Supersankareita etsimässä

Voimakalenteri: Taiteilija Laura Lilja ei pelkää leimautumista. Hän julistaa olevansa lesbotaiteilija ja tekevänsä poliittista taidetta.

Taiteilija Laura Lilja ei pelkää leimautumista. Hän julistaa olevansa lesbotaiteilija ja tekevänsä poliittista taidetta. Lilja on taiteessaan käsitellyt muun muassa seksuaalisuutta, sukupuolta, ja yllättävää kyllä, aseistakieltäytymistä. Liljan mukaan hänen näyttelynsä ovat aina käsitelleet valtasuhteita, joita hän on kompastuttanut teostensa kautta esiin käsittelemällä oman arkielämänsä kummallisuuksia ja kipupisteitä.

Nyt Lilja janoaa kapinaa. Hänen uusi veistosinstallaationsa Sankarit ammentaa anarkismista ja aktivismista ja käsittelee taistelua. Ei mitään erityistä kapinaa vaan vastarinnan mahdollisuuksia ja rajoja. Sitä, miksi jotkut uskaltavat vaikuttaa ympäristöönsä ja miksi jotkut taas eivät. Uusi näyttely on askel kohti poliittista taidetta, ehkä vielä poliittisempaa kuin Liljan näyttelyissä yleensä on.

Eikö taiteen etukäteinen julistaminen poliittiseksi ole varsin riskialtis projekti? Eikö teosten funktion ilmoittaminen näyttelykutsussa rajaa taiteen monimuotoista merkitystenantoprosessia?

”Kaikki valinnat ovat joka tapauksessa poliittisia”, vastaa Lilja. ”Taide on parhaimmillaan kuin aktio, se vaikuttaa ihmiseen kokonaisvaltaisesti. En usko, että ihminen muuttuu ennen kuin hän kokee jotain isoa. Tässä taide voi tehdä ratkaisevan kädenojennuksen politiikan suuntaan.”

Nyt näyttelykutsu kysyy, pystyvätkö sankarit pelastamaan maailman. Pahimpina vitsauksina kutsussa luetellaan niin kapitalismi, valtion ylivalta kuin epätasa-arvokin. Näyttelyssä Lilja hyödyntää taidekouluissa yleisesti malleina käytettyjä kipsiveistoksia, jotka hän on naamioinut black block -tyyliin.

Näyttelyyn astuva joutuu Liljan mukaan välttämättä osaksi kipsiveistoksen rintamaa, koska neutraalin position ottamiseen ei galleriassa kirjaimellisesti ole tilaa.

Mutta Laura Lilja, kerro vielä miksi haluat eksplisiittisesti yhdistää politiikan ja taiteen?

”Minulle on monesti opetettu, että tieteen, elämän, politiikan ja taiteen sotkeminen on vaarallista. Ja mitä enemmän näin on saarnattu, sitä enemmän olen tykästynyt tähän vaaralliseen ajatukseen.”

Eikö taide voi vaikuttaa poliittisesti ilman että sitä kutsutaan poliittiseksi taiteeksi?

”Voihan se tietysti olla tottakin. Haluan kuitenkin, että asioista puhutaan selvillä nimillä. En ole kiinnostunut kauniista teoksista ja katsojaa ylevöittävästä taiteesta.”

Näyttelykutsu on kuvitettu Helsingin Prideen viime kesänä iskeneen Pink Black Blockin aktiokuvalla. Kuvassa turvamiehet nujakoivat soihtuja pitelevien homoanarkistien kanssa.

Laura Lilja, onko mahdollista, että taiteilija itse haluaa olla maailman pelastava anarkistisankari?

”Kyllä, on se mahdollista. Kimmoke näyttelyyn syntyi kahdesta tilanteesta, joissa olin mukana. Toinen liittyi näyttelyyn, jota varten kävimme ottamassa valuja eri ministeriöiden laatoista ilman lupaa. Emme vahingoittaneet ketään emmekä mitään, ja silti meistä tuli hetkessä katujen lainsuojattomia ja jouduimme kohtaamaan poliisit ja vartijat. Toinen tilanne oli Malmön Sosiaalifoorumissa vuonna 2008. Kadunvaltausjuhlat loppuivat siellä pienen aktivistijoukon ja massiivisen poliisiylivoiman yhteenottoon. Pohdin, olisinko itse uskaltanut asettautua vastustamaan ylivoimaista joukkoa, joka lisäksi noudaa ylhäältä annettuja ohjeita. En ehkä olisi. Jotkut kuitenkin tekivät tämän. Miten he uskalsivat? Tämä on poliittinen fantasia, josta uusi näyttelyni syntyi.”

Sankareita, Laura Liljan veistoksia 8.–31.5. Helsingin Muu-galleriassa, ti–pe 12–17, la–su 12–16.

Akuliina Saarikoski

Kommentoi Facebookissa
Provinssirock 2018
Route Couture