Sympaattiset Simpat

Teemu Nikki: 3 Simoa. Ensi-ilta 14.9.

Teemu Nikin esikoisohjaus on osoitus siitä, että suomalainen komediaelokuva ei aina epäonnistu.

Kalliolaisista pikkurikollisista kertova 3 Simoa on toteutettu pienellä budjetilla, ja ohjaajan tavoin myös pääroolien esittäjät ovat varsin kokemattomia. Onnistunut markkinointi on kuitenkin tuonut Simoille paljon näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa.

Hype ei ole ollut täysin turhaa.Alku ei lupaa vielä paljoa, mutta elokuvan edetessä dialogi yltyy paikoittain erittäin hauskaksi, ja korostetun stereotyyppiset sivuhahmot ovat yllättävän toimivia.

Elokuva ei tarjoa nerokasta kielellistä tykitystä tai yhteiskunnallista kuvausta. Sillä ei ole väliä. 3 Simoa on hauska, mutta ennen kaikkea hellyttävä elokuva. Kesäisessä Helsingissä kuvatut kohtaukset ovat sopivan lämminhenkisiä ja kotikutoisia.

Paljon kertoo jo se, että elokuvan pressinäytöksessä pääosien esittäjät Olli Rahkonen ja Rami Rusanen nauroivat miltei tyhjässä salissa lähes taukoamatta. Ehdottoman sympaattista!

Teemu Nikki: 3 Simoa. Ensi-ilta 14.9. Neljä tähteä

Teemu Muhonen

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu