen, joka kattoi kaiken. Vakuutuksessa oli määritelty tarkkaan, että jos vuoden aikana tuli esimerkiksi haava sormeen, niin siitä sai heti korvauksia. Anssin aluetoimiston onneksi vakuutuksia ostaneet sukulaiset eivät olleet tarttuneet niiden tarjoamiin optioihin. Se olisi ollut firmalle epätoivoisen konkurssin paikka.

Keke Rosberg toi idoli-aspektin Anssi Kelan elämään. Anssi oli kymmenen, kun Rosberg voitti formuloiden maailmanmestaruuden. ”Se oli mun maailmassa kovin juttu ikinä. Meidän talon vieressä oli semmonen leikkipuisto, jossa me järkättiin hillittömiä fillarikisoja ja kuviteltiin olevamme formulakuskeja.”

Muusikkoidolit tulivat kuvaan hieman myöhemmin. Yksi idoleista oli oma isä Juha Kela, joka soitti koskettimia gospelbändissä nimeltä Pro Fide. ”Se oli mun lapsuudessa iso juttu, kun käytiin katsomassa faijan keikkoja ja kuunneltiin niiden levytyksiä kotona. Siitä syntyi idea, että toi on semmosta hommaa, jota näkisin itsenikin tekemässä.”

Kiinnostavaa on se, että nuoresta miehestä, joka ei koskaan käynyt koululaisten yhteisissä riennoissa, ei lähtenyt abiristeilylle eikä ostanut abiverkkareita, tuli loppujen lopuksi se Nummelan mies, jonka kaikki tuntevat. ”Siinä on ristiriita, että olen kuitenkin valinnut semmoisen ammatin, jossa olen parrasvaloissa, kun kuitenkin olen perusluonteeltani sivustaseuraaja. Enää se ei tunnu niin kummalliselta, mutta ei se ihan niinkään mene, että eläisin ollakseni esillä.”

80-luvulla Anssi Kelalla oli Duran Duran- ja Michael Jackson -kausi. Talvisaikaan nuori Michael Jackson -fani kulki välitunneilla karvahanska käännettynä nurinpäin, koska valkoisesta karvavuoresta sai miltei samanlaisen käsineen kuin idolilla. Jackson-imitaatioon kuului myös se, että vasemman käden hanska jätettiin kokonaan pois.

Pikkuhiljaa Anssi Kelaa alkoi yhä enemmän kiinnostaa musiikin tekeminen. Muutaman luokkatoverin kanssa Kela perusti mielikuvitusbändin. Kukaan kavereista ei osannut soittaa, eikä kenelläkään ollut yhtään soitinta, mutta bändi teki silti keikkoja ja Anssi Kela kirjoitteli omasta päästään mielikuvitusbändin keikkaraportteja. Treeneissä pojat heiluivat tennismailojen kanssa taustamusiikin säestyksellä. Muutaman vuoden päästä ryhmä kuitenkin jo rämpytteli oikeilla soittimilla kasarityylille uskollisena tukka päältä pystyssä, sivulta lyhyenä ja takaa pitkänä liehuen.

Vuonna 1984 Anssi Kela astui kirjaimellisesti isänsä kenkiin. Isän kuoltua auto-onnettomuudessa hän lunasti itselleen isänsä nahkabuutsit ja Kelan perheen musiikkiperinteen jatkuminen sinetöityi.

Kelan 80-lukuun sijoittui myös vahva fundamentaalinen uskovaiskausi, joka kumpusi kotoa vallinneesta maailmankatsomuksesta. Anssi Kela lähti mukaan seurakuntanuorten toimintaan ja perusti uuden bändin, joka harjoitteli seurakuntatalolla. Hän ei kokenut kuitenkaan mitään mullistavaa uskoontuloa. ”Se oli sitä ripariaikaa, jolloin ihminen on mielestään fiksuimmillaan ja luulee tietävänsä kaikesta kaiken. Sitä halusi julistaa muillekin, miten elämää tulisi elää. Se oli aika paatoksellista aikaa.”

Punaiset laulukirjat ja muut nuorten hengelliset veisut tuli

soitettua kannesta kanteen, ja kitaralla komppaamisen perusteet jäivät selkäytimeen. Anssi Kela ei kuitenkaan kadu aikaansa Raamatulla päähän lyöjänä. Hän uskoo samoihin asioihin edelleen, mutta poimii entisistä ajoistaan hyviä ja armollisia puolia.

Verratessaan itseään esimerkiksi myöhemmin syntyneisiin sukupolviin Kela korostaa sodan pelkoa, joka väritti monien nykyisten kolmekymppisten lapsuutta. ”Silloin 80-luvulla oli kaikenlaista ydinasemeininkiä ja -varustelua, ja itsekin pelkäsin, että joku kerta kun katsoo ikkunasta ulos niin näkyy niitä sienipilviä. Puhuttiin tuomiopäivän kelloista ja peloteltiin sen ajan lapsia. Muistan nähneeni niihin liittyviä painajaisiakin.”

Lukion jälkeen Anssi Kela rupesi tavoittelemaan rockunelmaa. ”Syvällä sisimmässäni tiesin, että se on se juttu, jota oikeesti haluan tehdä, ja tiesin, että pystyisin siihen. Vasta jälkeenpäin sen ymmärtää, kuinka kaikki meni loppujen lopuksi suunnitelmien mukaan. Samalla on tosi järjetöntä, että jos toi Nummela ei olis myynyt niin hyvin, niin tilanne olis ollu se, että oisin ollut kolmekymppinen työtön vailla minkäänlaista koulutusta. En rakentanut minkäänlaisia turvaverkkoja itselleni.”

Anssi Kela on myös käynyt läpi sen paljonpuhutun kolmenkympinkriisin. Hänelle se tuli kuin tilauksesta suunnilleen samana hetkenä kun hän täytti 30 vuotta. ”Olin aina ollut erittäin kriisivapaata vyöhykettä, eikä mulla ollut edes varsinaista murrosikääkään. Naureskelin aina muiden kriiseille ja funtsin, että noita ei ainakaan tuu meikäläiselle. Mut nyt mun elämä on kuitenkin ollut aikamoisessa myllerryksessä viimeiset vuodet. Kaikki on muuttunut täydellisesti, eikä semmosta tapahdu ilman että jää jälkiä. Sitä puntaroi elämäänsä ja kelaa, että mikä musta on nyt tullut ja että tätäks tämä kaikki on, mitä haluaisin jatkossa käsitellä.”

Anssi Kela kertaa vielä teinivuosia, jolloin hänellä oli pakkomielle muuttaa maailmaa. ”Ei tää maailma mun mielestä vielä valmis ole, kyl tää pientä parantelua vaatis. Mua itseäni aina ärsyttää semmoset ihmiset, jotka tuomitsee niitä, jotka oikeesti haluaa tehdä hyviä asioita ja puuttua ongelmiin niin kuin Bono tai Mikko Kuustonen. Ne koetaan usein falskeiksi jeesustelijoiksi. Poptähtien kohdalla luullaan, että noi on jotain myynninedistämiskikkoja. Ihme spedeilyä, en ymmärrä, mihin toi ajattelu perustuu. Miksi omaa julkista asemaansa tai median kiinnostusta ei voisi käyttää niiden asioiden sanomiseen, jotka oikeesti merkitsee jotain?”

Anssi Kela: Suuria kuvioita. BMG.

Maisa Kuikka

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu